Håkan Nesser; Sukujuhlat

Suhteeni Håkan Nesseriin on tosi kimurantti. Tykkään ja en tykkää hänen tavastaan kirjoittaa. Van Veeteren –sarja on sekä kiinnostavaa että kiukuttavaa.  Tämä Barbarotti –sarjan aloitus oli selvästi tuota sarjaa mielenkiintoisempi, mutta oli tässäkin jotain sellaista, minkä vänkäsi hieman vastaan.

Hermanssoneilla vietetään sukujuhlia ja ensin katoaa yksi suvun jäsen, kohta toinen. Tykkäsin tästä kirjan alkuosasta paljon, kun Hermanssonien sisäisiä suhteita kuvailtiin ja varsinkin vanhan rouvan Rosemarien tunne-elämä oli aivan suurenmoinen. Miten kyllästynyt hän olikaan aviomieheensä, pedagogihonkaan, Karl-Erikiin.

Ja sitten lapsenlapset Kristoffer ja Henrik. Voi näitä kasvukipujensa kanssa sählääviä veljeksiä. Veljessuhdekin on niin nerokkaasti ja tarkkanäköisesti kehitelty. Jo vain Nesser osaa.

Mutta Barbarotti ei osaa. Lukija tiesi koko ajan enemmin, kuin poliisi, se jotenkin vähän kiukutti. Tavallaan koko dekkarin juoni annettiin silmille sitä mukaa, kun asiat tapahtui ja jännittävimmät odotukset lässähtivät. Koukussa kuitenkin olin ja varmaan aion lukea lisää Barbarotti –sarjaa.

Enni Mustonen; Yllätysperintö

Olen ennenkin ihmetellyt, miten nämä Enni Mustosen kirjat voivat olla samaan aikaan näin järjettömän yksinkertaisia ja kiehtovia. On tämä vaan joku ihan kumma yhdistelmä. Sitä voisi kuvitella, ettei näin naiivia tekstiä kestä lukea ja pysyä järjissään. Vaan ei, kun tätä ahmii ihan hullun lailla niin kuin addikti suklaata. Lisää on saatava ja mahdollisimman nopeasti ja paljon. Voi herkku!

Yllätysperinnössä eletään maalla. Hoidetaan lehmiä, tuskaillaan EU-rahoituskiemuroiden kanssa ja samalla etsitään Sitä Oikeaa. Sen Oikean etsiminen on minulle ollut aina ehdoton turn off, mutta jostain syystä näissä Mustosen kirjoissa sekin on kirjoitettu niin viehkeästi (joskin kaikki kirjat toistaa suunnilleen sitä samaa –mitä hiton väliä, jos konsepti toimii =)), että en voi muuta kuin heittäytyä mukaan. Kaikki oikeat mutkat on suorittu valmiiksi pois tieltä, Yllätysperintö pitää lukea niin pinnallisesti, kuin kirjaa vain voi. Aivan ihanaa! Tämä voisi olla jotain toffee-suklaata, joka syödään loppuun alta aikayksikön.

Erikoisesti plussaa lehmille ja maaseudulle. 

Olli Jalonen; Kenen kuvasta kerrot

Joo nyt ei uponnut, ei ollenkaan. Kenen kuvasta kerrot jäi kesken jo sivulla 34. En ymmärrä miten erehdyin tällaiseen. Kuvittelin tätä ehkä yhtä osuvaksi ja nerokkaaksi kuin Jalosen Poikakirjaa, johon ihastuin ihan hiusjuuria myöten.
Mutta sitten tämä alkoi ihan sekavasti merkillisellä rakenteella, päähenkilö oli koko ajan vain HÄN, eikä edes kerrottu mikä on hänen nimi ja miksi hän lähtee (mistä? kenen luota? miehensä? miksi? miksi paljain jaloin lumihankeen?) ja menee Anun luokse ja masturboi kylvyssä. Kuka hitto on Anu? Kuulostaa sekavalta. En nyt lukijana ymmärtänyt tuosta alusta yhtään mitään.
Hän varaa etelänmatkan, johon Anu Hänet suorastaan passittaa. Hän menee etelään ja masturboi meressä. Ja sitten kuuntelee naapurista kun tyttö ja poika harrasaa seksiä. Minä inhoan näitä seksikirjoja ja masturbointeja ja sormettamisia ja lirputteluja.
Ei voi olla totta, että jos nainen jättää miehensä (väkivaltaisen? paljain jaloin pakkaseen?), niin sama nainen alkaisi puolen tunnin päästä masturboida ystävättärensä kylvyssä. Lukea ystävättären seksitarinoita vihosta. Jatkaa masturbointia meressä. Ei ole todellista. En jaksanut.

Lars Kepler; Hypnotisoija

Satuin lukemaan Hypnotisoijan samoihin aikoihin, kun tämä tuli telkkarista, merkillinen sattuma. En tosin katsonut elokuvaa, kun olen niin huono istumaan telkkarin ääressä. Ei vaan jotenkin tunnu olevan aikaa. Hypnotisoija oli minusta erikoinen kirja. Vangitseva ja karmeakin, jossain vaiheessa ihan kauhistutti. Niin inhottavia asioita kirjassa kuvailtiin. Mutta pakko oli lukea, tähän tuli ihan hirveä himo.

Eppu Nuotio; Neitsytmatka

Lukiessani Peiton paikkaa, en tiennyt, että kirjalle on jatko-osakin. Neitsytmatkan otin ihan vahingossa ja vasta kotona tajusin, että tämä on jatko. Mutta mikä hienointa: tälle on myös kolmas osa, joka on sitten metsästettävä seuraavaksi.

Vaikka kyseessä ei ole mikään maata kääntävä ja suuria tunteita herättävä romaani, niin sen verran minua kuitenkin kiinnostaa Lehmuksen perheen tarina, että se kolmaskin on vielä lainattava. Peiton paikka käsitteli Annukka Lehmuksen lapsuutta mieleltään järkkyneen äidin ja poissaolevan isän perheessä traumoineen. Neitsytmatkassa taas elettiin Annukan nuoruusvuosia entistä pahemmin mieleltään järkkyneen äidin ja tehtailija-isän perheessä. Ajankuva on mainio. Tuo kannen teinari on ihan super. Muistan ne omasta nuoruudestani, vaikka tämä kirja sijoittuikin vielä ehkä 10 vuotta vanhempaan aikaan, kuin minun nuoruuteeni. Tämmöistä helppoa ja kevyttä.

Tess Gerritsen; Hiljainen tyttö

Hiljainen tyttö oli minusta parempi kuin monet aikaisemmat Gerritsenit, joskin niiden lukemisesta on jo niin kauan aikaa, että en tiedä miltä ne minusta nyt tuntuisivat. Voihan olla niinkin, että maku muuttuu. Mutta Hiljaista tyttöä lukiessa pysyin mukavasti kärryillä koko ajan, eikä tämä ollut sellaista pitkäveteistä hapuilua, kuin joskus =).  Ja oikeastaan tässä oli ihan yllättäviäkin käänteitä enkä olisi osannut arvata tarinaa ennalta. Tämä kaikki siitä huolimatta, että kirja sijoittui paljolti Chinatowniin ja käsitteli aasialaisia taistelulajeja ja -välineitä ja mentaliteettia.Ne eivät ole minun maailmaani eikä mielenkiintoni kohteita. Ja silti pidin tästä kirjasta.

Seuraavaksi pitääkin sitten etsiä käsiin Jääkylmä, joka on tätä edeltävä romaani. Harmillisesti se on jäänyt välistä pois ja tässä muutaman kerran viitattiin siihen. Eihän se iso haittatekijä ole, mutta kuitenkin.

Michael Connelly; Betoniblondi

Ihan tavallinen ja mukiinmenevä amerikkalaismielinen oikeussali- ja murhadraama. Harry Bosch on sekä syytettynä oikeudessa, että tutkii sarjamurhia. Vähän sellaista sliipattua ja kliseistä, kuten amerikkalaiset usein ovat, vaan eipä tarvitse paljon ajatella tällaista lukiessa. Eli helppoa ja murhista huolimatta kevyttä tarinaa.

Pornomallit ovat aina aivottomia vetyperoksiblondeja. Meksikolaiset maahanmuuttajat asuvat kurjissa luukuissa. Sutenöörit pahoinpitelevät. Pornomallit käyttävät huumeita. Poliisi epäilee tietenkin ensin vääriä asianosaisia. Ja tyrmää pahantekijän nyrkiniskulla leukaan. Jeah. Tämän kliseisempää ei voi enää ollakaan, olemmehan me nähneet näitä telkkarissakin. Mutta voi, miten mukavasti omat aivot lepää, kun tällaista lukee! Connellya voisin lukea lisääkin.