Ja sitten heti perään sarjan kolmanteen kirjaan, Jakobiin. Tämä oli kirjana vähän raskaampi, sillä kirjassa kuvailtiin laitonta (ja laillista) tammojen verikauppaa. Jostain olin tähän vastenmieliseen tapaan törmännyt jo aiemmin. Kyse on siitä, että tiineiltä tammoilta otetaan verta, koska se sisältää sellaisia hormoneja, jotka ovat hyödyksi lihankasvatuksessa sioilla. Ja koska näistä tammoista ei tahdota muuta, niin kehittymässä olevat varsat abortoidaan tämän jälkeen pois. Kun homma hoidetaan laittomasti, niin verta luovuttavia tammoja käsitellään väkivaltaisesti eikä tuo nyt mitenkään mukavalta kuulostanut. Laillisesti kun vastaava tehdään, niin paikalla pitäisi olla eläinlääkäri valvomassa prosessia. Kyllä en usko, että tuo kovin miellyttävää on siinäkään tapauksessa. Ilmeisesti päähenkilö Hildurin luonteessa kuvaa selvästi islantilaisuutta se, ettei maassa arvosteta omaa ainutlaatuista islanninhevosta juurikaan. Kirja antaa kuvan islantilaisista, että he ovat hyvin epä-eläinrakkaita. Myös Hildur. Islanninhevoset nyt ovat vain jotain... kuin rikkaruohoja tai mitä lie maisemaan kuuluvia objekteja. En oikein ymmärrä tätä islantilaisten suhdetta näihin hienoihin islanninhevosiin.
Ísafjörðurin kylässä sitten murhataan eläinsuojelijoita tammanveribisneksen ympärillä. Hildur tutkii asiaa enemmän entisen pomonsa Beta kanssa, sillä Jakob matkustaa Suomeen taistelemaan huoltajuuskiistassa ex-vaimonsa kanssa.
Tämä taisi olla samalla myös vuoden 100. kirja, eli sain lukutavoitteeni (sata kirjaa vuodessa) täyteen. Täytyy sanoa, että aika viime tippaan meni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti