perjantai 10. maaliskuuta 2017

Joy Fielding; Henkeäsalpaava



Aika jännä paketti, mutta ei ihan henkeäsalpaava. Mistä lie nimi. Tai no, viitattiin siihen kevyesti, mutta siinä kaikki. Päähenkilöinä ovat Crosbien perheen äiti ja tytär sekä murhaaja vuoronperään. En muuten arvannut murhaajaa ennen kuin ihan lopussa. Oli todella ovelasti piilotettu, jopa hieman liian, mutta oma helmasynti onkin etsiä näistä aina liiallisia järjettömyyksiä. Sehän on parasta hupia! Hihkun riemusta, kun kirjaan on kirjoitettu jotain, mitä ei voi olla tai minkä on pakko olla virhe. Ihan siksi, kun haluaisin oppia tuntemaan kirjailijan ja jään miettimään, minkälaisesta viitekehyksestä hän tulee. Miten hän käsittää asiat, mitä on kokenut, tehnyt, nähnyt. Ja kulttuurierot, nuo ihanat…!
Opettajana toimiva Sandy Crosbie perheineen on muuttanut miehensä painostuksesta uuteen kaupunkiin ja toteaa välittömästi, että miehen painostukselle oli syynsä. Tällä on toinen nainen uudessa kaupungissa. Sandy itse on opettaja ja romaanin osittaisiksi päähenkilöiksi nousevat teini-ikäiset oppilaat. Nuoriso, joka harjoittelee koulunäytelmää varten, hioo vuorosanoja ja kilpailee pääosista. Dynamiikka ylipainoisten kiusattujen, suosittujen pissisten ja don juanien kesken on näppärästi kuvailtu. Kaksi tyttöä löytyy murhattuna, pari katoaa. Kaupungin poliisissakin tuntuu olevan jotain hämärää…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti