Minna Canth; Köyhää kansaa

 Minna Canthiin tutustumista jälleen. Miksiköhän tuo suuri kirjailija-rouva kirjoitti tällaisia pienoisromaaneja? Olisihan tätä lukenut pitkänkin romaanin verran. Itse asiassa luulin kirjan olevan pitempi. Mutta tämä olikin vain tällainen novelli, jossa osa jää aivan kertomatta. Mutta siis olihan tämä hyvä. Ihan ehdoton. Canth on ollut melkoinen taikuri aikanaan. Elävää, mukavaa kieltä ja tällainen perusraadollinen tarina köyhästä perheestä. Tällaisia asioita olen aina ajatellut ja mielessäni pyöritellyt. Mikä on ihmisen elämän tarkoitus, jos se on vain köyhyyttä, nälkää ja kärsimystä. Syntyä ja kuolla, eikä siinä välillä mitään, millä olisi merkitystä. Ei mitään iloa, ei saavutuksia, ei mitään. Köyhyyttä vain. Energian tuhlausta. Minna Canth ei tässä pyrkinyt selvästi pohtimaan sitä, sen pohtiminen herää minulle lukijana aina eloon tällaisia lukiessani. Kirja puolestaan selvästi pohtii maailman eriarvoisuutta, rikkautta ja köyhyyttä ja äärimmäistä osattomuutta. Sellaista meidän on tänä päivänä todella vaikea ymmärtää. Että vaatetta ei voi paikata, kun silmäneulasta on mennyt kärki poikki. Ja mistä saisi edes kangasta paikaksi. 

Kirjalla Helmet-haasteen kohtaan: 11. Kirja kertoo köyhyydestä

Arto Paasilinna; Kymmenen riivinrautaa

 

Arto Paasilinna oli nuoruuteni lempikirjailijoita, nyttemmin en tiedä onko viehätys jotenkin vähän karissut, kun on tullut niin paljon uusia hyviä "arto-paasilinnoja", veijariromaanien kirjoittajia. Ainakaan tämä Kymmenen riivinrautaa ei ole ihan Paasilinnan parasta tuotantoa, mutta kepeä pikku letkautus joka tapauksessa. 

Päähenkilö on metallialan yrityksen johtaja, joka viettää kuusikymppisiään ja saa niin paljon lahjoja ja kukkasia, että niitä voikin sitten jaella elämänsä naisille. Luku per nainen; ja pampulla sen kun mieskunto riittää. Hupaisa ja muka vähän eroottinen tavalla, josta ei erotiikka voisi kauempana olla. Paasilinnamaisesti siis. Nice.

Outi Pakkanen; Julma kuu

 Julma kuu oli sellainen "ok" -tasoinen dekkari. Ihan mielelläni luin Pakkasen helppoa kieltä, sopii keveisiin kesäpäiviin, kun ei halua mitään syvempää. Tässä tarinan juoni oli se ikiaikainen, missä nuori nainen rakastuu väkivaltaiseen mieheen, eikä näe mitä on tulossa vaan antaa aina anteeksi. Sen sijaan naapuritalossa verhojen takana elää hän, joka näkee ja tietää. Kivahan tällaisia helppoja välipaloja on lukea. 

Max Seeck; Mefiston kosketus

 Mefiston kosketus on jatkoa Hammurabin enkelit -dekkarille, joka aloitti Daniel Kuismasta kertovan sarjan. Tämän kirjan alussa Kuisma on tutkintavankeudessa, mutta pääsee tutkimaan jo edellisestä kirjasta tuttua katoamistapausta. Kirjassa on todella kansainvälinen, miehinen, toimintapohjainen ote. Vakuuttavaa työtä.

Ruth Ware; Lumimyrsky

 Ranskan Alpeilla tapahtuu. Firman johto saapuu työhyvinvointimatkalle, kymmenkunta trendikästä it-osaajaa, jotka odottavat lomalta laskettelua, after ski-tunnelmaa, hyvää ruokaa ja lepoa. Firman perustajajäseniä pitää myös nuoleskella sopivan tilaisuuden tullen. Alppimajalla heitä vastaanottaa kaksi työntekijää. Keli on muuttumassa huonoksi ja laskettelurinteessä sattuu katoamistapaus. Tulee lumimyrsky, alppimaja jää eristyksiin. Osallistujille selviää, että yksi joukossa on murhaaja. 

Lumimyrsky oli jännittävä suljetun paikan mysteeri, joskin vähän sekava. Ihmisiä oli niin paljon, etten aina muistanut kuka on kuka. Lopussa aloin olla jo perillä ihmisistä, mutta osa jäi silti vähän etäiseksi. Kirjan rakenne oli hieman erikoinen: jokainen luku alkoi kuvitteellisen musiikkisovelluksen seuraajatiedoilla ja statuksella. 

Markku Ropponen; Kuhala ja salaiset seuralaiset

 Otto Kuhala ja Hippu-koira ratkovat esimerkillisen kansalaisen murhaa. Johtolangat vievät parivaljakon taas moneen vaaraan. Edellisistä romaaneista tuttu vihollinenkin saa taas Kuhalan tähtäimeensä. Niin miellyttävää ja helppoa ajanvietettä. Aah.

Christian Rönnbacka; Ruska

 

 Tämä oli vähän erilainen Antti Hautalehto -dekkari. Mennään Lapin kullanhuuhdontamaille kiinalaisturistien kanssa ja Hautalehto joutuu selviytymään erämaan haasteissa. Ulkomaan elävillä kun on pahikset kintereillään. Kyllä niin pidin tästäkin sarjan osasta.

Helmet 2021 -haasteessa kohtaan: 34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa

Arttu Tuominen; Vaiettu

 Joskus ärsyttää kirjojen ympärille kasaantunut hypetys. Some sekoaa uutukaisista ja kaikki vuoroin kehuvat tuoretta kirjaa. Silloin tekee mieli lykätä kirjan lukemista entisestään. Mutta tosiasia on, että eihän se hypetys turhasta synny. Niin myös Vaiettu kertoo aivan tavattoman kiinnostavan tarinan. Se kertoo suomalaisista ss-miehistä, vaietusta menneisyydestä ja tehdyistä pahoista teoista. 

Vaiettu on Delta-sarjan kolmas osa, jonka voi ihan hyvin lukea itsenäisenä teoksena. Tässä romaanissa Jari Paloviita, poliisi, ei todellakaan ollut pääosassa vaan 97-vuotias Albert Kangasharju, joka joutuu murhayrityksen kohteeksi vanhainkodissa. 

Kirja on mahtava, en voi tarpeeksi kehua. Kirjan osat joissa kerrottiin 40-luvun tapahtumista, olivat aivan hiuksia nostattavia. Arttu Tuominen on tehnyt uskomattoman hienon työn tuodessaan tapahtunutta historiaa kirjan kansien väliin.

Helmet 2021-haasteessa kohtaan: 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä  

Christian Rönnbacka; Majakka

 Kolme nuorta saa päähänsä teekkaripilana sytyttää vuosikymmeniä sitten hylätyn majakan ja juhlistavat tapahtumaa ottamalla tempauksesta valokuvia. Valokuviin eksyykin merellä veneitä ja veneilijöitä, jotka eivät halua tulla valokuvatuksi. Meressä lilluvalla ruumiilla on varmasti jotain tekemistä asian kanssa. Tällaista murhatapausta Antti Hautalehto tiimeineen tutkii Majakka-dekkarissa. Taas kerran kunnon jännäri Rönnbackalta. 

Sebastian Fitzek; Matkustaja 23

 Risteilyaluksella tapahtuu. Vuosittain matkustajia katoaa laivoilla, itsemurhaajia, uuden elämän aloittajia... tällä kertaa kadonnut myös yllättäen löytyy, tulla tupsahtaa takaisin elävien kirjoihin laivan kannella. Tätä eriskummallista tapahtumaa tutkitaan Matkustaja 23 -romaanissa. Perus-tasoinen dekkari, jossa oli monipuolista juonen mutkaa, mutta ei ehkä ihan yhtä hyvä kuin Fitzekin edelliset.