Renate Dorrestein; Lainaa vain

Dorrestein on ehkä tarkkasilmäisin kirjailija, jonka tiedän. Tai sitten hän vaan osaa vääntää sen sanoiksi juuri oikein. Niin ilmiömäisen nerokkaita huomioita ja toteamuksia nämä sisältävät. Ehkä Lainaa vain ei ollut ihan yhtä hyvä kuin aikaisemmin lukemani dorreisteinit, mutta ei tässäkään mitään vikaa ollut. Mahtavan kiehtova kirja.
Päähenkilö on Nettie-mummo, joka pitää huolta aivovaurion saaneesta tyttärenpojastaan Igorista. Igor käy suojatyöpaikassa työskentelemässä ja Nettie puolestaan on vessasiivooja. Vessasiivooja! Kuinka moni kirjailija osaisi keksiä yhtä absurdin ammatin päähenkilölleen.
Eikä Igorkaan mikään ihan tyhmä ole. Kun hän seisoo bussipysäkillä odottaen koko työpäivän ajan bussia (joka on unohtanut hakea hänet) ja alkaa tuntea pissahätää, niin keinot on lähellä: sitähän voi pissata vaikka eväspulloon, joka sattuu olemaan mukana.
Tätä kirjaa ei kannata jättää lukematta. Kuten ei mitään muutakaan dorresteinia.

Michael Connelly; Yöihmisiä

Hylätystä autosta löytyy miehen ruumis. Jokin murhassa saa sen näyttämään järjestäytyneen rikollisuuden aikaansaannokselta. Tapauksen tutkinta vie Harry Boschin Las Vegasiin ja sen peliluoliin. Pelipöydistä Harry löytää myös vanhan tuttavuutensa ja rakkautensa, Eleanore Wishin. Vanha suola alkaa janottaa. Kiva keskitason Connelly.

Jo Nesbø; Torakat

Voihan jestas, kun olen unohtanut kirjoittaa tästä kirjasta ajoissa. Nyt en muista kaikkea enää niin tuoreesti. Torakat on Nesbon toinen Harry Hole -dekkari ja paljon parempi kuin ensimmäinen, Lepakkomies. Kun Lepakkomiehessä seikkailtiin Australiassa, jossa alkoholisoitunut Hole menetti useita hampaita, niin Torakoissa oltiinkin Thaimaan Bangkokissa. Mutta täysin ilman pahoinpitelyitä ja nyrkkytappeluita ei selvitä tässäkään maanosassa. Norjan suurlähettiläs löytyy surmattuna hotellihuoneesta ja murhan selvittely johtaa opium- ja strippiluoliin.  Harry Hole saapuu Norjasta tutkimaan hienotunteisesti murhaa. Tämä oli mukaansatempaava tarina.

Pirkko Arhippa; Kuolleet eivät äänestä

Palasin takaisin vähän vanhempaan Arhippaan, vaikka olen näiden kanssa ollut joskus viittä vaille menettää kärsivällisyyteni. Jos vain saan kirjaston valikoimalta tarpeeksi myötävaikutusta, aion lukea kaikki arhipat. Olen ahne ja olen sen verran pedantti, että tämä on kuin siivousta: siivoan kirjailijan kerrallaan pois listoiltani =).
Kuolleet eivät äänestä oli nimensä mukaan politiikan piirissä tapahtuva murhatapaus. Pidin tästä enemmin kuin ennalta uskalsin aavistella. Yleensä politiikka on minulle aivan täysin turn off, mutta tässä se ei haitannut. Eikä tarinakaan ollut aivan mahdoton. Tutkivana poliisina toimi Erkki Saarto.

Marko Kilpi; Elävien kirjoihin

Elävien kirjoihin on nähty elokuvanakin nimellä 8-pallo, mutta en tiennyt sitä ennen kuin olin lukenut romaanin. Onneksi en koskaan nähnyt elokuvaa koska a) en kestä näin rankkoja tarinoita (ehkä – enhän siis ole nähnyt sitä elokuvaa?) b) kirjat ovat aina parempia kuin niistä tehdyt elokuvat.

Ja tämä oli todella hyvä kirja, mutta kamalan rankka enkä ole ihan sinut näiden huumetarinoiden kanssa. Mukana on pieni työperäinen rasite.

On liian totta ja liian kovaa, miten vankilasta vapautuvalla ex-huumeidenkäyttäjällä on todennäköisin tulevaisuus liukua takaisin huume- ja rikospiireihin (olenko vähän kyyninen, no olen). On liian totta, että tämmöisen vauva otetaan todennäköisesti huostaan ennemmin tai myöhemmin. Ja on ihan liian totta, että osaa ihmisistä ei mitkään keinot pure. Se on niin surullista.

Hyvä kirja, kyllä. Pidän siitä, että kaikissa dekkareissa ei seikkaile jo vuosikausia ansiokkaasti töitä tehnyt kaikkivoipa rikosetsivä, vaan tilaa annetaan myös aloitteleville ja epävarmoille poliisihahmoille. Sellaisille, jotka itse vielä opettelevat.

Henning Mankell; Haudattu

Vaikka Mankellin Wallander-sarjan piti olla loppunut, ilmestyi vielä tämä "sarjan" toiseksi viimeinen kirja jälkikäteen. Ohut välipala. Taloa etsinyt Wallander saa työkaverilta vihjeen vapaana olevasta kiinteistöstä. Mutta voi pahus sentään; puutarhasta löytyy ihmisen käsi. Ja lopulta koko ruumis. Pieni mukava Wallander-tarina, jossa ratkaistaan menneisyyden selvittämätön rikos.

Peter James; Kuolema katsoo kohti

Peter Jamesin toinen dekkari.
Tom Bryce löytää junasta dvd-levyn, jonka haluaa palauttaa omistajalleen. Etsiäkseen tietoja omistajasta Tom avaa levyn omalla tietokoneellaan. Levyllä näytetään nuoren naisen raakalaismainen murha. Suivaantuneet pahikset pääsevät Tomin jäljille. Ilman sitäkin Tomin elämä olisi kurjaa; vaimo on addiktoitunut tilailemaan netistä tavaraa ja tätähän ei lapsiperheen talous kestä. Ja vodkaakin kuluu liikaa. 
Roy Crace taas ei ole mikään parka, vaikka painiikin kinkkisen jutun kimpussa. Gracella käy flaksi; hän aloittaa treffailun pitkän tauon jälkeen. Tauon, jonka aloitti Sandy-vaimon katoaminen. Olen lukenut jo Jamesin uudempia kirjoja, Sandyn katoaminen tuntuu olevan melkoinen mysteeri. Nyt pitää olla huolellinen ja lukea näitä oikeassa järjestyksessä, etten mene vahingossa harppomaan ja pilaamaan mysteeriä. Mitähän Sandylle oikein tapahtui?

Kuolema katsoo kohti oli lukunautinto, jonka lopussa kilpajuoksu löi vähän yli, mutta minkäs näille dekkareille mahtaa. Jännitystä oli kuitenkin jokaisella sivulla alusta loppuun niin, että kirjaa tuskin malttoi laskea käsistä.