Sandra Brown; Kylmän kosketus

Olen ehkä joskus lukenut jonkun sandrabrownin, ainakin tämä nimi on kovin tuttu. Alkulehdillä luetelluista sarjan nimistä kaikki oli kuitenkin vieraita. Sarjan kaikki kirjat ovat ilmeisesti tällaisia vähän norarobertsmaisia romanttisia jännäreitä, tiedättehän genren… tälle ei kai mitään omaa nimitystä ole. Näitä lukee aivojen nollaustarpeeseen ja kun haluaa täyttää päivänsä jollain kevyellä viihteellä joutumatta miettimään ainakaan työasioita. Mieluiten mitään asioita. Ja sitten mikä parasta; näistä on ihana etsiä eriskummallisuuksia, jotka eivät mitenkään sovi suomalaiseen kulttuuriin.

 

Tällä kertaa ihmetyksiä aiheutti päähenkilö-Lillyn autokäyttäytyminen. Lilly Martin oli vähällä jäädä nousevan lumimyräkän takia nalkkiin kesämökilleen ja hänelle tuli kiire pois sen alta. Lumi oli jo jäätynyt auton tuulilasiin paksuksi jääkerrokseksi ja mitä tekee Lilly? Antaa auton käydä niin pitkään, että lämmityslaite sulattaa jään. Odotellessa hän istuu autossa. Mitä kettua, eikö Amerikoissa tunneta jääraappaa?? Eikö oikeasti, vai eikö kirjailija ole autoihmisiä. Ei kai kukaan nyt voi odottaa, että tuulilasi sulaa. Johan siinä on pyyhkijän sulat rikki, jos niillä yrittää kokeilla puhdistaa jäistä lasia.

Joitain muitakin epäjohdonmukaisuuksia esiintyi, ai että nautin niistä!

Camilla Läckberg; Merenneito

Ai hitsi miten mainio ja jännittävä läckbergi tällä kertaa. Fjällbackassa elää neljä kaverusta, jo lapsuudesta saakka samoja kouluja käyneet pojat. Magnus, Christian, Erik ja Kenneth.  Ja heidän perheensä; vaimot sekä lapset. Tosin yksi miehistä on kadonnut jäljettömiin. Patrik poliisiystävineen tutkii ja tukevasti raskaana oleva kirjailijavaimo-Erica ei voi taaskaan pitää näppejään erossa. Lukijaa pidetään jälleen pimennossa tutkimuksessa selviävistä vaiheista, tämä on jännä piirre. Lauseita jätetään kesken eikä kaikkea kerrota.

Kun ystäväpiirissä alkaa tapahtua murhia, pitää mennä aina lapsuuteen saakka etsimään syyllistä ja vastausta kysymykseen Miksi?

Eli taas mennään lapsuuteen. Läckbergin kaavassa murhaaja on aina lapsuudessa haavansa saanut ihmispolo. Joka ei aina ole niin polo. Mutta nämä juuret kaivetaan aina esille. Erotuksena niistä dekkareista, joissa vain tyydytään löytämään murhaaja ja toteamaan asia.

Nimittäin vuosikymmen ennen Fjällbackan murhia erääseen perheeseen adoptoidaan pieni poika…

Juonessa sivutaan ihmismielen kylmyyttä, välinpitämättömyyttä, psyykkisiä häiriöitä, koulukiusausta ja sitä, miten joukossa tyhmyys tiivistyy. Ja sitä, miten ohut silaus ihmismielen pinnassa oikea sivistys onkaan.

Lopussa Erican ja Patrikin maailmassa tapahtuu iso asia. Arvaatte kuitenkin väärin, mikä.

Mari Jungstedt; Joka yksin kulkee

Joka yksin kulkee tuntui Jungstedtin lyhyeltä välipalaromaanilta, mutta ihan hyvältä sellaiselta. Vaikka ei toisaalta nämä ikinä hirveän paksuja ja kattavia ole. Aihe on jännä: pikkutyttö katoaa pihalta leikkiensä äärestä, kun äiti vain hetkeksi jättää vahtimatta. Toinen pikkutyttö katoaa markkinoilta aivan yhtä nopeasti. Mutta ei hätää; romaani sopii herkillekin, vaikka poliisit tietenkin epäilevät pedofiileja ja etsivät ruumiita. Lukijan ei tarvitse pelästyä mitään ihan kamalaa. Tämä romaani ei ole erikoisemmin raaka. Aika tällainen kevyt paketti tämä tällä kertaa.

Toisen kadonneen pikkutytön isälle on selvinnyt, että hänen vaimonsa toimii puhelinseksipalvelussa, toisen tytön vanhemmilla taas on eroriitoja. Kumpaakin tahoa pitää tutkia, jos sieltä löytyisi syy tyttöjen katoamiselle. Mutta lopulta kyse on kuitenkin vain rakkaudettomuuden aikaansaamasta tragediasta. Täysin ilman murhaa ei selvitä, sillä pariskunnan kanssa ulkoillut Nero-bokseri tekee löydön…

Poliisit Anders Knutas ja Karin Jacobsson ovat löytäneet toisensa ja nauttivat hehkeän ensirakkauden huumasta. Kun rikosjuttu on selvitetty, heidän on tarkoitus lähteä Kanarian matkalle, mutta kirja loppuu jännästi siten, ettei yhtään voi tietää, miten matkalle käy.