Anna Rimpelä; Pitkään meni ihan hyvin

Pitkään meni ihan hyvin -romaani kertoo Aino Ritarista, vanhuksesta, joka muistihäiriöisenä joutuu selviämään arjen haasteista. Kirja on olevinaan huisin hauska, kun Aino ensin ostaa eläinkaupasta marsun, sitten kuvittelee saavansa Senegalista postimyyntiaviomiehen ja huristelee rollaattorillaan mereen. Kirjan oli tarkoitus olla humoristinen, mutta lähinnä tuli epämiellyttävä olo. Ensinnäkin, tämähän on ihan Mielensäpahoittaja -kopio. Tällä kertaa vaan naispuolisella sankarilla. Eikä tietenkään alkuperäisen mielensäpahoittajan veroinen, vaan uudelleenlämmitetty yritelmä.
Mielensäpahoittaja rakensi omaa arkkuaan, Ainokin tilaa arkun. Mielensäpahoittaja moitiskeli poikaansa, Ainokin moitiskelee poikaansa, ym...
Kirjassa tapahtui niin absurdeja asioita, että tulin monesti melkein vihaiseksi. En usko, en halua uskoa, että mikään eläinkauppa myy marsua muistihäiriöiselle vanhukselle, joka ei osta eläimelle häkkiä, juomapulloa eikä ota selvää muutenkaan sen hoidosta. Eikä kukaan tehnyt mitään, vaikka muistihäiriöinen vanhus kuljetti marsua muovipussissa mukanaan apteekkiin ja muihin kaupungin liikkeisiin. Hölmöiltyään itsensä lopulta poliisilaitokselle Aino saa sieltäkin marsunsa takaisin muovipussissa. Koska Ainolla ei ollut marsulleen häkkiä, eikä kirjassa kertaakaan mainittu miten marsu joi, niin mietin oliko tämä nyt eläinrääkkäystä. Aino heitteli elukalleen omia ruuan jätteitään, sokeripaloja yms. En mielelläni lue tällaista.
Kirjassa olisi voinut olla jotain, idea vanhuksen pärjäämisestä arjessa on osuva. Mutta vähän toisenlainen ja omaperäisempi ote olisi voinut olla. Ja ilman sitä marsua. Ainon elämää täytti myös vähän liikaa seksuaalisävyttyneisuus, kun hän odotti postimyynti-mustaamiestä.