Samuel Björkin Yölinnussa oli mukava rikostarina pohjana,
mutta en ihan varauksettomasti pidä näistä päähenkilöistä, eli Mia Krügerista
ja Holger Munchista. En varsinkaan Miasta, joka vetelee pillereitä ja huumeita
ja viinaa ja on joka toisella sivulla tekemässä itsemurhaa. Mielestäni Mia on
aivan liian tasapainoton ihminen yhtään mihinkään toimintaan, edes työssä
käymiseen. Niin ja hänellä on vielä ase, kuten poliiseilla tuppaa olemaan.
Kaksoissisar on kuollut jo yli kymmenen vuotta takaperin ja edelleen Mia hautoo
asian suhteen itsemurhaa rypien huonon omantunnon pauloissa. Tekisi mieli
sanoa, että jotain rajaa =).
Mutta jos unohdan Mian ongelmallisuuden, voin nauttia
tästä murhatarinasta kuten mistä tahansa hyvästä dekkarista. Nuori tyttö
löydetään murhattuna, rituaalinomaisesti aseteltuna pentagrammin sisään
kynttilöiden ja linnunhöyhenten koristaessa asetelmaa. Jäljet johtavat
nuorisokotiin, jossa monella ihmisellä on salailtavaa ja luurankoja kaapissa.
Björkin romaaneissa kielen rakenne on omituista. Lyhyttä töksähtelevää kieltä ja paljon keskeneräisiä, vajaita lauseita ja kesken jäänyttä dialogia aivan kuin puheessa. Yleensä kirjoitetussa kielessä sellaista on tapana välttää. Kirjan alussa se häiritsee yleensä enemmin, mutta siitä pääsee yli tarinan jatkuessa ja lopussa sitä ei enää edes huomaa, kun asiaan on tottunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti