sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Sirpa Kähkönen; Muistoruoho

Kähkönen teki sen taas. Olen ihan sanaton. Aivan alkuun kirja lähti hitaanpuoleisesti matkaan, meni aikaa ennen kuin muistin hahmot (kaikkia en edes muistanut) ja sain kiinni tästä taikuudesta, mutta sitten se lähtikin niin, että jalat meni alta. Puoli kirjaa luin itkemättä kertaakaan. Sitten kyynelehdin siellä täällä vähän väliä ja jarruttelin lukemista, sillä aina ei ole oikea aika itkeä. Sitä pitää saada olla yksin ja maistella ja olla muiden asioiden ulkopuolella.

Muistoruohon kieli on taas niin kaunista, että ei mitään rajaa. Miten kukaan voi kirjoittaa näin? Eikä pelkästään kaunista, vaan myös oivaltavaa ja hauskaa. Ihailen sitä, miten Anna rupesi tökistäytymään tai miten itku voi tirsuta. Ja sitten kiehtova termi pullapitkosta: Kuopiosta kotoisin oleva Lassi käytti siitä sanaa leetta, Kaavilta kotoisin oleva Anna sanoi eltta! Pariskunta vinoili toisilleen näiden sanojen takia. Rakastan tällaisia sanoja. Tunnistan kummankin sanan, mutta en ole koskaan käyttänyt niitä. Mielestäni niillä on hieman koominen vanhanaikainen leima. Eltta ja leetta, voi hyvänen aika sentään!

Ja sitten sydän heitti voltin, kun Hilla kuvaili Partasen lelu- ja muovikauppaa. Muistan itse tuon kaupan. Se oli tämän universumin, mahdollisesti myös muiden universumeiden, paras kauppa koskaan. Mitä sieltä saikaan! Simpukkarasioita, kumilutkuisia krokotiileja, avaimenperä-luurankoja, hajukumeja, maailman parhaita nalleja... Vietimme aina kesät Kuopiossa jo 70-luvun puolesta välistä alkaen ja ainakin 80-luvulla kaupunkireissulla kävin pienine taskurahoineni Partasella ostamassa lelun muutaman kerran kesässä.

Muistoruohossa sodan satuttamat aikuiset; Anna, Siiri, Ida ja Helvi, ja näitä seuraavat lapset elävät kesää vuonna 1972. Muistoissa palataan Laatokan rannoille ja Sortavalaan, tai eletään tätä päivää Kuopiossa ja Pioneerileireillä. Elämä itsessään on kipeää ja kaunista. 

En ollut tiennyt tuollaisista lasten pioneerileireistä mitään. Enkä kyllä mistään muustakaan tällaisesta vasemmistolaisesta ja kommunistielämästä. Piti ottaa selvää googlella. Mielenkiintoinen seikka: 1970-luvulla pelkkä vilkaisu vihreään pioneeripaitaan paljasti, kumpaan leiriin sen kantaja kuului. Jos paita oli trikoota ja siinä oli yksi tasku, lapsen vanhemmat olivat maltillisia kommunisteja; jos paita oli kankainen ja kaksitaskuinen, lapsukainen oli todennäköisesti äärikommunistikodista.

Olipas upea kirja! Ihan vähän ajattelin, pitäisikö lukea koko sarja uudestaan alusta alkaen, jotta muistaisin paremmin nämä henkilöt... mutta olen aina ollut vähän sitä mieltä, että parhaita ei voi lukea kuin kerran. Jotta voin haalia sitä muistikuvaa, joka minulla niistä on, enkä mene pilaamaan sitä... ja toisaalta; ovathan nämä rankkoja, tunteet ovat kovilla lukiessa. Asiaa pitää nyt punnita tarkkaan.

2 kommenttia:

  1. Mulla on kans tämä ja edeltävä kirja odottamassa kirjahyllyssä lukemista. olen tykännyt aiemmista ihan älyttömän paljon, mutta nyt olen jo unohtanut henkilöhahmot ja miettinyt myös tuota samaa että pitäisikö aloittaa alusta lukeminen ja lukea nämä uusimmat sit heti putkeen kun henkilöt ovat vielä tuoreessa muistissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjasarjassa olisi kyllä älyttömän hyvä, jos alkusivuilla olisi henkilöluettelo! Ja nimenomaan alkusivuilla. Juuri luin ihan muuta kirjaa ja harmittelin, kun siinä on henkilöluettelo... joka löytyi sitten kun kirja oli luettu. Murr. Mitäköhän järkeä =).

      Poista