Olen nyt ottanut Virpi Hämeen-Anttilan lukulistalleni, yritän löytää kirjastosta kaikki romaanit ja lukea ne missä sattuu järjestyksessä. Kolmastoista lapsi ei ole ollut kauhean suosittu kirjablogeissa, mitä nyt nopeasti vilkaisin, mutta minusta tämä oli ihan ok tarina. On totta, että vähän jotain ohutta henkilökuvaa ja tylsää eteenpäin junnaamista tässä saattoi olla, mutta ei se nyt kauheasti häirinnyt. Kirja oli luettava tästä huolimatta. Se kertoo perheestä, jonka äiti on hylännyt; jonka jälkikasvu kamppailee traumoissaan; jonka isäehdokkaita on paljon ja heistä vain Ilkka on tärkeä hahmo... ja jonka isoäiti makaa dementiaosastolla saattohoidossa. Hengästyttävän paljon eri langanpäitä. Sitten kun vielä joukkoon vedetään edesmenneen isoisän vankilatuomiot, lasten pahoinpitelysyytteet, huumeet, näytelmäkirjoituksen tekeminen, luonnonsuojelu ja talon remontointi. Näistä tämä koostuu. Tämä oli sellainen läpiluettava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti