keskiviikko 4. syyskuuta 2013

John Ajvide Lindqvist; Kultatukka, tähtönen



Kultatukka, tähtönen -kirjaa on kehuttu ja kauhisteltukin sen huimapäisen ja trillerimäisen ja raa’an juonen vuoksi. Minäkin pidin kirjasta, mutta en kokenut sellaista äärimmäistä ihastusta, enkä ole ihailusta mykkänä. Siis olihan tämä nyt huikean jännittävä tietysti. Karmivakin, väkivaltainen, kuvottava, mutta myös mielenkiintoa ja kysymyksiä herättävä. Vaan siinä kaikki.

Kirja alkaa siitä, kun Lennart löytää pienen vauvan metsään haudattuna. Elossa, mutta vain melkein. Lennart päättää pitää Pikkuisen itsellään ja telkeää tämän kellariin. Pikkuisella on ihmeellinen kyky laulaa yliluonnollisen hyvin ja puhtaasti, mutta tämä ei tunne mitään eikä toimi muutenkaan normaalin lapsen tavoin.
Toisaalla elää Teresa, näennäisesti normaali tyttö, mutta ei kuitenkaan ihan. 14-vuotiaina nämä tytöt tapaavat ja siitä syntyy karmeaa jälkeä.

Olisin halunnut tietää enemmin. Minulle oli kamala pettymys, kun Pikkuisen mysteeri ei selvinnyt. Kenen lapsi Pikkuinen oli ja miksi hänet haudattiin elävänä metsään. Kuka oli synnyttänyt Pikkuisen ja joko hän oli huomannut vauvassa jotain erikoista? Siksikö hänet ehkä hylättiin? Mistä johtui, että Pikkuinen oli sellainen kuin oli. Entä miksi Teresa oli ”vähän erikoinen” tai miksi hänestä tuli sellainen?

Myös Lennartin pojan Jerryn kohtalo jäi auki, siitäkin olisin halunnut tietää enemmin. Paljon ohuen ohuita lankoja jäi päättelemättä. Loppu oli suoraan sanottuna ihan syvältä =). Höh.

Niin, jäi mainitsematta, että romaanin läpi kantava voima oli musiikki ja musiikkibisnes. Oli musiikkiagentteja, jotka halusivat hyväksikäyttää nuoria tyttömuusikoita, oli tuottajia ja äänittäjiä. Idolsia, nuorten välistä katkeraa kilpailua ja selkään puukottamista. Mutta myös netti- ja koulukiusaamista. Aika kamala maailma. Nyt taas muistan, miksi en haluaisi olla teini-ikäinen.

Koska olen itse maailman epämusikaalisin ihminen enkä ole kiinnostunut musiikista, niin ehkäpä tämä nuorten tyttöjen haluan tähdeksi -maailma ei oikein avautunut. En tuntenut kirjan musiikkikappaleista muita kuin pari Abban biisiä.


2 kommenttia:

  1. minäkin olen lukenut tämän kirjan ja muistan että monesti mietin että onko tämä hyvä vai ei?? jotenkin outo maku jäi, ja täytyy tunnustaa etten edes muista miten se loppui vaikka kyllä luin sen loppuun! outoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ihan hölmistynyt olotila, en vieläkään tiedä kuinka paljon tästä tykkäsin. Jätti jotenkin kylmäksi. Ihan selkein sanoin ei kerrottu mitä päähenkilöille lopussa kävi, mutta kirjan huipennus oli kai olevinaan eräänlainen massamurha...

      Poista