Petri Tamminen; Muistelmat

Kyllä oli muuten vaikea löytää kirjastosta alle 100-sivuista romaania, jos ei halua valita runokirjaa. Nyt löysin sellaisen! Petri Tammisen muistelmissa on vain 78 sivua. Ja sekin ilmavaa ja avointa. Pidin lyhyistä mietelmistä, muistoista vuosien takaa; helposta, rauhallisesta tahdista. Sen tuttuudesta. Tällaista meidän kaikkien elämä on. Tässä kaikki oleellinen. Jopa yllättävän tuttua, olisin voinut itse kirjoittaa näin.Tarvitsin alle 100-sivuisen opuksen vastaamaan Helmet-lukuhaasteen kohtaa numero 47.

Lee Child; Teksas palaa

Teksas palaa on Jack Reacher -sarjan kolmas kirja. Se sijoittuu nimensä mukaisesti Teksasiin ja yllättävän suuri osa oli Teksasin kuvailua. Se olikin kiva mauste kirjaan! Teksas ei ole ollut minulle mitään muuta kuin muinaisen Dallas -tv-sarjan tapahtumapaikka. Teksas on aivan valtava, maanteitä piisaa ja etäisyydet ovat ihan hillittömiä. Ja helle. 45 astetta. Että siitä vähän vertailukohdetta meille tänne Suomeen, jossa jotkut valittavat muutaman kerran kymmenessä vuodessa koettuun 30 asteeseen. Ja sitten rasismi. Teksasilla ja Meksikolla on yhteistä rajaa ja rajaselkkauksilta ei ole vältytty.

Jack Reacher saa eräänlaisen toimeksiannon Greerin perheen miniältä, joka pelkää vankilasta vapautuvaa pahoinpitelevää miestään.

Reacher -tutkielmassani on nyt menossa naiset numero 3. ja 4. Nelonen on lesbo, mutta se ei  estä Jackia huomioimasta tämän urheilurintaliivejä tai sitä, ettei tiukan t-paidan olla ole yhtään mitään (jälleen!).

Kirjan rasistiset valkoiset miehet nimittivät meksikolaisia pavunvetäjäksi. Voi että, kun tietäisin mikä termi tämä on ollut alkukielellä kirjoitetussa romaanissa Echo burning.

Hjorth & Rosenfeldt; Korkeampi oikeus

Mainio rikostarina sarjaraiskaaja-murhaajasta. Vanja Lithner, joka on vannonut ettei suostu enää tekemään töitä isäkseen paljastuneen Sebastian Bergmanin kanssa, joutuu sittenkin ratkomaan tämän kanssa samaa rikosta.

Raiskaaja on raiskannut naisia, joilla täytyy olla jokin yhteys, mutta kestää kauan ennen kuin se selviää. 

Billyn elämä menee nyt ihan alamäkeä, voisi sanoa melkein, että verkko kiristyy. Tästä ei hyvää seuraa. Jännityksellä ja kauhulla odotan sarjan seuraavaa kirjaa!
Ja voi miten inhottava ihminen Sebastian Bergman onkaan, hyi olkoon. Miten ilkeä joku voi olla omalla tyttärelleen... Toisaalta Vanjakin on ilkeä ja inhottava siinä, miten hän kohtelee vuosikymmeniä isänkorvikkeena toiminutta Valdemaria.

Indrek Hargla; Apteekkari Melchior ja pyövelin tytär

Apteekkari Melchior ja pyövelin tytär kertoo muistinsa menettäneen nuorukaisen mysteeristä. Pyövelin tytär näkee, kuinka nuori mies tapetaan ja hän lähtee juosten hakemaan apua. Mutta kun apu saapuu paikalle, uhri onkin kadonnut. Seuraavana päivänä löydetään muistinsa menettänyt ja hakattu nuorukainen ajelehtimasta kaupungin kaduilta. Hänet saatellaan luostarin hoiviin ja eri tahot yrittävät auttaa päänsä satuttanutta nuorukaista. Pyövelin tyttären rinnassa alkaa sykkiä kiihkeä sydän. Mutta miten käykään rakkaustarinan...
Apteekkari Melchior (ja lukija!) kokee kirjan lopussa yllätyksen, josta jonkinlaisia viitteitä kyllä annettiin jo kirjan takakannessa ja myös kirjan sivuilla. Nyt jäätiin melkoiseen cliffhangeriin.

Anna Rimpelä; Pitkään meni ihan hyvin

Pitkään meni ihan hyvin -romaani kertoo Aino Ritarista, vanhuksesta, joka muistihäiriöisenä joutuu selviämään arjen haasteista. Kirja on olevinaan huisin hauska, kun Aino ensin ostaa eläinkaupasta marsun, sitten kuvittelee saavansa Senegalista postimyyntiaviomiehen ja huristelee rollaattorillaan mereen. Kirjan oli tarkoitus olla humoristinen, mutta lähinnä tuli epämiellyttävä olo. Ensinnäkin, tämähän on ihan Mielensäpahoittaja -kopio. Tällä kertaa vaan naispuolisella sankarilla. Eikä tietenkään alkuperäisen mielensäpahoittajan veroinen, vaan uudelleenlämmitetty yritelmä.
Mielensäpahoittaja rakensi omaa arkkuaan, Ainokin tilaa arkun. Mielensäpahoittaja moitiskeli poikaansa, Ainokin moitiskelee poikaansa, ym...
Kirjassa tapahtui niin absurdeja asioita, että tulin monesti melkein vihaiseksi. En usko, en halua uskoa, että mikään eläinkauppa myy marsua muistihäiriöiselle vanhukselle, joka ei osta eläimelle häkkiä, juomapulloa eikä ota selvää muutenkaan sen hoidosta. Eikä kukaan tehnyt mitään, vaikka muistihäiriöinen vanhus kuljetti marsua muovipussissa mukanaan apteekkiin ja muihin kaupungin liikkeisiin. Hölmöiltyään itsensä lopulta poliisilaitokselle Aino saa sieltäkin marsunsa takaisin muovipussissa. Koska Ainolla ei ollut marsulleen häkkiä, eikä kirjassa kertaakaan mainittu miten marsu joi, niin mietin oliko tämä nyt eläinrääkkäystä. Aino heitteli elukalleen omia ruuan jätteitään, sokeripaloja yms. En mielelläni lue tällaista.
Kirjassa olisi voinut olla jotain, idea vanhuksen pärjäämisestä arjessa on osuva. Mutta vähän toisenlainen ja omaperäisempi ote olisi voinut olla. Ja ilman sitä marsua. Ainon elämää täytti myös vähän liikaa seksuaalisävyttyneisuus, kun hän odotti postimyynti-mustaamiestä.

Niklas Natt och Dag; 1793

Voi miten ihana ja hirveä kirja oli Niklas Natt och Dagin kirjoittama historiallinen dekkari 1793. Vatsaa kääntävän iljettävä ja samaan aikaan kiehtova ja koukuttava. Ja kauhea ajatella, että varmaan ihan autenttinen. Enpä olisi halunnut elää vuoden 1793 Tukholmassa, yök. En olisi myöskään halunnut olla tuon aikakauden sotaveteraani, jolta pitää amputoida raajoja... tai hirviön uhri, joka niinikään kokee saman kohtalon... Ei voi muuta kuin ihmetellä, miten pitkään henki ihmisessä pihisee kaiken rujouden, kärsimyksen ja tautienkin jälkeen. On verta ja suolia, ulostetta ja löyhkää. 

Päähenkilöt ovat poliisin kaltainen viranomainen Cecil Winge, jonka elinpäivät ovat luetut pahentuvan tuberkuloosin takia, ja raakki Mickel Cardell. Yhdessä miehet selvittävät saastaisesta likavedestä löydetyn ihmistorson kohtaloa.

Järkyttäviä koki myös nuori neiti Anna Stina Knapp, joka tuomittiin kehruuhuoneelle.

Pidin kirjasta. Se oli sietämätön kaikessa kauheudessaan! Iljettävyydestään huolimatta ei tullut kertaakaan sellainen tunne, että kirjaa olisi ollut liian vastenmielistä lukea.

Pakko sanoa kirjailijan nimestä, että ei ole muuten taiteilijanimi, vaan ihan oikea =). Ja kirjan kansi on silmiä hivelevän kaunis.

Hannu Salama; Juhannustanssit

Olen lukenut Juhannustanssit (sensuroimaton versio) jo kauan sitten nuorena koululaisena, koska olin utelias sen herättämän pahennuksen vuoksi. Kirja oli jumalanpilkan takia kielletty Suomessa joskus ilmestymisensä jälkeen. Ihmettelin sitä silloin ja ihmettelen sitä edelleen. En hirveästi tykännyt kirjasta silloin muinoin, enkä tykännyt nytkään.

Jumalanpilkka on minulle hyvin vieras käsite, olihan tuossa pilkallisia väännöksiä Raamatun teksteistä. Joku romaanin henkilöistä humalapäissään sellaisia huuteli. Mielestäni pilkat eivät olleet kovin osuvia, eivät kuuluneet millään tavalla kirjan juoneen ja ihan tuli tosiaan mielen, että vain provosoinnin takia oli sinne läntätty. 

Sitten tässä oli kauheasti alatyylistä kieltä, huoraa ja pillua ja rumia seksistisiä käsitteitä. Nekin vaikuttivat niin päälle liimatuilta, että selvästi kirjailija vain on halunnut kohauttaa. Mielestäni oli pitkästyttävää  ja rasittavaa lukea sellaista.

Henkilöitä oli kauheasti, olin koko kirjan ajan sekaisin siitä, kuka on Paavo tai Pekka tai Lasse tai Ville... Kaikki kuitenkin tukevasti humalassa juhannustanssien aikaan. Kaikki hahmot olivat vastenmielisiä, ja jotenkin "halpoja". 

Kirja vaikutti erehdyttävästi ohuelta, siinä oli vajaa 250 sivua, mutta totesin olevani väärässä. Puolessa välissä olin jo niin sippi, että hampaat irvessä sain jatkettua loppuun. En voi suositella kirjaa, ei sovi tähän päivään. Kirja on kirjoitettu 1964.

Kirjalla kuittasin Helmet -haasteen kohdan 38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja. Ei tosin ole enää, mutta on ollut.

Markku Ropponen; Kuhala ja yöjuna

Yöjunassa tapahtuu. Murhattuja naisia tulee kaksi ja Kuhala saa jälleen toimeksiannon. Samalla hän selvittää edesmenneen poliisituttavansa Nevakiven surmaa. Ensimmäiseen juoksuaikaansa kasvanut Hippu-koira on ottanut selkeät otteet yksityisetsivän apuvoimana. 

Kuhalat ovat aina hauskoja, mutta tällä kertaa piti hirnahtaa ehkä vähän kovemmin ääneen kuin aikaisemmissa.

Ropposen romaanihenkilöiden nimissä on jokin mouheva jatkumo: Maaheimo, Porakorpi, Kaakonkulma, Huutolehto, Vaisukoski (Lolita!). Ja sitten on Make A. Manna...

Kaari Utrio; Paperiprinssi

Kaari Utrio on ollut yksi ihan lempikirjailijoitani jo nuoruusvuosilta asti. Ahmin kaikki romaanit heti kun ne sain käsiini. Muutamia olen lukenut toistamiseen tai jopa kolmatta kertaa. Taitaa olla yksi tai kaksi kirjaa, jotka ovat vielä lukematta. Nämä ovat niin kiehtovia, ettei mitään rajaa.

Paperiprinssi on Sebastian Ross, tutkimusmatkallaan loukkaantunut merenkulkija, joka palaa paperiruukille kotitilalleen. Siellä hän kohtaa lapsuudenystävänsä Wilhelminen, pitkän neidin. 

Wilhelmine puolestaan kohtaa totuuden siitä, miten naisella ei ole valtaa päättää tulemisistaan ja menemisistään, varallisuudestaan tai edes siitä, kenelle hänet aiotaan naittaa.

Juuri sopiva kirja Helmet-haasteen kohtaan 11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa.

Lee Child; Viimeinen vieras

Viimeinen vieras on aikajärjestyksessä toinen Jack Reacher -sarjan dekkari.Tästä alkaa empiirinen tutkielmani Reacherin naissuhteista kautta aikojen. Tarkoituksena siis tarkistella, onko jokaisessa kirjassa uusi rakastettu ja onko rakkaussuhteilla jatkumoa. Ensimmäisessä kirjassa Reacher alkoi seurustella nuoruusaikojen ihastuksensa Jodien kanssa. Tässä toisessa romaanissa suhde Jodieen edelleen jatkui, mutta pariskunta oli toisistaan erillään ja Reacherin uusi naiskumppani oli FBI-etsivä Harper. Suhde ei tosin saanut täyttymystään, mutta päästiin sentään melkein asiaan. 

Kyllä ei mikään muu, kuin mies-dekkareita kirjoittava mies-dekkaristi keksi, että FBI-naisagentti kulkisi muka paitapuserossaan ilman rintaliivejä. Sellaista ei siis todellakaan tapahdu. Muuta kuin miehen mielikuvituksissa. Kukaan nainen ei kulje ilman rintaliivejä työasussaan. Ei kukaan. 

Niin onhan näissä jokin juoni ja murhajuttukin aina. Tässä se oli sarjamurhaaja, joka niitti armeijassa uraa tehneitä naisia. Tästä syystä FBI tarvitsi apuunsa ex-sotilaspoliisimajuri Reacherin.

Tasalaatuista mies-dekkaria, jota lukiessa ei tarvitse ajatella yhtään mitään.