Leena Lehtolainen; Henkivartija

Suomalainen liikenainen surmataan Moskovassa. Henkivartija, Hilja Ilveskero, on ottanut loparit juuri ennen tätä tapahtumaa. Hilja palaa Suomeen ja joutuu tietysti myös epäiltyjen listalle. Samalla Hilja alkaa selvittää sitä, mitä tapahtui.

Minulla meni vähän aikaa, ennen kuin pääsin sisään Henkivartijaan. Mahdollisesti pienet ennakkoluulotkin tässä vaikuttivat siihen, että en ollut heti juonessa mukana. Vertasin tätä väkisinkin Matti Rönkään, joka on kirjoittanut ihanat Viktor Kärppä –dekkarinsa.

Hilja Ilveskero oli pikkuisen liian hyvä ollakseen totta ja pikkuisen liian itsetietoinen. Mutta sitten juoni jotenkin sai minut otteeseensa ja antauduin sen vietäväksi. Ihan mukavaa vaihtelua Maria Kalliolle, mutta toivottavasti sarjan toinen osa olisi vielä tätä parempi. 

Kirjassa mennään paljon Hiljan kokemaan kovaan lapsuuteen ja totta kai puhutaan ilveksistä, koska ne ovat Hiljan thing. Nämä eläinjutut joskus meinaavat häiritä minua. Niiden takia usein joutuu koko ajan ”pelkäämään pahinta” – ei voi olla ihan varma siitä, tuleeko vastaan surullisia kohtauksia. Ja tuo tunnetila vie vähän energiaa ja uskallusta heittäytyä täysin kirjan vietäväksi.

Hiljalla tuntui myös olleen lapsena niin paljon traumoja ja epätasainen kasvuympäristö, että ihmettelen, miten tuolla mielenterveydellä ja menneisyydellä mikään turvallisuusopisto (edes se Amerikassa käyty) voi myöntää Hiljalle aseenkatolupaa ja ties mitä henkivartija-lupia tällaisilla täytyy ollakaan.