Minä näen pimeässä on Karin Fossumin pikkukiva dekkari, vähän tällainen välikirja, lyhyt ja pienimuotoinen.
Kirja kertoo Riktorista, joka toimii vanhainkodissa hoitajana. Ulos päin Riktor näyttää huolehtivalta hoitajalta, mutta kukaan ei tiedä, että hän pistää injektiot tyynyihin, vetää vanhusten lääkkeet vessanpöntöstä alas ja nipistelee ja tukistelee näitä. Riktor valitsee uhrikseen aina jonkun avuttoman.
Varmasti Riktor on itsekin uhri, ties minkä menneisyyden tragedian. Ainakaan kovin terveeltä ei vaikuta tapa, jolla hän tarkkailee ulkopuolisia ihmisiä puistossa. Mynnähtänyt mieli-parka. Siitäpä ne pahat teot kumpuaa.
Lukupäiväkirjani, kirjojen herättämiä ajatuksia ja muuta kirjallista pulinaa.
perjantai 20. joulukuuta 2013
torstai 12. joulukuuta 2013
Virpi Hämeen-Anttila; Muistan sinut Amanda
Näin jälkikäteen ihmettelen, kuinka kummassa sain luettua
näin mitäänsanomattoman kirjan, mutta koska siitä on jo useampi viikko aikaa,
niin en nyt uskalla mennä sanomaan juuta enkä jaata.
Kirjassa nuoret aikuiset etsivät isäänsä, rakkautta ja
omien vanhempiensa menneisyyden mysteereitä. Sitten tietysti vähän rakastutaan
ja löydetään niitä isiä.
Hyvin suuri osa kirjasta on 70-lukulaisia
taistolais-muisteluita ja vasemmistonuorten paatosta. Ne olivat minusta todella
puuduttavia ja kirja olisi lyhentynyt mukavasti puoleen, jos nämä olisi
kokonaan jätetty pois. Tämä poliittinen kehys oli kuitenkin kirjan juonen
kannalta aivan irrallinen ja turha aihe. En voi olla ihmettelemättä, miksi se
piti ottaa kirjaan mukaan.
keskiviikko 4. joulukuuta 2013
Håkan Nesser; Tapaus G - Murha menneisyydessä
Tapaus G - Murha menneisyydessä on Van Veeterenin uran mitta. Murha, joka jäi selvittämättä vuosikausia sitten. Kirjassa Van Veeteren alkaa tutkia G:n tapausta uudelleen. G:n tapaukseen on viitattu muutamia kertoja Van Veeteren -romaaneissa, joten olihan tämä pakko lukea. Juuri ja juuri jaksoin kahlata läpi ja menihän siihen aikaa. Tietysti olen tyytyväinen, että luin; sainhan sarjan kunniallisesti pulkkaan.
perjantai 8. marraskuuta 2013
Camilla Läckberg; Jääprinsessa
Läckbergin ensimmäinen Ericasta ja Patrikista kertova dekkari. Olen lukenut jo monta seuraavaa, mutta tätä ensimmäistä en ollut saanut käsiini ennen kuin nyt. Tykkäsin tästäkin ihan älyttömästi. Oli kiva lukea myös Erican ja Patrikin suhteen ensihetkistä. Ja Erican siskon vastenmielinen avioliitto näytti oikean karvansa näköjään jo tässä vaiheessa, hyi olkoon.
Murhan uhrina on Erican vanha koulutoveri ja murhaa selvitellessä menneisyydestä paljastuu kauan salaisuutena olleita tapahtumia. Osa vähän surullisiakin.
Läckberg on varma ja vakuuttava.
Murhan uhrina on Erican vanha koulutoveri ja murhaa selvitellessä menneisyydestä paljastuu kauan salaisuutena olleita tapahtumia. Osa vähän surullisiakin.
Läckberg on varma ja vakuuttava.
Inger Frimansson; Kylmä maa
Aika hyinen paketti tämä Kylmä maa. Jatkoa Rotanpyytäjälle, jossa Rose piti Ingridiä vankina talonsa kellarissa. Nyt Ingrid toipuu vankeudestaan, mutta ei kovin helpolla.
Jokaisella romaanin henkilöllä on omat klikkinsä. Sitä melkein pelottaa, mitä kukakin päättää tehdä.
Vaikka tämä on jatkoa vain Rotanpyytäjälle, niin kirjassa seikkailee kaikkien Frimanssonin menneiden romaanien hahmoja! On murhaaja-kirjailija Tobias, koulukiusaaja-murhaaja Justine Dalvik ja monia muita. Ovelia fiiliksiä, kun ne alkoi paljastua tekstissä.
Oikein mukava lukukokemus, mutta ehdottomasti Rotanpyytäjän kannattaa olla lukenut ensin, jotta tämä itsenäiseksi mainittu jatkoteos aukeaisi oikein.

maanantai 28. lokakuuta 2013
Matti Rönkä; Väärän maan vainaja
Jos pitäisi valita kaikista romaanihenkilöistä yksi, jonka kanssa joutuisi autiolle saarelle kaksin, niin Viktor Kärppä olisi yksi suosikkini =). Mikähän siinä onkin, että Viktor Kärppä vetoaa johonkin piiloksissa olevaan sisäiseen pisteeseeni, jota en tunnista.
Tällä kertaa Viktor ja Kiurun perheen poika löytävät ruumiin yksityisasunnosta. Mies on kuristettu rautalangalla. Herkkämielinen Viktor ei oikein tahdo kestää näitä ruumis-juttuja, hyi olkoon, ja ilmoittaa kontaktilleen poliisiin. Vitsejä sanaileva poliisi Teppo Korhonen lähtee rikospaikalle, mutta toteaa, ettei siellä mitään ruumista ole.
Kirjan aikana Roman Putron ruumis seikkailee milloin kenenkin ulkorakennuksessa, autokatoksessa tai mattokäärössä. Ja Viktor lupautuu selvittämään murhatun äidille, mitä oikein on tapahtunut. Hautaanhan poika pitää saada, kun vaan ruumis löytyisi.
Jopas oli taas viihdyttävä lukukokemus.

tiistai 22. lokakuuta 2013
Åsa Larsson; Uhrilahja
Kautta aikojen olen harmitellut kirjoja, joihin päähenkilölle kirjoitetaan mukaan koira. Olen pohtinut, johtuuko se alkuperäistekstistä vai suomentajasta, kun koira esitetään aina niin huonosti. Joko inhimillistetään liikaa tai laitetaan tekemään täysin epäkoiramaisia temppuja. Koira saattaa tehdä sellaisia ihmeitä, mihin koira ei tosiaan pysty tai sitten koira kirjoitetaan mukaan vain osittain. Eli yhtäkkiä unohdetaan. Koiranomistaja-päähenkilö saattaa lähteä työmatkalle eikä missään kerrota, miten koiran käy sinä aikana. On jotain poliiseja, joilla koira muka matkustaa autossa mukana. Aamusta iltaan ja illasta aamuun. Tosiasiassa homma ei toimi niin. Koira käy säännöllisesti tarpeillaan, syö ruokaa ja liikkuu. Koiraa ei voi jättää kyläreissun ajaksi autoon odottamaan. Tai edes työpäivän ajaksi.
Myöskään kuvailu "koira katsoi ikkunasta oravaa ja murisi" ei toimi. Murina on koiralle aina pelon ja pois pelottamisen reaktio. Muriseva koira pelkää ja on siksi hieman vaarallinen. Muriseva koira haluaa kohteen pois läheltään. Oikea koira vinkuu, ulisee, inahtelee tai jopa haukkuu oravaa, sillä oikea koira haluaa päästä oravan luo. Oikea koira sanoo, että odota, älä mene, haluan leikkiä sinulla! Ja heiluttaa innoissaan häntää. Oikea koira haluaa saada oravan kiinni, sillä koira rakastaa oravaa! Vai onko nyt niin, että koiraton suomentaja käyttää vääriä termejä kääntäessään murinaa. En tiedä.
Uhrilahja on paras koirakirja koskaan. Ehdottomasti paras. Missään muussa kirjassa ei ole kirjoitettu koiria näin oikein. Tässä koira puhuu ja tekee juuri niin kuin oikea koira.
Dekkarinakin Larssonin paras. Tykkään tykkään tykkään.

maanantai 14. lokakuuta 2013
Kate Atkinson; Ihan tavallisena päivänä
Atkinsson oli minulle uusi tuttavauus eikä ollenkaan turha sellainen. Vaikka Ihan tavallisena päivänä olikin dekkari, niin ei pelkästään sitä. Kivasti paketoitu tarina, tai oikeammin usean tarinan nivouma. Jännittävää ja oivaltavaa tekstiä. Kuitenkin tämän kirjan lukemiseen meni älyttömän monta päivää, joko minulla oli keskittymishäiriö tai sitten kirjassa joku tarinan jatkuvuus oli puutteellinen. Ei tullut kertaakaan sellaista tunnetta, että oli pakko jatkaa eteenpäin.Tai että en voi laskea kirjaa käsistäni. Yritin etsiä sellaista flow´ta, mutta turhaan.
maanantai 7. lokakuuta 2013
Kathy Reichs; Paholaisen luut
Paholaisen luut oli minulla syyskuussa hotellilukemisina työmatkalla , siksi jotenkin unohdin päivittää tämän kirjan lukulistalleni.
Temperance Brennan tutkii kellarista löytyneitä rituaalimurhan jälkiä. Nuoria ihmisiä on murhattu, mennään voodoon ja luonnonuskontojen maailmaan. Se oli vähän puuduttavaa; oppitunnit erilaisista pakanauskonnoista. Muuten mukava kirja, kuten nämä aina tuppaavat olemaan.

Matti Rönkä; Tuliaiset Moskovasta
Edelleen vakuuttavaa Viktor Kärppää, näistä tykkään hullun lailla. Luin Tuliaiset Moskovasta ja muutama viikko sitten, joten en muista juonen käänteitä niin tarkkaan, että niistä kannattaisi tähän mitään kirjoittaa. Olen vaan vähän heikkona Viktoriin, ei sille minkään voi =).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)