Pauliina Susi; Pulssi

 Pulssi on jatkoa Takaikkunalle ja Seireenille. Samat henkilöt seikkailevat tässäkin kirjassa: Leia ja Viivi-tytär ja Land-O eli Timo Ratanen. Nyt saadaan vietyä loppuun se, mitä kaksi edellistä kirjaa jo aloitti. Tietokonehakkeri Land-O tajuaa olevansa hengenvaarassa, sillä hänen tietokonehalliin on murtauduttu. Ja sitäkin enemmin hän pelkää, että Leia, rakastettu, on vaarassa. Nainen täytyy pelastaa, vaikka tämä ei haluakaan eikä tajua tulleensa pelastetuksi. Lapissa on erakkomökki, jonne voi piiloutua takaa-ajajilta. Mökillä Leia saa tutustua tekoälyyn, joka juttelee hänelle ja jonka Timo Ratanen on rakentanut sinne hänen turvakseen. Viihdyttävä paketti. Pidin todella kovasti tästä hyvin erilaisesta dekkarisarjasta. 

Anne B. Ragde; Talon tytär

 

Talon tytär on ihastuttavan Berliininpoppelit -sarjan viimeinen osa. Torunn on perinyt Neshovin tilan ja muuttanut vanhaan taloon. Hautaustoimistokin on nyt Torunnin käsissä. Isoisä Tormud on edelleen elossa palvelukodissa ja kirjan loppupuolella keskitytäänkin paljon häneen - ja siihen kaikkeen mitä menneisyydessä oli, saksalaisrakastettuun. Vaiettuun ja salattuun. Muuten lähinnä seurattin sitä, miten Torunn ottaa arjen haltuun, siinä käydään läpi mieshuolet ja sikapossut ja Anna-niminen husky. Oli tämä vain huikea sarja, en paremmin sano.  

Markku Ropponen; Paholaisen kiireet

 Ropposen varhaisempaa tuotantoa, ajalta ennen Otto Kuhalaa, vuodelta 1993. Olipas outoa, ettei kirjaa ollut edes Goodreads -sivuston listauksissa. Ihmettelen, mitä ihmiset oikein lukevat. Siellä on kaikkea höpönpöppöä, mutta vähänkään vanhempaa suomalaista kirjallisuutta on vaikea löytää. Enkä laske tätä edes vanhaksi. Vanha on sellaista, mikä on kirjoitettu ennen 70-lukua. 

No tässäkin näkyi jo Ropposen tulevien vuosien kädenjälki. Veikkaan, että kirjailijalla on sydämessä pieni lämmin paikka road movie... ei kun siis road novel -käsitteelle. Päähenkilöillä on usein tapana lähteä hetken mielijohteesta tai muka pakon sanelemana ajamaan pitkää reissua etelästä pohjoiseen. Tai toisinpäin. Irtiottoja, selvitymistä, usein yksinäisyyttä, rekkamiehen mentaliteettia, kilometrejä ja öisiä maanteitä. 

Kirjan kaksi eri päähenkilöä ajatuvat yhteen kummankin tehtyä omalla tahollaan kamalan virheen. Vahingoista syntyy ruumiita. Veijaritarina kaikesta siitä.

Virpi Hämeen-Anttila; Juhannusyön painajainen

 Tämä oli jo 8. osa ihanaa 20 -luvun Helsinkiin sijoittuvaa Björk -sarjaa. Olen niin ihastunut tuohon aikakauteen ja kieltämättä myös itse Björkiin. Ja Björkin suhteista naisiin, naiseen... Björkin elämään pienessä poikamiesboksissa, ruuanlaittoon, siihen miten hän voitelee leivät apupoika Valkamalle ja keittää tälle kahvit... tai naamioituu tekoparran kanssa laitapuolenkulkijaksi, vaihtaa kävelytyylinsäkin alamaailmaan sopivaksi. Niin loogillista. Ja kieltolaki, viinatrokariveneet, kitarrit, kahvilat... niin romantillista.

Kirja alkaa nimensä mukaan juhannuksesta, sillä kesänviettosaaressa tapahtuu murha tai kaksi. Mutta ne henkilöt! Voihan pahus sentään, en meinannut oppia niitä koko kirjan aikana. Luin tätä e-kirjana, jolloin on vielä erikoisen vaikea selata koko ajan kirjan loppuun henkilöesittelysivulle. Tein sitä silti monta kertaa, enkä silti meinannut oppia henkilöitä. Silti nautin tästäkin sarjan osasta, vaikka aikaisemmat henkilökavalkadit ovat ehkä uponneet helpommin kovaan kallooni.

Lucy Foley; Jahti

 Perusdekkari, jossa ystäväporukka saapuu yhteistapaamiseen syrjäiselle vuoristohotellille, joka sitten jää lumimyrskyn saartamaksi. Hetkinen... juurihan luin tällaisen ihan täsmälleen samanlaisen tarinan..? Niin, kyllä! Se oli Ruth Waren Lumimyrsky. Eipä olisi voinut enää samanlaisemmaksi tulla. Kummassakin oli ystäväporukan lisäksi pari päähenkilöä paikallisen majoitustilan henkilökunnasta ja kummassakin tapahtuu murha, josta tiedetään, että joku heistä teki sen. Ihan kiva dekkari, yleensä tykkään näistä suljetun paikan jännäreistä. Mutta olisihan tämä vielä jännittävämpi voinut olla. Nyt aika paljon vatvottiin kyseisen ystäväporukan menneisyyttä. Toisaalta se oli pakollistakin, jotta henkilöiden väliset suhteet olisivat tulleet lukijalle selväksi. 

Katrine Enberg; Harhalaukaus

 Harhalaukaus saattoi olla jo hieman parempi kuin Enbergin kaksi edellistä Werner/Körner -kirjaa. Sanoisin tätä kahden pisteen romaaniksi. Kirjassa teini-ikäinen poika katoaa ja poliisit haastattelevat ja tutkivat perhettä, koulukavereita, opettajia sekä kaukaisia sukulaisia. Samoihin aikoihin jätteenkäsittelylaitoksesta löytyy ruumis. Laitoksessa työskentelee kadonneen pojan tyttökaverin isä. Näin jälkeenpäin en muista tarkkaan, mutta kirjan käännöksessä on jotain mielenkiintoisia ratkaisuja puhekielisistä sanoista. Harmittaa, kun aina lukiessa kuvittelee muistavansa ne, mutta aina kaikki unohtuu.

Tuija Lehtinen; Pensionaatti huojuva talo

 Onpas muuten jännä juttu. Tiedän lukeneeni joskus aikoinaan muutaman Tuija Lehtisen kirjan, mutta ilmeisesti niistä on sitten jo yli kymmenen vuotta, koska ainakaan tämän blogin aikana ei ole listassani yhtään Lehtistä. Olen pitänyt listaa lukemistani kirjoista jo vuodesta 2011 alkaen. Lehtinen kirjoittaa kotimaista chick litiä, joka ei ole varsinaista lempikirjallisuuttani. Pensionaatti Huojuvan talon kansikuva on ihastuttava, tarina taas vähän matalalentoinen ja siinä on jotain... kylmää? Ilkeää? Päähenkilö tuntuu kielteiseltä ja valmiilta vihaamaan kaikkia. Lähinnä koiria ja muita eläimiä. Lapsia. Miehiä. Luontoa. Tässä on jotain... vaikeaselkoista. En usko, että kirjasta kumpuava koira- ja kaikki muu viha on oikein normaalia. Tai sanotaan että, hm... kaikuuko sieltä kirjailijan oma ääni rivien välistä. Päähenkilö on saarella paossa epäonnistunutta suhdettaan ja tutustuu siellä uusiin tyyppeihin. Paljon keinotekoista kanssakäymistä, ei kukaan oikeasti tutustu kirjan tavoin uusiin ihmisiin ja kommunikoi näiden kanssa, kuten kirjassa. Mutkat suoriksi. Kirja ansaitsee puolitoista tähteä. Silti aion jatkossakin lukea Lehtistä, asiaa pitää tutkia tarkemmin.

Jarkko Sipilä; Muru

 Tämä taisikin olla ensimmäinen Sipiläni. Kirjassa murhataan kehitysvammainen nuori nainen, joka on pyörinyt lähiön juopporemmin mukana. Takamäki ja kumppanit selvittävät, onko todennäköisin murhaaja oikeasti syyllinen vai ei. Olisihan sitä aikansa voinut paremminkin käyttää, mutta menihän tämä nyt äänikirjana autoillessa. Sen verran helppoa kuunneltavaa, että kyllä voin välipaloina automatkojani siivittää jatkossakin tämän sarjan romaaneilla, en näiltä haekaan mitään ihmeellisyyksiä.

Katrine Enberg; Lasisiivet

 Enbergin Lasisiivet ei ollut juuri kummempi kuin aikaisemmin lukemani Krokotiilinvartija. Melko latteaa dekkaria, jota nyt lukee dekkarinnälkään, mutta siinä kaikki. Päähenkilöt ovat ihan plääh, eivätkä herätä hirveästi myötätuntoa. Minulta on näiden järjestys nyt sekaisin, kun joudun ottamaan mitä käsiini saan ellibs-järjestelmästä. Tässä romaanissa Anettella on vauva, mutta ei juurikaan äidillisiä tunteita tätä kohtaan. Yhteys aviomieheen ja vauvan isään hiertää pahasti, kun tämä sankaripoliisi paahtaa yksinäisen suden tavoin maanalaisissa käytävissä ja etsii murhiin liittyviä henkilöitä. Murhia kirjassa tapahtuu useita, ensiksi alaston nainen suihkulähteessä. Kun tutkimukset etenevät, jäljet johtavat psykiatrista hoitoa vaativien nuorten osastolle. Jo lakkautetun osaston henkilökunnassa ja potilaissa on jotain hämärää. Anetten äitiysloman aikana tutkimuksia johtaa rikostutkija Jeppe Körner.