tiistai 31. tammikuuta 2017

Karin Slaughter; Rikollinen



Rikollinen jatkoi kivasti edellisesessä Yli rajan –romaanissa alkanutta kuviota. Nyt mentiin ajassa taaksepäin niihin vuosikymmeniin, kun Evelyn Mitchell ja Amanda Wagner olivat nuoria poliiseja. Nuoria ja kovin syrjittyjä naispoliiseja miesten maailmassa. Will Trentin pomo Amanda sai näin vähän syvyyttä.
Ja Will Trent se vasta syvyyttä saikin, kun menneitä rikoksia, prostituoitujen murhia, tutkittiin. Siellä päästiin aina Willin biologisiin sukulaisiin saakka. Näistä asioista ei tähän mennessä ole paljon pukahdettu, Will oli vain orpokodissa kasvanut poika. Mutta nyt Willin isä päästetään vankilasta vapaalle jalalle…
Willin vaimon, Angien, varalle oli tosiaan varattu jotain, jonka saattoi arvata kun kirjassa vähän vihjailtiinkin siihen suuntaan. Tätä aavistelin edellisessä osassa.

Oli kyllä niin mukaansatempaava dekkari tällä kertaa, että olin aivan myyty. 

Erikoisen mielenkiintoista oli todella nuo menneet vuosikymmenet, jolloin Evelyn ja Amanda joutuivat taistelemaan kynsin ja hampain tietään eteenpäin miehisessä maailmassa. Eikä kuitenkaan ollut sen vanhempi aikakausi kuin vuosi 1975. Kirjan mukaan poliisilaitoksella miespoliisit ahdistelivat naiskollegoitaan ruumiillisesti käymällä näihin käsiksi ja myös mustien ja valkoisten poliisien välillä oli oikeita kahakoita. Esimerkiksi valkoiset eivät vastanneet radiopuhelimella mustien lähettämiin avunpyyntöihin ja toisinpäin. Antaa jotenkin aika epäluotettavan kuvan koko poliisilaitoksesta ja vaikea uskoa todeksi. Siis uskomatonta rasismia ja sovinismia. Suomalaisena vaikea uskoa tällaista, mutta Amerikkahan nyt on aika kehitysmaa.

Kännykkä oli jälleen älypuhelin eikä kännykkä =).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti