Tällä kirjalla olisi melkein voinut kuitata Helmet
-haasteen kohdan "31 - kirjaan tarttuminen hieman pelottaa". Koska kyseessä oli
kummitustarina. Mutta ei siksi, että pelkäisin kummitustarinoita tai
kummituksia, vaan siksi, että pelkäisin sen jäävän kesken. Minä en pidä
kummitustarinoista, koska en usko kummituksiin. Mutta en silti kuittaa haasteen
kyseistä kohtaa, sillä en tiennyt kirjaan tarttuessani, että tämä on näin
kummitustarina, vaikka takakannessa se mainittiin. Kuvittelin, että tämä on
enemmänkin jännäri. Kummitustarinan olisin jättänyt väliin. Tai sitten pelännyt
siihen tarttumista.
No, mutta nyt siis kuitenkin luin tämän ja totesin, että
tämä oli niin klassinen ja kliseinen kummitustarina, ettei kyllä mikään muu. Ja
ihan sujuvasti sain luettua tämän läpi =). Tämä oli hyvin ja mukaansatempaavasti kirjoitettu. Ja koska kummitustarinat ovat naiiveja, niin tämähän oli kuin
lastenkirja. Ja lastenkirjat ovat helppoja ja mutkattomia. Tämä oli juuri
sellainen. Yllättävän mukava, kuka olisi uskonut.
Juoni on niin kliseinen kuin ikinä vaan voi olla: nuori
perhe ostaa suuren vanhan kartanon ja pian alkaa tapahtua kummia, sillä talossa kummittelee. Huuuu...!
Aika erilaista settiä, kuin Peter Jamesin Roy Grace
-dekkarit.
Helmet-haasteessa tämä sopii mm. kohtiin: 1 – kirjassa muutetaan,
6 – kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa, 21 – kirja ei ole
omalla mukavuusalueellasi, 32 – kirjassa käydään koulua tai opiskellaan ... ja jokusia muitakin taitaisi tulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti