Henning Mankell; Askeleen jäljessä

Hieman harmittaa, kun en kirjastosta löydä varhaisempia Wallandereita, mutta meneehän tämä sarja täältä keskeltäkin aloitettuna. Joskus näissä kirjoissa vaan viitataan menneisiin murhatutkimuksiin ja silloin tekisi mieli sulkea korvat (silmät) siltä varalta, ettei niissä vaan puhuta aikaisempien kirjojen juonesta…? Kurja juttu, jos niin todella tehdään, sitä olisi voinut miettiä kaksi kertaa.

Muuten nämä ovat dekkareiden aatelisia. Siis ainakin jos kielen ja rakenteen ja yleisen vakavastiotettavuuden kantilta katsotaan. Joskus vähän hämmästelen Wallanderin hahmoa, voisiko olla totta, että joku poliisi lähtee ihan yksin vaarallisen murhaajan kannoille ja asettuu näin kuolemanvaaraan. Voiko olla, että poliisi murtautuu rikoksentekijän asuntoon tiirikoimalla itsensä sinne luvatta… eikö mitkään lakipykälät kiellä poliisia omavaltaisesta toiminnasta, eikö aina vaadita vähintään se pari ihan työturvallisuudenkin kantilta. Ja oikeasti: jos jossain riehuu murhaaja, niin voiko olla, että poliisi muka työskentelee yötä-päivää nukkumatta ja työvuoroista piittaamatta. Kun en vaan usko. Työ on vaan työtä ja poliisinkin täytyy saada nukkua yönsä.

Vaan aijai, näistä nautin. Selvästi englanninlakupussin värikkäimpiä karkkeja.