Karin Slaughter; Häpäisty

Ääh, mistähän se johtuu, että inhoan Lena Adamsia, Slaughterin itsepäistä pikku-poliisia. Mutta niin inhoaa Sara Lintonkin, ja tämän romaanin jälkeen vielä enemmin. Mikä kyllä tuli ilmi vasta myöhemmin, mutta siis...
Nainen poltetaan elävältä autossa ja kuinka ollakaan Lena Adams on paikalla. Noh, eihän kaikki tietenkään ole, kuten joku helppo poliisinplanttu voisi kuvitella, että Lenalla on asian kanssa jotain tekemistä. Kumma kyllä Lena kuitenkin katoaa maan alle ja poliisipäällikkö Jeffrey Tolliver (vaimonsa Sara Lintonin kanssa tietysti), alkaa etsiä alaistaan. Retkue päätyy Lena Adamsin kotikaupunkiin Reeseen.
Lopussa kiitos seisoo. Tai siis tapahtuu suuria, joihin tämä Grant County -sarja päättyy.
Ihan vauhdikas rehti dekkari. Mutta Lena Adams... yyyyhh...

Camilla Läckberg; Leijonankesyttäjä

Läckbergin dekkareissa on jotain äärettömän epäuskottavaa ja ärsyttävää, mutta silti ahmin näitä ihan hulluna. Nykyään kun tilanne on muutenkin se, etten saa luettua juuri mitään muuta kuin dekkareita. Liittynee aivojen nollaus-tarpeeseen, työstressiin ja muuhun sellaiseen merkilliseen. Dekkareita lukiessa ei tarvitse ajatella yhtään mitään, eikä ottaa osaa syvällisiin tunnekuvioihin. Ehkä se on jotain yltiö-empaattisen sisimmän suojelua viime kädessä.
Leijonankesyttäjä on osin aika raaka, mutta osin myös koomisen epäuskottava siinä, miten Patrikin Erica-vaimo osallistuu tutkintaan milloin milläkin tasolla. Ja poliisilaitoksella sen kun katsotaan asiaa läpi sormien, vähän sormea heristellen "ai jai sitä meidän Ericaa". Niin varmaan.
Raakaa on se, minkälaisena ensimmäinen uhri löydetään: tyttö harhailee talvipakkasessa pahoinpideltynä ja kuvottavin tavoin runneltuna. Yääk. Eikä tämä jää tähän. Koukuttavaa.

Maeve Binchy; Seitsemän talvista päivää

Seitsemän talvista päivää tarjosi laimeaa Binchyä verrattuna aikaisempiin taianomaisiin ja lämpimiin ihmissuhderomaaneihin. Lämpöä oli tässäkin, mutta juoni oli sekava eikä oikein päässyt syvälle. Tarinaa kerrotaan usean eri henkilön näkökohdasta, eikä kenenkään elämä ole niin mielenkiintoista, että olisin nauttinut siitä täysillä. Osa oli omituisia, jopa vähän vastenmielisiä hahmoja. Ehkä tämä Binchyn viimeinen romaani oli myös heikoin. En sanoisi kuitenkaan suorastaan huonoksi, vaan ihan pikkuisen pettymykseksi.

Romaani alkaa siitä, kun nuori Chicky lähtee kielletyn rakkautensa perään ja ensimmäisessä jaksossa seurataan tätä lankaa. Kuluu aikaa ja Chicky palaa lapsuudenkotiinsa perustamaan hotellin. Loput "osat" ovat hetkiä eri ihmisten elämästä niillä osin, kun ne liittyvät tähän hotelliin.

 

Mari Jungstedt; Kullan kallis

Puran vasta syyskuussa lukemiani romaaneja ja muistan pitäneeni tästä melkoisesti.
Kirja alkaa siitä, kun kiinteistövälittäjä Sanna Widding löytyy kuolleena kivilouhokselta. Tästä lähdetään etenemään siten, että päädytään lopulta yhden Gotlannin upeimman vanhan maatilan kiinteistökauppaa koskevaan toimeksiantoon. Perheen sisäiset jännitteet tulevat päivänvaloon. Yksi perijöistä ei halua myydä, kaksi muuta haluaa. On pelivelkoja ja velkojat niskassa. On monta omaa lehmää ojassa.

Karin Slauhgter; Kadotettu

Salra Linton ja Jeffrey Tolliver löytävät metsäkävelyllään maahan haudatun tytön ruumiin. Tästä alkaa rikostutkinta, joka vie pariskunnan uskonnollisen yhteisön piiriin. Juuri sellaisen amerikkalaishöttöisen kliseisen uskonlahkon, jonka vaan voi kuvitella. Hupsua, että tämä oli yksi niistä Slaughterin kirjoista, jonka olin lukenut jo aikaisemminkin. Niin sen vaan huomaa, ettei näistä päähän tahdo jäädä mitään, se taitaa olla dekkarien helmasynti. Koska en vaan muistanut murhaajaa enkä sitä, mitä lopussa muuten tapahtuu. Mukava kevyt rikosromaani, vaan ei parasta Slaughteria.

Ruth Rendell; Nokikolarin poika

Nokikolarin poika alkoi lupaavasti. Aivan ensimmäiset aukeamat ja sivut loivat jännittävän oudon tunnelman, että mitäköhän on tulossa. Turhaan. Kirja muuttui pian jaaritteluksi.
Kuuluisan kirjailijan kuoleman jälkeen hänestä alkaa löytyä merkillistä historiaa. Miehen nimi on väärin, syntymäpaikka on väärin, sukulaiset ovat väärin. Kuka tämä kirjailija oikeastaan on. Kenen henkilöllisyyden hän on ottanut. Kukaan ei tunne häntä, eikä menneisyyttä oikeastaan ole. Jäljelle jäänyt perhe on ihmeissään.
Kuulostaa kiehtovalta ja koukuttavalta, mutta valitettavasti ei ollut sitä.

Michael Connelly; Palava Huone

En pitänyt tästä Connellystä läheskään niin paljon, kuin aikaisemmista. Harry Boschista oli mennyt särmä. Ei ollut tallella enää se pikkuisen kapinallinen, pikkuisen terävä ja pikkuisen vastarannankiiski-Bosch. Bosch oli kuin se hajuton, väritön ja mauton jugurtti, jota televisiossa tai radiossa mainostetaan. Aivan liian kiltti ja kesy, kun hän neuvoo uutta etsivää tämän ammattiuran alkutaipaleella.
Rikostutkinnassakin kajottiin kahteen eri juttuun; toisaalta siihen, kun mies kuolee 10 vuotta sitten tapahtuneen ampumisen aiheuttamiin komplikaatioihin ja toisaalta päiväkodissa tapahtuneeseen tulipaloon, jossa on kuollut useita lapsia ja henkilökuntaa. Nääh. Toivottavasti sarjan seuraava on parempi, vai...