John Boyne; Tarkoin vartioitu talo

Olen aina ollut kauhean kiinnostunut Romanoveista ja lukenut kaiken mitä olen käsiini saanut tuosta traagisesta tsaariperheestä. En pysty katsomaan pikku-Aleksein kuvaa edes kuvin silmin. En tajua miksi, onhan sotahistoria pullollaan tapettuja, ammuttuja ja nälkään kuolleita lapsia. Miksi juuri Aleksei tuntuu niin paljon lohduttomalta kuin muut! Ehkä siksi että voin katsella Aleksein valokuvaa netissä, hänen suoraa katsettaan kohti kameraa? Nyyh…

Tarkoin vartioitu talo kertoo onneksi enemmin henkivartijan tarinan, kuin Romanovien tarinan. En ehkä jaksaisi yhtään fiktiivistä juttua enää Romanoveista. Mutta Georgi Daniilovits Jatsmenevistä kylläkin, köyhästä maatyöläisen pojasta. Georgin lapsuus ja suhde perheeseensä oli todella koskettava. Aika monta kertaa tulin miettineeksi, miltä mahtaa tuntua jos välit omaan perheeseen katkeaisi kokonaan. Sisaruksiin, vanhempiin. Siinä oli jotain kauhean vaikeasti käsitettävää. Ja mietin, miten ihminen voi elää niin, miten voi hyväksyä sellaisen olotilan. Säälitti ja vähän kaihersi. Olisi ollut kiva tietää… siksi se koukuttikin. Georgi oli vain 16-vuotias muuttaessaan Tsarskoje Seloon, henkivartijaksi.

En tajua miksi tähän kirjaan oli vaikea tarttua, lykkäsin sitä koko ajan. Ajattelin kyllästyväni tarinaan, venäjänkielisiin nimiin, hovikiemuroihin. Vaan tarina nappasi ihan mukaansa. Se oli surullinenkin ja haikea tarina, mutta ei missään vaiheessa lohduton. Lohduttomia kirjoja on jotenkin kauhean vaikea lukea.

Lopussa oli jotain aika kliseistä, toisenlainenkin ratkaisu tälle kaikelle olisi voinut syntyä. Mutta niin vaan itkeä tirautin muutaman kyyneleen viimeisillä sivuilla. 

Tätä kirjaa voin suositella ainakin kaikille samanlaisille historia-friikeille, kuin minä. Ja muillekin.