Meinasin jo kirjoittaa, että en ole aikaisemmin lukenut Marja-Liisa Vartion kirjoja, mutta sepä olisikin ollut valhe. Joskus nuorena (ja sittemmin viitisen vuotta takaperin uudestaan) luin häneltä kirjan
Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö ja nyt kun kohtasin tämän vuonna 1967 kirjoitetun Vartion (ehkä) pääteoksen sukulaiseni kirjahyllyssä, kirjan nimi soitti jotain kelloa. Tämä on ollut vähän unohtamallani lukulistalla jo pitempään. Sanotaan, että tämä kirja on suomalaisen modernin proosan suuria merkkiteoksia. Ja kyllä kirja on vangitsevasti kirjoitettu, kaunista soljuvaa kieltä ja vaivattomasti etenevä. Kirjassa seurataan ruustinna Adelen ja tämän palvelijattaren Alman suhdetta. Naiset keskustelevat, muistelevat - kumpikin tahollaan ja omin sanoin - menneitä tapahtumia. Kuolemia, maalaiskylän suhteita, sukulaisia, perintöriitoja. Välillä närkästytään, välillä lepytään tai lepytellään. Ja joskus äänen saavat rovastin sisaret, kylän apteekkari ja kauppias. Onhan tämä on. Kirja isolla K:lla. Eräällä tavalla.
Helmet-haasteessa: 15. Kirjan kannessa tai nimessä on lintu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti