Odotin tältä kirjalta vähän enemmin. Kourallinen 80-vuotiaita eläkeläisiä muuttaa asumaan vanhaan koulurakennukseen kommuuniin, kuka mistäkin syystä. Yhdellä on putkiremppaa omassa asunnossa, toisella lapsenlapset vievät asunnon alta ja joku muuten vain. Yhteisasuminen saa aikaan eripuraa ja kateutta, mutta myös ystävyyttä. Yksi on kirjailija, joka kirjoittaa huonoja satuja ja lukee niitä muille. Toinen on maalauksen lopettanut taiteilija. Uskonsa menettänyt pappikin joukkoon mahtuu. Taloudenhoitaja on ilkeä ja omistaa kissan, pensionaatin omistaja ei hänkään ole mikään herranterttu. Kirjan juoni oli vähän ohut ja mitäänsanomaton, paljon jäi kertomatta. Ajan kulku tuntui vaikealta käsittää. Tuli vähän sellainen tunne, kuin kirjoittajalla olisi ollut kyllä selvä juoni omassa päässään, mutta hän jostain syystä ei kirjoittanut sitä kaikkea lukijan luettavaksi ja sitten piti vähän arvailla, että mitenkäs joku juttu on tarkoitettu käsitettäväksi. Kirja ei ollut hirtehinen, vaikka takakansiteksti niin sanoi, vaan vähän kolkko.
Helmet –haasteessa kohtaan 29. Kirjailijan viimeisin teos
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti