No nyt oli näppärä lukuromaani. Aikaisemmin olen lukenut
Hämeen-Anttilalta kaksi teosta; Railon ja Muistan sinut Amandan. Päivänseisaus
oli ihan toiselta planeetalta. Paljon vakavampi ja syvempi. Suorastaan
sivistynyt lukukokemus. Kirjoittajan hyvä sivistystaso näkyy tässä, mutta ei
niinkään noissa kahdessa aikaisemmassa. En tiedä olenko valinnut sitten
aikaisemmin vääriä hämeenanttiloita, mutta olihan tässä aivan mieletön tasoero.
Täytyy jatkaa ko. kirjailijaan tutustumista.
Erikoista plussaa miljöölle; kirjassa matkustetaan
Hamina-Helsinki –linja-autossa ja liikutaan Kotkassa. Hyvä hyvä. En tiedä
vaikuttaako se juuri katteettomasti ja väärin perustein suureen
lukunautintooni. Vai miksi pidin juuri tästä Hämeen-Anttilasta niin paljon, vaikka muissa blogeissa tämä nimenomaan on ollut vähemmin pidetty. Lukkarinrakkautta? Tai ehkä vain en vielä tiedä tarpeeksi kirjailijan muista romaaneista.
Kirjan päähenkilöitä ovat Paula ja Erik, kaksi kauan
sitten toisensa tuntenutta aikuista, jotka kohtaavat sattumalta linja-autossa.
Erik on tullut Suomeen Englannista hoitamaan isänsä hautajaisia ja Paula on eronnut konserttiviulisti.
Tämä musiikkipuoli jäi kyllä minulta vähän oman sivistystasoni ulkopuolelle.
Vaikka juuri klassinen musiikki on lähes ainoata, josta pidän, niin en tunne
sitä lainkaan enkä pysty sisäistämään musiikillisia asioita tai termejä. Mutta
se ei haitannut.
Paulalla ja Erikillä on oman elämänsä painot matkassaan
ja he ovat kuin kaksi laivaa, jotka kohtaavat avomerellä. No joo, pääsinpäs
sanomaan tämän ihanan kliseen kerrankin!
Kirjan kansikin on kaunis kuin kuva. Mikä se onkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti