Virpi Hämeen-Anttila; Vapauden vahdit

 Parempi osa, kuin edellinen, joka oli mielestäni vähän sekava. Mutta nyt nappasi innokkaasti mukaansa. 1920-lukulaisesta Helsingistä löytyy useampi vainaja, joiden kasvot on tervattu mustiksi. Vainajia yhdistää järjestö, josta Björk taas tapansa mukaan ottaa selvää naamioituneena eri persooniksi. Apulaispoika Valkama pääsee mukaan näihin seikkailuihin. Valkama puhuu hauskaa stadin slangia sadan vuoden takaa. Mitähän mahtaa tarkoittaa, kun joku henkilö on buli. Herttaisia sanoja. Björkin ja kihlatun elämä syvenee. 

Seppo Jokinen; Rahtari

 Saan näitä Seppo Jokisen Koskis-sarjalaisia missä sattuu järjestyksessä käsiini. Nämä ovat helppoja ja turvallisia äänikirjoina mökkimatkoilla, joten olen ihan sen varassa, mitä kirjastojen ellibs-järjestelmä milloinkin tarjoaa kuunneltavaksi. Rahtarissa pohjoisesta lähtee rekka kohti Etelä-Suomea. Rekka, jonka lastia ei kerrota lukijalle, mutta se on rivien välistä arvattavissa. Samaan aikaan eteläisessä Suomessa toisen rekan alta löytyy ruumis ja kohta toinen liikenneonnettomuuden jäljiltä. Koskinen ja tiimi tutkivat eriskummallisia rikoksia. Koskisen ja Ulla Lundelinin henkilökohtaista elämää käsiteltiin aika paljon, en ole kauhean kiinnostunut siitä. Yleensäkin dekkareihin ympätyt rakkausjutut pikkuisen kismittävät, mutta ei niistä ole haittaa, jos pysyvät aisoissa. Kaiken kaikkiaan, mainio dekkari. Mutta se rekkalasti, olipa huono, surullinen ratkaisu.

Jørn Lier Horst; Avaintodistaja

 

Avaintodistaja on Wisting-sarjan ensimmäinen kirja, joka on ilmestynyt jo vuosia sitten, mutta suomennettu vasta paljon myöhemmin. Kirja perustuu tositapahtumaan. Ei uskoisi. Vanha mies on ollut kuolleena jo kauan, kun hänet löydetään riisuttuna ja irvokkaasti kotisohvalleen sidottuna. Miestä on kidutettu ja pahoinpidelty.

Tämäkin Wisting-sarjalainen oli miellyttävä lukukokemus, näissä kun ei kuvailla koskaan mitään ihan kauheaa väkivaltaa eikä monimutkaisia juonia. Helppoa ja vaivatonta dekkaria.

Heidi Köngäs; Siivet kantapäissä

 Siivet kantapäissä kertoo Radioteatterissa työskennelleen Marja Rankkalan (1918 - 2002) tarinan. Marja valitsee elämältään uran ja miesseikkailut, ei perhettä, lasta ja aviomiestä. Miesseikkailut eivät kuitenkaan ole kovin onnellisia. Epäsuhtainen rakastuminen kirjan Janus-hahmoon, joksi Olavi Paavolaista siinä nimitetään, on hyvin epätyydyttävä. Köngäs on hyvä kirjoittaja, teksti vaivatonta lukea. Minulle Olavi Paavolainen oli kirjan tärkeintä antia. Olen ollut huvittuneen kiinnostunut Olavi Paavolaisesta aina sen jälkeen, kun luin joskus muinoin Helvi Hämäläisen romaanin Säädyllinen murhenäytelmä. Hyvät ihmiset, lukekaa se, jos ette mitään muuta.

Olga Tokarczuk; Aja aurasi vainajain luiden yli

 

Olenkohan koskaan lukenut puolalaista kirjaa tai kirjaa, joka kertoo Puolasta? En ainakaan muista. Tätä kirjaa aloittaessa en onneksi ajatellut sen sen puolalaisuutta, koska minulla olisi varmasti ollut jotain ennakkoluuloja. Pidin kirjasta keskinkertaisesti. En ihan niin paljon, mitä tätä on hypetetty kirjallisuuspiireissä ja sosiaalisessa mediassa, mutta kohtalaisesti. 

Kirjan päähenkilö on iäkäs Janina, joka asuu pienessä syrjäisessä puolalaiskylässä. Seudulta löytyy ruumis jos toinenkin, ja Janina haluaa mukaan murhatutkintaan. Kirjassa yhtenä aiheena on eläinten- ja luonnonsuojelu. Janina on oikeamielinen ihminen, eikä suostu hiljaa katsomaan, miten eläimiä sorretaan. Hyvä. Ehkä voisin nähdä itseni jonkinlaisena Janinana. Janina ei pysynyt vaiti. 

Janinan höpö-höpö -harrastus astrologian ja horoskooppien parissa oli kyllä aika hohhoijaa. Mutta ehkä siihen voi suhtautua alentuvan huvittuneesti.

Helmet haasteen kohtaan: 17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua

Josefine Sundström; Banaanipuku, juhlakengät ja superärsyttävä supersankari

 Olipa yllättävän vaikeaa löytää kirjaa, jossa esiintyy supersankari! Tänä vuonna Helmet -haasteessa yksi kohta on sellainen. Ja sitten tämä tuli ihan puun takaa äänikirjavalikoimaa selatessa. Lastenkirja, viisi eri novellia, joista yhdessä sitten esiintyi supersankari. Ihan kiva kirja muuten. Olen aina sanonut, etten lue lastenkirjoja, koska en voi sietää niitä. Ne ovat naiiveja ja yksinkertaisia ja rasittavia ja... ja... no, minä olen aikuinen enkä ymmärrä, mitä lastenkirjoilla on minulle tarjota. Mutta jo ainakin kaksi kertaa olen joutunut toteamaan tämän vääräksi. Lastenkirjakin voi olla oikein mukava pikku opus. Kuten tämä.

Helmet-haaste: 41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista