Nora Roberts; Valehtelija

Kun Shelbyn aviomies kuolee veneilyonnettomuudessa, Shelby saa niskoilleen karmivat velat. Asunnosta ei ole kuin velkaa, kaikki kalliit huonekalut on ostettu velaksi. Richard on tuhlannut suuria summia ylellisiin vaatteisiin, koruihin ja lomamatkoihin. Kaiken aikaa Shelby on luullut, että yltäkylläinen elämäntapa on tulosta Richardin vaurastumisesta liike-elämässä. Vaan korut eivät olekaan aitoja ja kaikesta on vain velkaa. Pian paljastuu muitakin seikkoja, jotka todistavat, että kaikki onkin ollut vain jonkinlaista kulissia. Hyvin jännittävä alku!

Shelby yrittää saada hulppean talon myyntiin ja lähtee tyttärineen lapsuudenkotiinsa Tennesseehen nuolemaan haavojaan. Elämä siellä on herttaista ja kaikki on niin makeaa, että tässä kohtaa vähän alkaa karmia =). Mutta tekeehän se sielulle hyvää lukea tällaisesta suloisen siirappisesta *pusi pusi* perhe-elämästä. Sitä Shelby tarvitseekin, sillä hänen kannoillaan on epämääräinen seuraaja ja monta vaaraa onpi eessä.

Tietenkin Shelby kohtaa myös sen *pusi pusi* miehen, joka on tietenkin komea ja taitava rakennusmies. Shelbyn veli on tietenkin poliisi ja äiti ja mummi (ja lapset ja kummi…) kaikki *pusi pusi* herttaisia kauneushoitolan työntekijöitä ja omistajia. Ja niin ihania ja suloisia ihmisiä, kuin olla vain saattaa. Kaikki on niin ihanan makeaa, että tämä oli melkein poikkeuksellista jo Robertsillekin =). Sitä pystyi vain lukemaan mykistyneenä.

Tarina oli kuitenkin aivan huiman jännittävä. Kyllä näitä mielellään lukee. Kunhan ei enää ikinä sellaista kuin hääsarja...

Eppu Nuotio; Musta

Nyt pääsin Eppu Nuotion ensimmäiseen Pii Marin –kirjaan, kun olin jo aikaisemmin lukenut sieltä jonkun välistä. Musta oli mukava nopealukuinen jännäri ja tästä on hyvä sitten jatkaa sarja loppuun.

Pii Marinin mystinen syntyperäkin nyt sitten paljastui minulle, kun siellä sarjan keskivaiheesta aloittaessani tämä jäi vähän auki. Eli Pii on suomalainen mustaihoinen tv-toimittaja, joka on yleisen painostuksen voimasta siirretty maakuntatoimitukseen (mihin, tämä ei tainnut selvitä?).

Iso osa kirjasta on toimituksen keskinäistä ihmissuhdekuviota. Piin suhde kollegoihin ja pomoihin oli jotenkin erikoinen. Tavallaan Pii nöyristeli, osittain piti päänsä ylpeänä pystyssä. Jotain vähän erikoista työpaikka-dynamiikkaa, josta ei oikein saanut selvää. Kirjassa on vähän myös rasismin pelkoa, ei niinkään itse rasismia. Varmaan ihan sopiva annos tähän kirjaan. 

Muuta pelkoa on sitten vähän enemmän. Tapaushan on viimeisillään raskanaa olevan naispapin murha. Murhaajan muistan, mutta motiivi, hm, unohdin sen jo?

Arnaldur Indriðason; Muistin piinaamat

Toisin kuin edellisessä kirjassa Varjojen kujissa, tässä päästiin taas Erlendurin kelkkaan murhatutkimuksen parissa. Erlendurin ja tämän pomon Marionin. Ja jälleen on samanlainen kaava: tutkittavaksi tulee niin nykyaikaan, kuin menneisyyteenkin sijoittuva rikos. Tai jälkimmäisestä ei edes tiedä, onko se rikos vai pelkkä katoaminen.

Nykyajan kuolemantapauksessa vainaja löydetään lammesta ja pian käy ilmi, että uhri on pudonnut jostain hyvin korkealla. Poliisikumppanit aloittelevat tutkimuksia amerikkalaisen tukikohdan lentokonehallista. Asian tutkimista vaikeuttaa se, että islantilaisilla ei ole mitään asiaa amerikkalaisten tukikohtaan tai sen maaperälle, vaikka Islannissa ollaankin. Islantilaispoliisien pitää liikkua amerikkalaisen valvojan seurassa.

Amerikkalaisilla oli omia kyliä, baareja, kauppoja, joihin islantilaiset tarvitsivat ns. sponsorin, jotta pääsivät sisään. Tämä oli mielenkiintoista.

Dagbjört –tytön muinaista katoamista Erlendur taas selvittää ihan oman mielenkiintonsa vuoksi.

Luin nämä kaksi dekkaria peräjälkeen; Varjojen kujat ja Muistin piinaamat. Kummassakin kaksi eri aikaan sijoittuvaa tapausta, kummassakin käsitellään amerikkalaisten tukikohtaa Islannissa. Siis mitä ihmettä; en edes kyllästynyt aiheeseen! Ihan kevyesti meni kaksi näin samanlaista tarinaa peräjälkeen enkä edes sotkenut näitä jälkeenpäin tosiisinsa. Pidin kummastakin.