tiistai 31. maaliskuuta 2020

Eva Frantz; Kahdeksas neito

Eva Frantz on uusi tuttavuus minulle, vaikka tämä olikin Anna Glad -sarjan toinen osa. Luen ensimmäisen kirjan, jahka saan sen käsiini. Kahdeksas neito on saanut Vuoden johtolanka 2019 -palkinnon. Siksi tästä kirjasta kiinnostuinkin.
Kirjan alussa avannosta löydetään kuollut nainen; valokuvauskurssin opettaja Boel. Anna Glad ja poliisitiimi saa tutkittavakseen murhatutkinnan, jonka lähteet ovat menneisyydessä, Lucia-kulkueeseen osallistuneiden tyttöjen tapauksessa. 
Tämä oli keskikiva dekkari, jossa oli muutamia kirjoitusvirheitä ja yhdessä kohtauksessa nimet olivat menneet sekaisin. Siellä täällä dialogi oli vaivaannuttavan naiivia. Kaikki muu oli ihan ok.


Kirja sopii Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan: 
23. A book that won an award in 2019

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut ensimmäisen osan tänä vuonna, mutta bloggaus on vielä tekemättä.
    Tykkäsin Sinisestä huvilasta, joten voisin lukea myös toisen osan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa, helppolukuinen, vaivaton, harmiton, hyvän mielen dekkari.

      Poista