Jussi Adler-Olsen; Aakkostalo

Brittilentäjät tekevät pakkolaskun Saksan maaperälle ja pakenevat henkensä edestä takaa-ajajia. Paikalle sattuu sopivasti juna, joka kuljettaa sotatrauman vahingoittamia ss-upseereita mielisairaalaan. Bryanin ja Jamesin on sulauduttava joukkoon tekosairaina. James ymmärtää sentään saksaa, mutta Bryan ei sanaakaan.

Tästä alkaa kaksikon hurja selviytymistarina vihollismaassa ja sen mielisairaalassa. Kun olin lukenut ensimmäiset 200 sivua järkyttävää mielisairaankohtelua ja väkivaltaa, alkoi tuntua siltä, että eihän tästä mitään tule. Jatkuvasti veri lentää ja iskuja ja lyöntejä tulee sieltä sun täältä. Kuinka paljon ihmistä voi lyödä, ennen kuin henki lähtee? Kuinka monta kertaa voi kallo kolahtaa betonilattiaan ilman että vieläkään kuolee. Aina mennään tajuttomaksi ja kylkiluita menee poikki. Miten tuollaisissa oloissa kukaan pysyy hengissä! Sähköshokkeja, verensiirtoja, likaisia tatuointineuloja, pillereitä, joilla potilas saadaan vihannekseksi, jäätävää pakkasta, huonoa ruokaa ja jälleen pahoinpitelyä. Huh! Mutta ei tämä pelkkää mielisairaalakertomusta ollut. Oli myös hurja pakomatka ja sitten hypättiin vuosikymmenien päähän ja siellä alkoi uusi tapahtumaketju.

Aihe oli mielenkiintoinen, todella. Loppu oli ihan käsittämättömän hengästyttävää kilpajuoksua. Ja jälleen väkivaltaa. Tästä aiheesta olisi saanut ehkä vieläkin paremman kirjan, vaikka ei tämäkään huono ollut. Kirjan hahmoista Laureen-vaimo jäi minusta tosi ohueksi ja huonosti kirjoitetuksi, häneen ei oikein päässyt tutustumaan.