Eppu Nuotio; Anopinhammas

 Puoliksi kuunneltu, puoliksi luettu. Ihan kiva cozy crime -dekkari Ellen Läheen tutkimuksista. Suomalais-espanjalainen pariskunta viettää häitään Espanjan turistikohteessa. Yksi häävieras kuolee. Mutta rikos onkin menneisyydessä, perheen aikaisemmissa sukupolvissa. 

Ohessa seurataan edellisessä kirjassa tutuksi tulleiden Samuelin ja Sindin parisuhdetta, Siljan ja Pilken arkea sekä tietenkin Ellen Lähteen intohimoista elämää. Ei sitä oikein voi olla kuvailematta muuten kuin intohimoiseksi, kun vanhenevan naisen seksielämää kuvataan näinkin alleviivaavasti. Vähän provosoiden ehkä. Eppu Nuotio on taitava kyllä luomaan hyvin eläviä ihmishahmoja, kuten jo edellisessä kirjassa totesin.

Tämäkin sarja on nyt sitten luettu kokonaan, vaikka vähän väärässä järjestyksessä. Eli mitäs nyt Eppu Nuotiolta? 

Camilla Grebe; Lemmikki

 Aivan loistava dekkari Camilla Grebeltä, loistava! Paljon parempi kuin ensimmäinen Kun jää pettää alta. Sekin oli toki hyvä, mutta tämä paljon parempi. Ja näiden kirjojen kansikuvat ovat muuten aivan upeita. Nyt on viime aikoina tullut luettua niin turvallisen tuttuja ja laadukkaita dekkaristeja, että ihan pelottaa milloin tästä alkaa alamäki. Eihän tällainen putki aina voi jatkua.

Edellisessä kirjassa tutustuttiin jo käyttäytymispsykologi-Hanneen, joka toimii poliisin apuna murhatapauksissa. Nyt Hanne joutuu itse rikoksen uhriksi, mutta valitettavasti ei voi auttaa, kun ei muista mitään. Hanne kärsii varhain alkaneesta dementiasta.

Kirjan tärkein päähenkilö on kuitenkin teini-ikäinen Jake, jota isot pojat tahtovat vähän kiusata, jonka äiti on kuollut ja isällä pahasti elämänhallinta hukassa. Ja joka tuntee kummaa vetoa naisten vaatteisiin. Jake pitää itseään luonnonoikkuna. Mutta onneksi hänellä on yksi ystävä, Saga. Jake löytää Hannen päiväkirjan ja se onkin ainoa johtolanka pikkukylässä tapahtuneiden murhien selvittämiseksi.

En yhtään ihmettele, että tämä on valittu Ruotsin parhaaksi dekkariksi vuonna 2017. Mikä muka olisi parempi?

Eva Frantz; Tästä pelistä pois

 Tästä pelistä pois on ehdottomasti paras Anna Glad -sarjan dekkari. En meinannut malttaa laskea kirjaa käsistäni, vaikka e-kirjan lukeminen kännykän ruudulta ei ole kaikkein nautittavin lukutapa. Lopussa oli pakko vähän hidastella, että sain nautittua kirjasta kunnolla. 

Tässä kirjassa Anna Glad on raskaana. Tutkittavaksi tulee mielenkiintoinen tarina pyörätien rakentamista vastustavan Börjen katoamistapauksesta. Börjen talo pitäisi jyrätä pyörätien alta. Mutta talon portailta löytyy verta ja itse isäntä on kadonnut. Nuoruudessa Börje on ollut hieman erikoinen nuori mies, ettei vain perheessä olisi tapahtunut jotain hämärää. Poliisien mielenkiinto herää ja toimittaja-Jackekin työntää nenänsä asiaan. 

Jacken toimitukseen tulee kesätoimittaja, joka saa haastattelun huippujääkiekkoilijalta Samuli Lindbergiltä; onko siinäkään perheessä kaikki kunnossa? Lopulta vanhasta valokuvasta sattumalta selviää, että useammalla rikoksella taitaa olla jotain tekemistä keskenään.

Kirja oli ihan mielettömän mukaansatempaava ja kiehtova! Siinä käytetty kieli oli hivenen omituista. Rypistin muutaman kerran otsaani. Sanonnat Kääk ja Uuh -mietteet kuulostavat vähän naiivilta Aku Ankka-kieleltä ja "Sitä ennen hän tarvitsi kahvia. Ainakin kaksi litraa". kuulostaa liioittelevalta nuorisokieleltä. Myöskään englantia puhuva täysi ummikko-Alison, joka ei osaa ruotsia eikä suomea, pelkää jonkun sukulaisen pitävän häntä tyhmänä "böönana". Ajatuksissaan Alison varmaan käyttää vastaavaa englantilaista termiä tytöstä käytettävään slangisanaan, mutta onko se mahdollista suomentaa böönaksi? Muitakin vastaavia puhekuplamaisia ihmetyksiä oli. Ne eivät oikeastaan häirinneet, vaan ne jäivät mietityttämään. Kieli on niin ihana ja ihmeellinen asia.

Helmet 2017 haasteen kohtaan:
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä

Viveca Sten; Ristiaallokossa

 Ristiaallokossa on Sandhamn -sarjan kuudes romaani. Olen nauttinut jokaisesta tähän asti ja niin nautin tästäkin. Tämä oli ehkä sarjan paremmasta päästä, sillä tässä ei ollut niitä kursiivilla kirjoitettuja "välilukuja", joilla lukijan annetaan ymmärtää, että nyt kuullaan murhaajan omaa kuvausta ja selityksiä menneisyydestä. Olen vähän kyllästynyt jo siihen tehokeinoon. Koko kirja oli suoraviivainen jännityskertomus siitä, miten kuuluisa toimittaja löydetään kuolleena Sandhamnissa ja miten murhaaja löytyy perheenjäsenten, kollegoiden tai menneisyyden tuttavuuksien joukosta. Reipasotteinen ja iisi kertomus. Thomas Andreasson vauhdissa parhaimmillaan ja mielestäni vähän hepsankeikahtava Nora Linde vauhdissa toisaalla. Vaikea kuvitella Nora Lindea pankkimaailman juristina, minusta hän on liian höttöpäinen siihen rooliin. Tässä kirjassa Noralla oli kyllä kerrankin työssään isoja asioita edessä.

Eppu Nuotio; Myrkkykeiso

 Myrkkykeiso on ensimmäinen Ellen Lähde -kirja. Luin aiemmin sarjan kolmannen osan, mutta tämä ensimmäinen oli parempi. Meneeköhän se keskimmäinen sitten näiden kahden väliin...

Kirja esittelee Ellen Lähteen, puutarha-harrastuksesta innostuneen eläkeläisen. Nuori perheenäiti katoaa Ellenin naapurustossa. Kirjassa käydään läpi kyseisen perheen ihmissuhteita ja sattumuksia, jotka johtavat katoamistapaukseen. Lukija saa tutustua myös muutamaan muuhun lapsiperheeseen ja naapuruston asukkaaseen. Tässä pienessä piirissä tapahtuu rikos. Ihmisten ja luonteiden kuvaus erittäin elävää ja taidokasta. Kelpo pikku tarina. 

Christian Rönnbacka; Operaatio Troijalainen

 

Mistä näitä huippuhyviä suomalaisdekkareita oikein tulee!? Tutustun aina uusiin kirjailijoihin yksi toisensa jälkeen, enkä voi olla ihmettelemättä hyvää laatua. Seppo Jokinen on ainoa, joka ei oikein uppoa, mutta kaikki muut kokeilemani suomalaiset mies-dekkaristit ovat olleet taitavia punomaan huippuhyviä jännärin juonia. No, varmaan monia on vielä kokeilematta.

Operaatio Troijalainen on Ensimmäinen osa Antti Hautalehto -sarjasta. Heti lähti vauhdikkaasti, mutta jalat maassa liikkeelle. On jännitystä, huumoria ja sanailua. Kirjan alussa Hautalehto vaihtaa poliisipiiristä toiseen ja tutustuu uusiin työkavereihin. Tällä kertaa poikkeuksellinen poliisiyhteisö kirjallisuudessa: joukossa ei ole ensimmäistäkään naispoliisia! Tämä tietenkin on helppo ratkaisu silloin, kun osa kirjan kommunikoinnista tapahtuu poliisien saunailloissa ja kaksimielisten vitsien muodossa (näitä ei kuitenkaan ollut ihan hirveästi liikaa - kolkutteli rajoja kyllä kliseisyydellään). Miesenergiaa, jossa naisilla ei oikein sijaa olisikaan.

Hautalehto soluttautuu rikollisjoukkoon suuren huumesalakuljetuksen paljastamiseksi. Riskaabelia hommaa, eikä kaikki käy ihan niinkuin oli suunniteltu.

Jenny Rogneby; Leona - Ihmisen hinta

 

Että voi olla ärsyttävä tapaus tämä Leona. Poliisi, joka on samalla myös rikollinen. Ikävä ihminen, ilkeä, ylpeä ja nenäkäs =). En yhtään tykkää Leonasta. En niin mitenkään halua, että poliisit ovat rikollisia. Miksi Leonan mielestä laiton elinkauppa on kamalaa, jos hän kuitenkin itse syyllistyy aseelliseen ryöstöön ja varkauksiin. Ja höh. Miksi minä aina luen näitä lisää.

No, tässä kuten aikaisemmissakin Leona-sarjan dekkareissa oli taas kerran mainio rikostarina. Nyt se käsitteli elinkauppaa. Ihan hyytävän kamalaa tietenkin; laitapuolenkulkijoita kaapataan, heidät huumataan, leikataan laittomasti vaikkapa munuaiset tai verkkokalvot silmistä... ja sitten jätetään verta vuotavana heitteille esimerkiksi junaradalle tai torikäytäviin. Leona on yksinäinen susi ja haluaa tutkia rikoksia välittämästä tiimistään ja kollegoista. Samalla hänen omat henkilökohtaiset suhteensa suuntautuvat enemmin sinne rikollismaailman puoleen. Tässä on niin paljon kaikkea sellaista epäuskottavuutta ja epämiellyttävyyttä, että toivoisinpa vain tällaisesta juonesta tehtävän "tavallisen" dekkarin.

Toivon, ettei Leona-sarja jatkuisi enää, ettei näitä tarvitse lukea lisää. 

Sofie Sarenbrant; Osasto 73

 

Ensimmäinen (suomennettu) Sarenbrantin kirja Avoimet ovet ei vielä häikäissyt. Sen suomennos oli luokattoman huono ja vei pohjan muuten melko kohtalaiselta dekkarijuonelta. Mutta tämä Osasto 73 oli jo ihan toista maata. 

Rikostutkija Emma Sköld makaa sairaalassa ratsastusonnettomuuden jäljiltä. Kristoffer on jäänyt hoitamaan yksin heidän yhteistä pikkulastaan, mutta joutuu turvautumaan lastenvahtiin. Hillevi, ex-puoliso, asettuu mielihyvin tähän lastenhoitajan asemaan. Hän haluaa voittaa Kristofferin takaisin itselleen. Se kuitenkin vaikeutuu, kun Emma herää sairaalassa koomasta.

Emma joutuu vaaraan moneltakin eri taholta. Joku haluaa tappaa hänet, eikä Emma voi tehdä mitään puolustautuakseen. Paikalla vierailevat perheenjäsenet ja kollegat eivät ota uskoakseen, mitä Emma yrittää heille kertoa. Paitsi lopulta, mutta joko silloin on liian myöhäistä?

Tämä oli mainio dekkari, nopealukuinen, lyhyet ytimekkäät luvut ja herkullista jännitystä. Tarina selvästi jatkui jotenkin edellisestä osasta, mutta ei haitannut, vaikka en muistanutkaan oikein mitä siinä tapahtui. Sen sijaan tämän kirjan loppu jäi kyllä ärsyttävästi auki, nyt ei auta kuin odottaa sarjan seuraavaa osaa Kerjäläinen. Se on ilmestynyt jo, mutta kestänee aikansa saada kirja käsiin.

Eeva Kilpi; Unta vain

 

Olen ehkä saattanut joskus lukea Eeva Kilven runoja, mutta mitään kovin elävää muistikuvaa minulla ei siitä ole. Tämä Unta vain on kertomus vanhenevasta naisesta, joka saapuu kotikonnuilleen Suomeen asuttuaan Kanadassa. Kotitorppa on luonnon valtaama, unohdettu ja autio. Metsä on kasvanut lähelle. Eläimet, linnut ja ketokaunokit ovat tulleet tutuiksi. Ampiaiset, kyyt, pääskyset, hirvet ja lepakot. Näiden kaikkien kanssa Anna Maria asuu torpassaan kesän. Kirja on kunnianosoitus luonnolle ja eläimille. Anna Marian ajatukset luonnosta ovat riipaisevan kauniita. Niin oikeita. Sellaisia, joita jokaisen pitäisi tuntea ja jos ei tunne, niin tekisi mieli ravistella ja kysyä: miten voit olla eri mieltä!

Toisena teemana on Anna Marian miessuhteet, Kanadaan jäänyt Ron ja syrjähyppynä rakastettu Jussi. Tästä osuudesta en pitänyt, vaan koin sen häiritsevänä. Anna Marian muistoissa esiintyvä aistillisuus oli minusta liikaa tänne luonnon keskelle. Pilasi, sotki, ärsytti ja häiritsi. Anna Marian sanoin ihminen on luonnolle yhdentekevä, mikään luonnosta ei kaipaa ihmiseltä mitään, eikä jää häntä kaipaamaan, ihminen on täysin turha.

Helmet 2017 -haasteessa kohtaan: 39. Ikääntymisestä kertova kirja

Eppu Nuotio; Elämänlanka

 

Kävi niin hassusti, että nappasin tämän Ellen Lähde -sarjan viimeisimmän kirjan, vaikka en ole lukenut vielä niitä kahta edellistäkään. Noo, jos siitä jotain positiivista löytää, niin ainakin sen, että sosiaalisessa mediassa tämä viimeisin on arvioitu heikoimmaksi, joten jos jaksan jo tämänkin lukea, niin miksikäs sitten en kahta ensimmäistä. Ja jaksoinhan minä tämän lukea. Ei mitään huikeaa iloittelua ja super-jännää, vaan leppoisaa ajankulua ja viihdettä.

Tämä on näyttelijä-kolmikon jännitystarina. Johannes Svärd on ohjaaja, jolla on ex-vaimo Elke ja nyk vaimo Aino, eikä kaikki ole niin hehkeää ja siloista, kuin julkisivu antaa ymmärtää. Kuuntelin kirjasta puolet ja luin e-kirjana puolet. Nyt en suoraan sanottuna muista, mikä Ellen Lähteen osuus koko tarinassa oli, vaikka lopetin kirjan vain muutama tunti sitten. Hm... ei kai mikään. Tämmöinen helposti luettava kesäkirja, josta ei jäänyt oikein päähän mitään. Tai kyllä jotain jäi; lopussa koettiin pieni kohauttava paljastus siitä, mitä oikeasti olikaan tapahtunut. Sellainen pikku twisti.

Indrek Hargla; Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru

 

Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru noudatti samaa keskiaikaista dekkarin kaavaa, kuin aikaisemmatkin Melchiorista kertovat romaanit. Ja olen ihan myyty tälle kaavalle! Näissä kirjoissa on vaan jotain ihan häikäisevää. Se koostuu ihanasta keskiaikaisuudesta, charmantista ja ovelasta apteekkarista sekä Tallinnan kunniallisista asukkaista. Olevisten kirkosta, Rataskaivonkadusta, Pirittalaisluostarista, kiltatalosta, kaupunginraadista, pyövelistä, vallasrouvista ja kauppiaista.

Tässä kirjassa vanha apteekkari on jo leski ja ikäihminen. Nuori Melchior sen sijaan tekee omaa uraansa poissa kotoa ja käy vain kirjeenvaihtoa isänsä kanssa. Itse asiassa yhdellä tällaisella kirjeellä hän varoittaakin isäänsä vaarallisesta Gotlannin pirusta. Mutta mikä ihme on Gotlannin piru? 

Tallinnan palon jälkeen kaduilla tapahtuu monta verityötä. Apteekkari Melchior saa vihjeitä kerettiläisten läsnäolosta. Kunnioitetun perheen patriarkka hourailee kuolinvuoteellaan ja pyytää Melchioria apuun hyvittämään menneisyydessä tapahtuneet pahat teot. Melchiorin tytär Agatha on pirittalaisluostarin puutarhurina ja auttaa isäänsä ratkaisemaan vaarallista pahuuden vyyhteä.

Elizabeth Noble; Lukupiiri

 

Lukupiiri kertoo kourallisesta naisia, joiden perhe-elämään mahtuu muutoksia; pettymyksiä, ilon aiheita, isovanhemmuutta, lasten saantia, pettämisiä, avio- ja avoeroja ja uudelleenlämmitettyjä suhteita. Tuollaista romanttisen romaanin vakiokamaa. Nämä naiset ovat perustaneet yhdessä lukupiirin, jossa he ruotivat lukemiaan kirjoja ja saavat toisiltaan tukea arkielämän vaikeuksiin. Vuoden jokaiselle kuukaudelle on nimetty yksi kirja ja yksi lukupiirin kokoontuminen.

Ensimmäiset puoli kirjaa olin ihan sekaisin, kuka kukin on ja jouduin vähän väliä selaamaan takaisin alkulehdille, jossa käytiin henkilöesittely. Loppuosassa kirjaa olin jo melkein oppinut henkilöt. Jotenkin kirja oli hieman sekava ja varsinkin alkupuolella kuivahko. En olisi varmaan lainannut kirjaa, ellen olisi tarvinnut sitä täydentääkseni Popsugar-haastettani loppuun. Ja kyllä tämän lukemiseen kului enemmän kuin viikon päivät.

Popsugar 2020 -haasteen kohtaan:

4. A book about a book club

Timo Sandberg; Pahan morsian

Komisario Heittola -sarjan 2. osa. Ja vielä parempi kuin ensimmäinen, Kihokki, jonka luin muutamia päiviä sitten. Tässä paneudutaan vähän enemmin Eki Heittolan ja poliisi-ystäväisen Taru Lundin siviilipuolen elämään. Kaksikon välillä selvästi kipinöi, mutta niin moni asia häiritsee suhteeseen heittäytymistä.

Osa kirjan henkilöistä on tuttuja edellisestä kirjasta. Edelleen mukana on Heittolan lapsuudenystävä Anita,  ja tämän tytär Jonna, joka on joutunut pahoille teille. Nuoria tyttöjä ja poikia houkutellaan mukaan saatanapalvontamenoihin. Näiden ruumiinosia löydetään ympäristöstä ja Järvenpään poliisi tutkii sekä paloittelusurmia että raiskauksia. Jotenkin kaikki liittyvät toisiinsa. Mutta onko murhaaja joku saatananpalvojista vai valokuvaaja, joka houkuttelee alaikäisiä tyttöjä alastonkuviin luvaten näille menestystä mallirintamalla. 

Olin aivan täysillä mukana tässä kirjassa. Ainoastaan Heittolan ja Tarun houkutus-valokuva-kokeilu meni vähän surkuhupaisuuden puolelle. 

Maria Adolfsson; Harha-askel

Maria Adolfssonin Harha-askel olisi muuten aivan keskiverto-dekkari, ellei sitä olisi sijoitettu Doggerlandiin. Kuvitteelliseen saarivaltioon, joka sijaitsee jossain Pohjanmerellä ollen vähän skandi ja vähän britti. Doggerlandista tuli vielä paljon lisäpisteitä ja sen ansiosta noustiin keskiarvon yläpuolelle. Kirjailija oli osannut luoda niin tarkasti todellisentuntuisen paikan, että melkein nenässä tunsi merituulen, rapujuhlan humun, kuppilat ja sataman. Kerrassaan ihana paikka tuo Doggerland.
Päähenkilö on komisario Karen Eiken Hornby, joka rapu-juhlan jälkeisenä aamuna herää valitettavasti pomonsa Jounas Smeedin sängystä hotellihuoneesta. Nolona ja tupakantuskaisena Karen hipsii kotiinsa vaatteita keräillen. Seuraavana päivänä krapulaiselle Karenille soitetaan, että Jounas Smeedin ex-vaimo on löydetty murhattuna. Karenin on pakko ottaa tutkintavastuu, sillä ymmärrettävistä syistä ex-miestä ei pidetä  soveliaana tutkimaan murhaa.
Poliisilaitoksella kaikki eivät katso hyvällä, että johtoon on nostettu Karen. Eikä tutkintakaan osoittaudun helpoksi. Karenin on kaiveltava pomonsa menneisyyttä, perhe-elämää ja vuosikymmeniä sitten Doggerlandissa vaikkuttanutta hippi-yhteisöä.
Kirjassa (käännöksessä) oli käytetty muutamia kertoja hyvin puhekielisiä sanoja ja termejä, joita ensin hämmästelin, mutta sittemmin varmaan totuin siihen.

Tästähän täytyy jatkaa sarjan toiseen kirjaan.

Timo Sandberg; Kihokki

Mietin, onko Timo Sandberg jäänyt jotenkin väliin tai miksi sitä on huomioitu niin vähän? Kihokki on Komisario Heittola -sarjan ensimmäinen osa ja aikaisemmin olen lukenut tämän sarjan viimeisimmän osan. Väliin mahtuu kymmenisen kirjaa taattua Heittos-kamaa. Ihan sellaista Arttu Tuomis-tasoa, hyvin vakavastiotettavaa, taiten kirjoitettua ja mukaansatempaavaa jännityskirjallisuutta, jossa ei ole liiemmin verta ja suolenpätkiä eikä ylenmääräistä väkivallalla mässäilyä. Tämä siirtyy ehdottomasti lukulistani kärkipäähän ja voi miten kivaa, kun näitä on vielä niin monta...!
Tämä kirja alkaa sillä, kun Anita ja Orvokki juhlivat laivalla. Yön tunteina ministerin rakastajattarena toimiva Orvokki katoaa.
Jännittäviä juonenkäänteitä, vähän huumemaailmaa, vähän alamaailmaa, poliisitutkintaa. Poliisien siviilielämääkin, mutta aika rajoitetusti. Kaikkineen erittäin hieno paketti. Luin kirjan e-kirjana ja yhdessä kohtaa naisten nimet olivat vaihtuneet, Anitaa nimitettiin Orvokiksi. Koskeekohan tällaiset kirjoitusvirheet aina sekä painettua paperikirjaa, että sähköistä e-kirjaa, hm...