Virpi Hämeen-Anttila; Kirkkopuiston rakastavaiset

Ihana Björk ottaa tässä romaanissa apulaisjohtajan pestin sukulaisensa sähköfirmassa. Sen mutkikkaat liike-elämän juonittelut liittyvätkin yllättäen Björkin vapaa-ajallaan tutkimaan kaksoismurhaan. Nuori pariskunta on löydetty puistonpenkiltä kuolleena. Pian poliisille selviää, että kyseessä ei ole itsemurha, vaikka se on yritetty lavastaa näyttämään siltä. Ei, kyseessä on kaksoismurha.

Jos edellisessä romaanissa, Tiergartenin teurastajassa, tutkittiin kuvottavaa murhatapausta, niin on kyllä tässäkin ilkeä rikolliskuvio. 

20-luvun Helsinki on lumoavaa luettavaa. Erikoisen paljon pidin autoilu-kohtauksesta, jossa Helsingistä Kotkaan ajetaan 4 tuntia auton huippunopeuden ollen 65 km/h. Tosin moinen vauhti huonokuntoisilla teillä ei toki onnistu. Auto on muuten Citroen. Ihan huippua!

Mieleen jäi kuitenkin myös kohtaus, jossa Björk ja apulaispoika Frans Valkama ovat murtautuneet pimeyden turvin rikollisten taloon ja liikkuvat kynttilän turvin pimeässä huoneessa. Kun he uhkaavat tulla huomatuiksi, he puhaltavat äkkiä kynttilän sammuksiin ja piiloutuvat sohvan taakse. Pahikset tulevat huoneeseen, mutta eivät epäile mitään. Mutta kyllähän nyt puhalletusta kynttilästä nousee kauhea käry, kun sen sammuttaa. Ehkä rikollisilla on onneton hajuaisti?

Helmet 2020 -haasteessa kirja menee kohtaan: 

17. Tutkijan kirjoittama kirja ja Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan:  9. A book with a map

Marko Kilpi; Undertaker III - Kuolemanlaakso

Undertaker -sarja jatkuu ihan huippujännällä kolmannella osalla Kuolemanlaakso. Vaikka kirjan luvut ovat sekavia siinä mielessä, että kussakin luvussa on aina monta eri kohtausta ja vähän sekavuutta sen takia, niin kaikki muut kirjan ominaisuudet ovat niin huippua, että ne kantavat yli hieman rikkonaisen rakenteen. Kilpi on ihan velho! Tällaista ovelaa juonenkääntelyä ei ole kyllä missään. Täytyy sanoa, että suorastaan savolaista kiemuraa. Lopuksi kaikki langat kiristetään yhteen siten, että lukijan tekee mieli hihkua mielihyvästä. Että joku osaakin olla yhtä aikaa näin kiero ja suora ja näin yksinkertainen ja monimutkainen.

Tässä romaanissa hautausurakoitsija Kivi on itsekin puun ja kuoren välissä ja vetää perässään Tuomasta kuin litran mittaa. Poliisit etsivät edellisessä kirjassa tapahtuneen verilöylyn tekijöitä. Kuka antaa vihjeitä ja kenelle? Kuka on lopulta se oikea pahis? Ja lopun paljastus - onko sekään oikein vai väärin. Tätä lukiessani tunnen olevani turvallisissa käsissä; ei tarvitse pelätä että juoni pettäisi tai siinä olisi aukkoja, vaan voin luottavaisin mielin antautua tarinaan.

Eppu Nuotio & Pirkko Soininen; Sakset tyynyn alla

Sakset tyynyn alla on Salome Virran toinen seikkailu, mielestäni ehkä hieman parempi kuin ensimmäinen, mutta tässä oli muutamia todella ärsyttäviä piirteitä. En pidä Salomesta yhtään. Hän on itsekäs ja ajattelematon ja täysin tuulihattu.
Dekkarisarjan idea on valloittava! Nämä liittyvät aina johonkin maalaukseen. Tällä kertaa Elwellin tauluun Girl with a cigarette. Kaksi saksilla murhattua uhria löydetään kyseisen maalauksen kopio rintaan iskettynä. Pitää palata ajassa taaksepäin natsi-Saksan aikaiseen Antwerpeniin, jotta selviää, mistä kaikki on lähtöisin. Kiva tarina, jossa Salomen osuus oli ärsyttävä.

Helmet-haasteessa kohtaan: 

44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa

Robin Cook; Sokea piste

Laurie Montgomery toimii oikeuslääkärinä New Yorkissa. Hänen ruumiinavauspöydälleen tulee kokaiiniin kuolleita uhreja, mutta kaikesta näkee, etteivät nämä uhrit olleet huumeidenkäyttäjiä. Laurie alkaa epäillä ja saa tietenkin laitoksen johtajan niskaansa. Johtaja hyssyttelee asiaa ja vaikeuttaa Laurien työtä. Apua ei tahdo tarjota edes poliisi Lou, joka on Laurien mielestä sietämätön ja tuttavat ajautuvat jatkuvasti riitaan keskenään. Ihan toista maata on huippu-silmäkirurgi Jordan, joka vie Laurien huippuravintoloihin ja antaa muutenkin maistaa exclusive-elämää. Mutta jos jokin vaikuttaa olevan liian hyvää, niin se todennäköisesti onkin liian hyvää ollakseen totta.

Sokea piste oli täysin keskitason lääketiede-trilleri. Sujuvasti kirjoitettu (/suomennettu), helppo, pinnallinen ja kaikin puolin ihan ok. Kirja on ilmestynyt vuonna 1992.

Popsugar 2020 -kohdassa tämä istuu kohtaan

17. Medical triller

Liisa Nevalainen; Musta sinfonia

Johan oli taas helppo ja vaivaton ja mutkaton dekkari kaikkien nykyaikaisten kierojen murhatarinoiden seassa. Musta sinfonia oli niin yksinkertainen, että melkein nauratti. Joo, oli se myös hyvin naiivi, melkein koominen. Kirja on kirjoitettu vuonna 1981, mutta jotenkin tämä tuntui ainakin parikymmentä vuotta vanhemmalta. Eri kiva jännäri. En usko, että tänä päivänä menisi julkaisuseulan läpi. Romaanihenkilöt käyttäytyivät niin epäluonnollisesti. Ja tupakkaa poltettiin koko ajan. Erikoista, miten siitä tehtiin romaanissa oikein "tikusta asiaa". Kaikki tupakoivat ja se myös muistettiin mainita jokaisessa eri kohtauksessa ja monet vuoropuhelut käytiin asian tiimoilta. Saako tupakoida, anteeksi kun tupakoin, ai niin ei kai haittaa että tupakoin jne...
Ehkä ennen elämä oli yksinkertaisempaa kuin nykyään.

Komisario Karpalo saa tutkittavakseen kuuluisan kapellimestarin murhan. Kapellimestari oli armoton naistenmies ja siksi epäiltynä on naisia menneisyydestä ja mustasukkaisia puolisoita. Ratkaisu on kliseisen muka-järisyttävä. Herttaista.

Stephen King; Liseyn tarina

Liseyn tarina kertoo kirjailija Scott Landonin vaimon tarinan. Itse Landon on kuollut, mutta elinaikanaan hän on vienyt Liseyn Lumokuuhun, mielikuvitusmaailmaan, joka parantaa hengen ja ruumiin. Lumokuu on eräänlainen mielikuvituksen lähde. Nyt kun Lisey saa vainoojan peräänsä, Lumokuusta on hänelle verrattomasti apua. Tai jotain sellaista.

Oli nimittäin niin sekava kirja, että eihän tästä mitään tolkkua saanut. Olisin varmasti jättänyt kirjan kesken, ellei Stephen King olisi kuitenkin äärettömän taitava kirjoittaja. Epämiellyttävä tarina kirjoitettu hyvin. Tarinassa oli myös kuvottavan vastenmielisiä ja lohduttomia kohtauksia, joiden rinnalla mikä tahansa verellä mässäily -dekkari jää kakkoseksi. Niitä ei ollut paljon, mutta oli kuitenkin.

Olen nyt yrittänyt aloittaa uudelleen näitä Kingejä, mutta kovin vaikeaa tuppaa olemaan, kun en näistä vaan pidä. Sitten tulee huono omatunto, kun arvioin niitä oman makuni mukaan kovin huonoiksi ja voin pahoittaa mieleni sellaisilta, jotka ovat suuria King-faneja.

Jos antaisinkin kirjalle vain yhden pisteen, niin nyt täytyy sanoa, että suomentaja saa ainakin neljä, ellei viisi! On nimittäin niin vaikeita ratkaisuja höpö-höpö -kielestä ja murreleikeistä, että siihen ei ihan mikä tahansa heppu pysty ja tässä ne oli siirtyneet rautaisella ammattitaidolla suomenkieleen. Ihailen tällaista ammattitaitoa.

Minulla tämä menee Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan: 
21. A book published the month of your birthday

Alexandre Dumas; Kolme muskettisoturia

Varmaan kaikkien aikojen paras television lastenohjelma oli  Kolme muskettikoiraa. Minun täytyi olla jo yli kymmenvuotias, kun sitä katsottiin, mutta katsoipa sitä äitinikin. Sydämeni väpätti varsinkin Aramikselle, sillä se oli "kiharatukkainen" cockerspanieli. Aah..! Sitä romantiikkaa! D'Artagnan oli kai beagle tai jokin vähän typerännäköinen ajokoira ja Pothos tietenkin iso pointteri, saksanseisoja tms. Athoksen rodusta ei mielikuvaa.

En muista onko Kolmea muskettisoturia tullut tv-sarjana, mutta jotenkin minulla on sellainen kuva, että olisin muulloinkin rakastunut Aramikseen ja yleisesti ottaenkin muskettisoturien värisyttäviin varusteisiin; sulkahattuihin, viittoihin, polven-yli-saappaisiin... eikö kaikki nuoret tytöt olekin aivan vellinä sellaisen korean miehisyyden edessä?

Saattaa olla, etten kuitenkaan lukenut Kolmea muskettisoturia koskaan nuoruusvuosina, en ainakaan kokenut mitään ahaa-elämyksiä nyt tätä kirjaa lukiessani. Ja luulenpa, etten olisi nuorena jaksanut kahlata tätä läpi. Kirja ei ollut mitenkään erityisen koukuttava tai jännittävä, mutta omalla tavallaan viehättävä kuitenkin. Alku oli melkeinpä puuduttava, mutta sai sitten lisää vauhtia. Tuli mieleen sellainen entisvanhain nuorille pojille tehty seikkailuromaani, kuten viisikot ja vastaavat. Romantiikkaa miehiseen näkökulmaan. Kovin kesyä ja herttaista ja vähän hauskaa ilonpitoakin. Hyvä, että tämä 958-sivuinen seikkailu on nyt luettu. En tule lukemaan sitä toistamiseen.

Kirja on ilmestynyt vuonna 1844. 

Helmet-haasteessa valitsen tämän kohtaan: 

4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä

Jevgeni Vodolazkin; Lentäjä

Lentäjä on hieno tarina historiasta, muistamisesta ja lapsuudesta. Ja rikoksesta ja rangaistuksesta. Paikoin rankkaa luettavaa, osin taas kaunista ja hentoa. Yhtä kaikki, kieli on nautinnollista ja kirja on kevyt lukea, sillä se jakautuu lyhyehköihin kappaleisiin, päiväkirjamaisiin merkintöihin.

Innokenti Platonov herää sairaalassa ja muistaa tapahtumia lapsuudestaan 1900-luvun alusta. Oli  kesäpäivät datshalla, lapsuudentoverit, ensirakkaus, lentonäytökset, säännöstely, elintarvikekortit,  sotilaat, vallankumous, vankileirit... Mutta nyt sairaalassa herätessään Innokenti elääkin vuotta 1999. 

Olipas elämys. Ihan loppu jäi minusta vähän vajaaksi, mutta se ei mitenkään latistanut kirjan laatua, olipahan vain henkilökohtainen mielipiteeni. En pidä lopuista, joissa asiat jää vähänkään auki.

Popsugar 2020 -haaste: 

8. A book with an upside-down image on the cover

Helena Waris; Nuorgamin vettä

Voi miten ihana kirja! Voikohan koko maailmassa olla ketään, joka ei tykkäisi Nuorgamin vedestä. Ikinä ennen en ole lukenut Helena Warista, enkä ole edes ihan varma pitäisinkö hänen muista kirjoistaan, sillä tätä kuvattiin aivan erilaiseksi kuin ne muut. 

Mikke Korhonen lyö vetoa, että saa kannettua ämpärillisen vettä aina Nuorgamista Helsinkiin. Ja vielä niin, ettei Mikke itse kanna metriäkään, vaan toiset ihmiset kantavat ämpäriä ja maksavat hänelle siitä. Maksu on milloin mitäkin; porontaljoja, hyttyspyyhkeitä, kuulakärkikyniä tai vaikka vessapaperia. Mikke kohtaa erilaisia ihmisiä ja perheitä. Toisissa perheissä on omat keskinäiset jännityksensä, toiset ovat melkein pelottavia. Pian Nuorgamin vesi saa omat facebook-sivut ja seuraajien määrä kasvaa tuhansiin. Ämpäri pääsee ensin paikallisuutisiin ja lopulta valtakunnan uutisiinkin. Mikelle tämä on samalla itsensä löytämisen matka.

Tämä on ollut hyvä kirjavuosi, olen lukenut jo monta "tavallista parempaa" kirjaa.

Søren Sveistrup; Kastanjamies

Kastanjamies oli aika hiuksianostattava jännäri pienten lasten äitejä vaanivasta murhaajasta, joka amputoi eläviltä uhreiltaan raajoja ennen näiden kuolemaa. Aika yöks. Mutta silti se ei ollut kirjan kuvottavinta settiä, vaan oikeastaan maininnat lapsiin kohdistuneista inhottavuuksista. Kirjan puolustukseksi on sanottava, että  näitä lapsiuhreihin kohdistuvia inhottavia tapahtumia ei kuvailtu eikä kerrottu "reaaliaikaisesti", vaan mainittiin niitä tapahtuneen aikaisemmin. Se vähän helpotti lukijan tuskaa, mutta oli silti kuvottavaa. Siis hyvin tiukkaa jännitystä, ei kuitenkaan liian inhottavaa luettavaksi. Murhapaikoilta löydetään kastanjoista tehtyjä nukkeja, joista poliisit ovat ymmällään. Kastanjoissa on vuosi sitten kaapatun ministerin tyttären sormenjäljet. Ministerin perhe, joka on jo kuvitellut tyttärensä kuolleen ja on hakemassa tälle kuoliaaksi julistamista, alkaa epäröidä. Voiko tyttö olla sittenkin elossa? Hänellä oli ainakin tapana askarrella kastanjoista pieniä kastanjamiehiä.

Päähenkilö on poliisi Naia Thulin. Kirjan takakannessa on hirveän kliseinen lause: "Thulin aloittaa kilpajuoksun aikaa vastaan". Meinasin hirnahtaa. Siinäpä sitä on käytettty kekseliäisyyttä.

Kirja oli mielestäni vähän keskitason dekkaria paremmalla puolella, mutta 540-sivuisessa kirjassa olisi kyllä ollut vähän tiivistämisen varaa, varsinkin loppupuolella. Vaikka pidän paksuista tiiliskiviromaaneista enemmän, kuin lyhyistä, niin pituus ei saa olla silloin tekemällä tehtyä, vaan jokaisen sivun täytyy olla tarpeellinen tarinan kannalta.

Kirjoittaja Sören Sveistrup on luonut myös tv-sarjan Jälkiä jättämättä. En muista nähneeni sarjaa. Kastanjamies on kirjailijan esikoiskirja.

Popsugar 2020 -haasteen kohtaan: 

10. A book recommended by your favorite blog, vlog, podcast, or online book club Kovastihan tätä oli suositeltu