Vuonna 2021 luettua

Vuonna 2021 luin yhteensä 113 kirjaa, jotka jakautuivat näin:

62 naiskirjailijan kirjaa eli 55 %

61 suomalaisen kirjailijan kirjaa 54%

74 dekkaria 65%

18 äänikirjaa 16%

58 e-kirjaa 51%

Luin eniten tammikuussa ja vähiten toukokuussa.

Goodreads-tilastointi kertoo, että pisin lukemani kirja oli Lucinda Rileyn Auringon sisar ja lyhyin lukemani oli lastenkirja Jukka Parkkiselta: Karhukirjeita Karvoselle. Keskimääräinen kirjan sivumäärä oli 354 sivua. Yhteensä koko vuonna tuli luettua 40047 sivua. Että minä rakastan tilastoja!

Ensi vuodelle otan jälleen haasteeksi lukea 100 kirjaa ja suorittaa Helmet 2022 -lukuhaasteen jälleen läpi metodilla "kirja per haastekohta". Popsugar -haasteen taidan jättää väliin, sillä kimpaannuin tämänvuotiseenkin ja jätin kesken. Haastekohdat olivat ikäviä. 

Eija Piekkari; Pako portin alta

 

Kolmas osa Kristiina Elo -sarjaa. Kansantansseja harrastava rikosylikonstaapeli Krisse ja merkillinen poliisilaitoksen sakki ratkovat hirvimetsältä löytyneen vainajan arvoitusta. Nainen on ammuttu pellolle ja löytyy omituisesti kaadetun hirven alta (miten näin voi käydä?). Syyllistä etsitään naapurustosta ja miesystävien joukosta. Rinnalla kulkee naapuruston aika vastenmielinen perhehelvetti-draama.

Kirjassa Krissen ja tanssipari-Aksun suhde syvenee. Aksun ex-vaimo Kielo asettelee kapuloita rattaisiin.

Johanna Tuomola; Sieppaus

 Toinen osa Noora Nurkkaa ja vähintään yhtä hyvä, kuin avausosa, ehkä vielä parempikin. Tässä kirjassa nuori poika siepataan ja poliiseilla alkaa kilpajuoksu ajan kanssa pojan löytämiseksi. Eletään joulunalusviikkoa ja ulkona kylmässä ei selviä kauaa hengissä. Sieppauksesta epäiltynä on välillä koulun henkilökunta, välillä sukulaiset ja tuttavat. Jännitystä riittää. Myös Nooran  omassa siviilielämässä. Menneisyyteen jätetty mies kummittelee vielä mielessä, mutta poliisilaitoksella uusi ihastuskin on jo mukana. 

Johanna Tuomola; Tummissa vesissä

 

Tummissa vesissä aloittaa Noora Nurkka -dekkarisarjan. Ja hyvin aloittaakin. Hieno perusdekkari päähenkilöiden henkilökohtaisilla elämänvaiheilla sävytettynä. Noora Nurkka muuttaa Lohjalle aloittaakseen uuden elämän ja uuden työn. Hänen pitää päästä lapsinensa eroon entisestä elämästä, jossa miessuhde on ajautunut kriisiin. Pidin kirjasta. Tuomola on kuulemma kirjoittanut nuorille tarkoitettua hevossarjaa... tässäkin kirjassa esiintyi hevosia ja hevostila. Ja yleensä mielestäni hevosihmiset ovat hieman myös eläin- ja koiraihmisiä... siihen nähden kirjassa esiintyvät koirat oli kirjoitettu juoneen huonosti. Ensiksikin: kuka nimeäisi dalmatialaisensa nimillä Pilkku ja Täplä (vai oliko nämä ne nimet?) - jokseenkin mielikuvituksetonta. Ja koirat eivät myöskään käyttäytyneet kovin koiramaisesti. Eikä Noora Nurkan suhtautuminen koiriin ollut ollenkaan luontevaa. Mutta kunhan ihmettelin.

Rake Tähtinen; Arvottomat

 Perusdekkaria tämäkin, joskin hivenen rankemmalla sisuksella kuin kaksi edellistä perusdekkaria. Oli perheväkivaltaa, päihteiden väärinkäyttöä, lastensuojelua ja ahdistavia elementtejä. Kirjassa ryöstetään ensin kultaseppä ja sitten teinityttö löytyy hirtettynä. Kolmaskin uhri vielä tarvitaan, ennen kuin Petäjämäki ja poliisikollegat pääsevät pahiksen jäljille. Petäjämäki itse siviilielämässään punnitsee kahden vaiheilla; on uusi seurustelusuhde ja sitten ex-vaimo, joka kummasti yhtäkkiä haluaakin ottaa läheisyyttä.

Jarkko Sipilä; Uhripeli

 Mielisairas vanki pakenee Niuvanniemen sairaalasta ja alkaa ahdistella ex-vaimoa, jolla on pieni lapsi. Perhe pakenee henkensä edestä. Takamäki ja kumppanit jahtaavat pakenijaa. Ihan kiva tarina taas kerran.

Eija Piekkari; Sivuaskel

 Toinen osa Kristiina Elo -sarjaa. Ihan kivaa perusdekkaria. Kirjassa Krissen tanssipartnerin vaimo viettää juhlia ja yksi osallistujista löytyy murhattuna. Lukijalle esitellään kourallinen hahmoja, joista jokainen voisi olla syyllinen murhaan. Kirja ei niin hirveästi herättänyt tunteita, että enää puoli viikkoa myöhemmin muistaisin, kuka oli syyllinen, mutta pidän juuri tällaisista vaatimattomista ja turvallisista dekkareista, jotka eivät herätä juuri tunteita. Eli ihanaa pakoa arjesta.

Marko Kilpi; Undertaker (Kuolemanpelko)

 Nyt tuottaa tuskaa tunnustaa, mutta Undertaker - Kuolemanpelko (sarjansa 5. kirja) oli minulle valtava pettymys. Luin kirjan e-kirjana ja se tuntui tavattoman lyhyeltä, en tiedä sitten miten paksu kirja olisi fyysinen versio ollut. Tämä oli myös niin äärettömän sekava, että alkoi ahdistaa. Sarjan aikaisemmista osista olen pitänyt, vaikka niitäkin pidin hieman sekavana. Kirjan rytmi on todella lyhytjänteistä ja tökkivää, kun yhdessä luvussa päähenkilö saattaa vaihtua kappaleesta toiseen monta kertaa ja voi kestää monen lauseen verran, ennen kuin tajuaa kuka nyt on "äänessä". Asiaa ei auttanut aikahypyt, kun välillä oltiin kaukana menneisyydessä ja välillä lähempänä menneisyydessä. Siis nyt en voi muuta kuin todeta, että en oikein tiedä mitä kirjassa tapahtui. Tai ainakaan miksi. Tai mitä siitä seurasi.

Kyllähän tässä oli edelleen mukana hautausurakoitsija Kivi, ainakin menneessä ajassa, ja Tuomas ja Maria. Poliisit. Jäin kuitenkin tyhjän päälle henkilöiden suhteen ja kuka oli oikeasti paha ja kuka hyvä?

Mitä kirjasta sitten jäi käteen? No - alkoi tehdä mieli Tervaleijona -pastilleja. Ostin niitä tänään kaupasta; ihan kuin pastillikoko olisi pienentynyt sitten viime näkemän.

Lucinda Riley; Auringon sisar

 Kuudennen sisaren tarina kertoo tummaihoisesta Electrasta. Electra on huippumalli, joka elää huumehuuruista ja alkoholikyllästeistä pintaliitoelämää, mutta kirjassa ehtii sitten vieroittautua ja kääntää kelkkansa aloittaakseen muiden päihdeongelmaisten auttamisen. Samassa löytyy sitten menneisyyden salaisuudet ja sukulaisetkin. Historia-osuus vie lukijan Afrikkaan ja Keniaan maasai-heimon maille. Ei sarjan parasta antia, ehkä alkupään kirjat olivat ne parhaat ja sitten on vähän tasoittunut. Tässä kirjassa oli mielestäni paljon julistavaa ja saarnaavaa osuutta, joka tuntui vähän rasittavalta. Päihdeongelmien lisäksi käsiteltiin rotusortoa ja rasismin vastaisuutta.