Emelie Schepp; Kadonnut poika

 Tässä sitten heti perään toinen jännäri, jonka juonena on kadonnut lapsi. Kirjassa kuusivuotias poika soittaa isälleen kauhuissaan ja kertoo, että joku on tunkeutunut heille kotiin. Kun isä saapuu paikalle, poika on kadonnut. Tutut tutkijat: Henrik Levin, Mia Bolander ja Jana Berzelius yrittävät selvittää pojan katoamista. Janalla on tämän lisäksi omat henkilökohtaiset vaikeutensa Danilo Penan  kanssa. 

Pidin kirjasta, mutta sarjan aikaisemmat ovat ehkä olleet vielä vähän parempia.

Viveca Sten; Totuuden nimessä

 Kun 11-vuotias Benjamin katoaa purjehdusleiriltä, syyllisiä voisi olla monta. Isot pojat, jotka kiusasivat Benjaminia tai paikalla käynyt tunnettu pedofiili tai kavallusoikeuskäynnin osalliset, joista toinen on Benjaminin isä. Ehkä jopa itämafia. Kinkkisen katoamistapauksen tutkinnan ohella Thomas Andreassonilla on työtä omassa avioliitossaan, jossa tuntuu olevan kriisi. Juristi Nora Linde liittyy tällä kertaa juttuun toimimalla syyttäjänä Benjaminin isän kavallusoikeuskäynnissä. Eikä hänen ja Jonaksenkaan parisuhde ole pelkkää ruusuilla tanssimista.

Taas mainiota tavaraa Viveca Steniltä. Tykkäsin.

Stefan Ahnhem; Motiivi X

 Motiivi X:ssä oli monta rikostutkintaa. Syyrialaisen pakolaispojan murha, Molly Wessmanin murha, kaupassa työskennelleen miehen murha, sitten vielä Fabian Riskin omat tutkimukset kollegansa Molanderin menneisyydestä. Sielläkin kaksi murhaa. Eikä siinä vielä kaikki; myös Tanskan puolella Kim Sleiznerin ja Dunjan skismaattiset välit. Tässä kirjassa oli niin paljon rikoksia, murhia, tutkintoja, hyviksi ja pahiksia, että ryöppysi vähän yli äyräiden. Kirja oli kuitenkin huikean hyvä, ehkä paras Fabian Risk -sarjassa, mutta melkein liikaa yksien kansien väliin. On aina hankalaa, kun juoni jatkuu kirjasta toiseen, osan ehtii aina unohtaa ja lopulta vähän väsyykin siihen, ettei ikinä päästä lopullisesti sinetöimään juttua. Mutta ehkä nämä rikokset joskus selviävät? 

Kirjalla on kiva nimi, joka itsessään ei merkitse mitään, mutta on johdettu murhaajan... niin; motiiveista. Miten kekseliästä ja mielenkiintoista.

Timo Sandberg; Pirunpesä

 Heittolan ja Taru Lundin suhde aiheuttaa työpaikalla ongelmia ja tästä syystä Taru ottaa etäisyyttä Järvenpään poliisiin ja siirtyy työskentelemään Lahteen. Sielläkään ei tosin ole helppoa olla ainoa naispoliisi miehisessä seurassa. Tarun Lundin plus kollegoiden tutkittavaksi tulee murha, huumerikos ja lastenkodista karanneen tytön katoaminen. Kaikki liittyvät jollain lailla toisiinsa. Ihan mukava perusdekkari.

Anders Roslund; Kolme tuntia

 Kolme tuntia on itsenäinen jatko-osa Kolme sekuntia- ja Kolme minuuttia -dekkareille. Tässäkin romaanissa Piet Hoffman soluttautuu rikollisjärjestöön auttaakseen Ewert Grensiä. Kyseinen rikollisjärjestö salakuljettaa pakolaisia ja yksi kontillinen tällaisia kuoliaaksi tukehtuneita epäonnisia löytyy Tukholmasta. Ewert vannoo kostoa ja haluaa löytää pääsyyllisen. Tämä oli aika nopealukuinen tasalaatuinen dekkari.

Barbara Taylor Bradford; Cavendon Hall - muutoksen tuulia

 No en kyllä tiedä. Luin ensimmäisen Cavendon Hall-sarjan romaanin ja jotenkin tuntuu, että se olisi ihan mennyt hukkaan, jos en jatkaisi kakkososaan. Ja tämän jälkeen kolmanteen osaan? Voi hitsi, osittain mietin, että kunpa olisi pokkaa jättää tämä sarja kesken.  Muutoksen tuulia -jatko-osa ei ollut yhtään parempi kuin ensimmäinen. Olihan tässä tietysti jotain mielenkiintoa seurata, miten päähenkilöiden käy. Saako rakastetut toisensa tai miten pahat asiat selviävät; avioero, jalokivivarkaus tai joutuuko nuori viaton neiti pahan don juanin viettelemäksi. 

No mutta. Kirjassa on vikana se, että lukijalle avataan vähän tällaisia salaisuuksia, mutta niistä ei kasva koskaan mitään jännittävää. Esimerkiksi kun Charlotte luuli hääpäivänään että kaikki vaikeudet oli voitettu ja elämä hymyili hänelle, niin seuraavassa lauseessa povattiin: "mutta tässä hän oli täysin väärässä". Sitten kuitenkaan mitään pahaa romahdusta ei tapahdu. Kaikkea jännittävää annettiin ymmärtää ja niistä olisi voinut kasvattaa hengästyttäviä juonia, mutta kaikki lässähti ennen aikojaan. Murha tai parikin tehtiin, eikä niihinkään liittynyt mitään jännittävää. Kuten esimerkiksi joku viaton olisi joutunut syytteeseen. Jalokivivarkaalta haettiin korut vain tee-hetken yhteydessä takaisin. Hirveän vaikea avioero, jota toinen osapuoli ei suostunut myöntämään toisen rukoillessa olisi voinut kasvaa huikeisiin sfääreihin. Mutta sekin ratkesi aivan itsekseen. Oli vähän laimeaa.

Naisten pukuja ja värejä ja materiaaleja kuvailtiin liikaa. Luin kerran joltain kirjapalstalta, kuinka eräs lukija jättää kirjan heti kesken, jos aletaan kuvailla ulkonäköjä ja vaatteita, koska eihän ulkonäöllä ole mitään merkitystä. Tuo oli minulle tavattoman hätkähdyttävä mielipide. Nyt tajusin järkytyksekseni, että olen osittain samaa mieltä! En täysin; kyllä ulkonäkö ja joskus vaatteetkin ovat tärkeitä, mutta sellainen äärimmäinen kauneuden esiin tuominen ja ylenpalttinen ihannointi tuottaa tuskaa.

Barbara Taylor Bradford on hirvittävän tuttu nimi. En silti muista, että olisin edes nuorena lukenut yhtään hänen kirjaa. Nopeasti googlettamalla häneltä on ilmestynyt myös jokin Emma Harte -sarja ja mielestäni tässä kirjassa Emma Harte esiintyi sivuosassa; Cecily Swannilla oli bisneksiä jonkun Harten kanssa.

Harlan Coben; Loukussa

 Loukussa -dekkarin päähenkilö on Wendy Tynes, televisiotoimittaja, joka tekee kohujuttuja. Hänen syytään on, että Dan Merceriä aletaan epäillä pedofiliasta ja murhasta. Wendyn tv-ohjelma järjestää Danin ansaan. Sitten Dan löydetään teloitettuna. Wendy epäilee, että joku hyväksikäytetyn lapsen vanhempi on asialla, mutta vielä karmeampaa on, että Wendy alkaa epäillä Danin olleen sittenkin syytön. 

Tämä oli ehkä Harlan Cobenin vaatimattomin jännitystarina, sellaista dekkari-keskivertoa.