Karin Fossum; Carmen Zita ja kuolema

Aah, Fossumia pitkästä aikaa. Vuoden 2017 viimeinen kirja. Vaikuttava sellainen, kuten Fossumit aina, mutta nyt vähän matalalentoisempi ja tavallisempi dekkari kuin moni aikaisempi, joissa oli enemmän tummia sävyjä. Tämä herättää lukijassa erilaisia kysymyksiä ja ajatuksia.

En ole kai koskaan aikaisemmin lukenut kirjaa, jossa kuolonuhri on down-lapsi. Carmen Zitan ja Nicolain pieni taaperoikäinen poika Tommy. Lapsi löydetään kellumasta kotirannasta laiturin viereltä hengettömänä, eikä pelastustoimista ole enää apua.

Vanha kunnon Konrad Sejer alkaa tutkia lapsen kuolemaa. Nuori äiti Carmen on syystä epäilyttävä, hänen käyttäytymisensä on omituista, eikä Nicolaikaan ole ihan varma, mitä on tapahtunut. Lukija arvaa varmaan aika aikaisin syyllisen, tai ainakin olettaa (tokihan täsä voisi vielä asiat heittää häränpyllyä. Kerran tai toisenkin.)

Lopussa tosiaan Konradin koira Frank tekee ratkaisevan askeleen.

Karin Fossum on yksi parhaista. Ihan parhaista.

Gillian Flynn; Paha Paikka

Edellisen Flynnin kirjan tapaan merkillinen rakennelma. En oikein tiedä tykkäänkö näistä vai en. Näköjään kuitenkin luen. Olen siis ainakin hyvin kiinnostunut ottamaan selvää.
Kirjan päähenkilö on Libby, jonka perhe murhattiin Libbyn ollessa lapsi. Syytteeseen joutui Libbyn veli Ben ja siihen suuri vaikutus oli Libbyn antama todistus.
Vuosia myöhemmin Kill Club - rikoksiin ihastunut järjestö ottaa yhteyttä Libbyyn ja haluaa selvittää, oliko Ben oikeasti syyllinen. Kirjassa palataan jotenkin aika vastenmieliseen menneisyyteen. Siis hyvin hyvin vastenmieliseen, tässä oli tulla raja vastaan. Kaikki henkilöt olivat niin raadollisia ja surullisia. Tuli jotenin paha mieli kaikesta. Voi puistatus.
Olen jo lainannut seuraavan Flynnin...

Sandra Brown; Matalapainetta

Suora kopio kirjan kuvauksesta:

12-vuotiaan Bellamyn sisar Susan murhataan ja pyörremyrsky tuhoaa todisteet. Aikuisena Bellamy kirjoittaa salanimen turvin sisarestaan romaanin, josta tulee suurmenestys. Kun sensaatiolehdistö sitten paljastaa Bellamyn henkilöllisyyden ja julkisuuteen vuotaa tieto, että kirja ei olekaan fiktiota, Bellamy on vaarassa. Joku haluaa että Susanin murha pysyy ratkaisemattomana. Onko tuo joku Susanin vanha poikaystävä Dent?

Tämä oli kiva perusjännäri romanttisin piirtein.

Sandra Brown; Nopeita leikkauksia

Kun Julie on astumassa hotellin hissistä ulos miesystävänsä kanssa, hissin ulkopuolella seisookin naamioitunut mies aseen kanssa. Mies ryöstää hississä olleet ja ampuu lopuksi Julien miesystävän.

Julie ei usko, että kyseessä on vain ryöstömurha, vaan että teon takana on miesystävän veljenpoika Creighton.

Derek Mitchell palkataan puolustumaan intohimoista elokuva-harrastaja Creightonia, mutta hän kieltäytyy pian pestistä ja alkaa seurustella Julien kanssa. Kaksikko alkaa etsiä todisteita veljenpoikaa vastaan, mutta Juliekaan ei ole täysin vapaa epäilyksistä.

Lopussa seisoo pieni yllätys, todella sopiva sellainen.

Nimi Nopeita leikkauksia viittaa elokuvamaailmassa käytettyyn tehokeinoon kauhun tunnelman lisäämiseksi.

Pidin tästä jännäristä, nämä sandrabrownit ovat kyllä juonikkaita ja kutkuttavia.

Sirpa Tabet; Yöleikki

Paula Mikkola on toimittaja ja alkaa tutkia aviomiehensä murhaa tehdäkseen siitä juttua. Mies on löydetty hiekkakuopilta murhattuna, eikä poliisikaan ole saanut selville murhaajaa. Poliisi ei tunnu muutenkaan saavan selville juuri mitään, sillä Paula salaa lähes kaikki löytämänsi viheet. Hölmö nainen; eikö se nyt sentään poliisi olisi parempi murhan selvittäjä... Salaamalla tietojaan Paula saattaa itsensäkin epäilyksenalaiseksi. Lopussa tietysti oikea murhaaja löytyy. Ihan kiva dekkari. Parempi kuin edellinen, Jesreelin koirat.

Sirpa Tabet; Jesreelin koirat

Eriskummallinen seikkailu menneisyyden haamua jahtaamassa. Jäädessään eläkkeelle Terttu ottaa yhteyttä vanhoihin lapsuudenystäviinsä ja luokkatovereihinsa. Näin tehdessään hän joutuu mukaan vanhaan juonikkaaseen rikosvyyhtiin ja joutuu itsekin hengenvaaraan. Loppu oli vähän pettymys. Tavallaan arvattava, mutta jotenkin kauhean suurellinen.

Eppu Nuotio; Varjo

Nämä Nuotion dekkarit ovat jotenkin siinä mielessä jänniä, että kun yritän viikkojen päästä palauttaa juonta mieleeni, niin en millään muista, kuka oli murhaaja. Murhan motiivi myös on päässyt unohtumaan. Silti ovat mukavia mutkattomia dekkareita. Kuten tämä Varjo.
Lapsijoukko löytää rantavedestä lillumasta naisen ruumiin. Naisella on maailman kaunein morsiusasu ja lakatut varpaankynnet.
Pii Marin järkyttyy, kun saa kuulla, kuka murhattu sankaritar on. Ehkä kyseessä on kunniamurha. Maahanmuuttajataustainen nainen on ollut menossa naimisiin suomalaismiehen kanssa. Myös mies on kadonnut...

Eppu Nuotio; Kosto

Jatkoa Eppu Nuotion Musta -romaanille. Toimittaja Pii Marin aloittaa työt eräänlaisessa Big Brother -teemaisessa tv -konseptissa. Yksi osallistuja murhataan. Piin ja konstaapeli Heinon orastava suhde elää omaa tahtiaan. Ihan kiva sujuva dekkari.

Carol Shields; Ellei

Mietin kauan, jätänkö tämän kirjan kesken vai en. Takakannen kuvaus oli niin epämääräinen, etten oikein tiennyt mitä odottaa. Oliko tarkoitus ratkaista mysteeri, miksi kirjailija Reta Wintersin tytär kerjää kadunkulmassa kaulassaan kyltti ”Hyvyys”. Vai onko se vain sivuhuomautus Retan kirjailijanelämässä. No, se oli sitten osa kirjan kantavaa tarkoitusta. Toinen oli kai Retan toinen työ kirjojen ranskankielen kääntäjänä. En olisi jaksanut lukea siitä, se ei kiinnostanut minua ja ihmettelin, miten paljon sivutilaa oli uhrattu pelkästään sille. Vieraan kirjailijan romaanin sisällöistä vielä kerrottiin tarkasti – täysin epäolennaisia asioita =).

Retan omista romaaneista, aiemmin kirjoitetuista ja työn alla olevasta, kerrottiin paljon niistäkin, eikä ne häirinneet minua lukijana. Pidin niistä kohdista.

Osa kirjasta koostuu Retan kirjoittamista kirjeista eri vaikuttajille. Kirjeistä, joita hän ei koskaan lähettänyt ja joissa hän ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, joiden mukaan naisen tasa-arvo ei ole toteutunut miesten kanssa. Ja siitä syystä hänen tyttärelleen on tapahtunut tragedia.

No, outo outo kirja.  Pidinkö vai en? Vaikea kysymys. Ehkä enemmin en.

David Baldacci; Aikapommi

Aikapommi oli hirveän monimutkainen juonikudelma kahden salaisen palvelun pois potkitusta työntekijästä. Sekä Sean King että Michelle Maxwell ovat mokanneet tehtävässään agentin pestissään suojellessaan päämiestään. Ex-agentit lyöttäytyvät yhteen selvittääkseen mitä kummassakin tapauksessa on oikeasti tapahtunut.

Aivan pilviä hipovia juonenkulkuja, mutta jännitystä kyllä! Minulla on kai jonkinlainen keskittymishäiriö, kun en meinannut millään pysyä kärryillä näistä nimistä. Niin montaa erilaista romaanihenkilöä tässä esiteltiin ja vuorollaan pohdittiin, kuka on syyllinen ja mihin. Kyllä, aion lukea lisää Baldaccia, vaikka tästä ei saa ihan huikeita viboja. Yksi aiemmin lukemani Baldacci, Henkeen ja vereen, ei ollut mielestäni aivan Aikapommin tasoinen.

Häiritsevä juttu: alkupuolella kirjaa Michelle Maxwellin nimi oli kerran kirjoitettu väärin. Etunimi oli vaihtunut jokskikin ihan toiseksi, olisiko ollut Susanna Maxwell tai Savannah Maxwell...