Tämä oli mielestäni Kate Atkinsonin riman alitus kautta
aikain. Ei varsinaisesti huono, mutta ei lähelläkään sitä tasoa, mitä
Atkinsonin aikaisemmat kirjat ovat olleet. Joka koiria ja lapsia rakastaa oli
kevytmielinen kuin halpahintainen dekkari, ei syvyyksiä eikä mitään kutkuttavia
juonenkäännöksiä. Kukaan kirjan hahmoista ei herättänyt minkäänlaista myötätuntoa, ei sitten minkäänlaista.
Yksi kirjan päähahmoista ”kidnappaa” lapsen, toinen
koiran. Vaikuttimet ovat aika erikoiset, vaikka kummankin on tarkoitus pelastaa "uhrinsa". Koiran kaappauksen vielä ymmärrän, mutta kyllä oli erikoisen huonosti kuvailtu tämä koiran hoito, sen kuljettaminen kassissa salaa hotelliin ym. aivan järjetöntä. Lapsen kidnappaus taas, ääh, lapsi oli ihan yhtä huonosti piirretty kirjan sivuille. Nosteli vain peukaloitaan vastaukseksi. En tykännyt koko kakarasta yhtään. "Kidnappaajien" elämät kohtaavat jossain
vaiheessa. Tracy tuntee olevansa takaa-ajettu vieraan lapsen kanssa, mutta onko
takaa-ajaja hyvä vai paha? Ja takaa-ajajakin saa vielä jonkun kolmannen peräänsä.
Erikoisen mukavaa kirjassa: vanhuudenhöppänä näyttelijä
Tilly, jonka tie niin ikään kohtaa edellä mainitut henkilöt. Höperöivät
vanhukset kirjallisuudessa ovat ihan parasta settiä.
Vaikea keksiä tästä mitään erikoisempaa sanottavaa, mutta
Atkinson kirjoittaa hyvin, joten huonompikin romaani hänen kädestään on ihan
ok.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti