Pirkko Arhippa; Jo katkee maalinauha

Melko mielenkiintoinen ja ajakohtainen aihe tällä vuonna 1971 julkaistulla kirjalla. Nyt kun on niin muotia puhua homoudesta ja sateenkaarista, niin osattiinpa sitä ennenkin! Ja eipä ole sanamuodot ja puheenaiheet asian tiimoilta muuttuneet yhtään. Osattiin sitä ennenkin peräänkuuluttaa suvaitsevaisuutta ja rakkautta. Ei siis ole mitään uutta auringon alla...

Lainaus: "Hän ei tuominnut eikä kauhistellut. - ... ei ollut sairas eikä hänen vietissään ollut mitään iljettävää. Hänellä oli yhtä suuri oikeus rakkauteen ja sukupuolielämään kuin niilläkin, joita nimitettiin normaaleiksi. Hän vain kuului vähemmistöön, joka kärsi vuosisataisista ennakkoluuloista, epäinhimillisistä normeista ja lakien vanhoillisuudesta." Siis ajatelkaa, vuonna 1971. Kuinka pitkälle olemme 40 vuodessa päässeet?

Muuten Jo katkee maalinauha käsittelee urheilijaelämää, kahden nuorukaisen ja heidän valmentajansa piirejä, joissa tapahtuu murha. Poliisit Saarto, Jarkola ja Peltonen tutkivat asiaa.

Outi Pakkanen; Toinen kerros

Nyt olen sen päättänyt. Otan nämä Pakkaset toiselle kierrokselle, jätän vain nämä viime vuosina lukemani pois. En kuitenkaan muista mitä niissä vanhemmissa tapahtui ja kuka oli murhaaja...
Toinen kerros kuvaa taas kourallista helsinkiläisasukkaita arjessaan. Suhdekiemuroita, avioeroja, uusia vaimoja, naispappeja, heikkohermoisia tyttäriä ja homomiehiä. Helppoa settiä lukea, joskin kaava on aina aika sama. Hui hai, sillä mitään väliä. Anna Laine on kyllä vähän ärsyttävä; pitkä ja hoikka ja voi syödä niin paljon kuin tahtoo lihomatta. Sellaista ei ole helppo kestää.

Yksi tärkeä huomio, josta haluaisin keskustella enemmänkin: miksi ihmeessä Anna Laine (Outi Pakkanen) laittaa kauralastuihin leivinjauhetta!? Niihin ei tule leivinjauhetta. Leivinjauheen on tarkoitus nostaa ja kohottaa, kauralastujen tulee olla littanoita. Leivinjauheella ei ole mitään tekoa kauralastujen kanssa, kokeilkaa vaikka.

Ja jos tämän romaanin pitää myös olla jokin ruoka, niin tietenkin tämä on kauralastuja.

Anders Roslund & Börge Hellström; Edward Finniganin hyvitys

Uusi tuttavuus tämä Roslund & Hellström -kirjoittajakaksikko. Mukava dekkari, jossa toisaalla elettiin amerikkalaisessa kuolemaantuomittujen sellimiljöössä ja toisaalla turvallisessa Ruotsissa. Nämä kaksi maailmaa kytkeytyy toisiinsa yllättävällä tavalla, kun risteilyllä pahoinpidellään humalainen suomalaismies. Pahoinpitelijän menneisyydestä alkaa nousta esiin merkillisiä tapahtumia. Komisario Ewert Grens (ja lukija) joutuu pohtimaan rikostutkinnan aikana ihmisarvoa, kuolemanrangaistuksen eettisyyttä, kostonhimoa ja ihmisen erehtyväisyyttä.

Preston & Child; Kuolleiden kirja

Kuolleiden kirjassa FBI-agentti Aloysius Pendergst kärsii tuomiotaan vankilassa syytettynä murhista, joita hänen läpeensä paha veljensä on tehnyt.
New Yorkin luonnontieteellisessä museossa taas rakennetaan huikeaa  muinaisen Egyptin hautanäyttelyä. Jotain alkaa mennä kuitenkin pieleen ja näyttää siltä, kuin haudan häpäisijöille langetettu kirous astuisi voimaan.
Kirjaan kuuluu huikea vankilapako ja suurkatastrofin ehkäisy. Mielenkiintoista ja koukuttavaakin, mutta sarjan varhaisempien kirjojen tasolle tämä ei yllä. Juoni menee kovin monessa kohtaa aivan liikaa yli. Hm, olisiko yhtään kohtaa, jossa se ei menisi... Silti kelpo luettava sarjan viides jatko-osa.