Pajtim Statovci; Tiranan sydän

Tiranan sydän oli kyllä vaikuttava kirja. En tiedä mitä oikein odotin, mutta en ainakaan osannut aavistaa tällaista. Tässä oli jotain taikaa.

Kirjan päähenkilö on Bujar, albaani. Bujarin isä kuolee, äiti sulkeutuu masennukseensa ja sisko katoaa. Näinä päivinä Albaniassa katoaa varsinkin nuoria tyttöjä ihmissalakuljettajien takia joka päivä. Eräänä päivänä sitten nuori Bujarkin vain lähtee.

Bujar ja hänen ystävänsä Agim haluavat pois kurjasta Albaniasta. Italiaan, Saksaan, Yhdysvaltoihin… Kaikki haluavat pois Albaniasta. Ihmiset haluavat myydä omaisuutensa, mutta kukaan ei osta mitään. Albania on köyhä, surullinen, masentava.

Kirja kertoo identiteettiongelmista, seksuaalisesta miehisyydestä ja naiseudesta. Ystävyydestä. Transsukupuolisuudesta. Kurjuudesta, kärsimyksestä ja surusta. Ei pelkästään juoni ollut kiehtova, vaan myös kirjallinen rakenne. Se, miten yksi ihminen voi olla monta erilaista. Se oli hyvin mielenkiintoisesti rakennettu tässä kirjassa.

Sitä rupeaa miettimään, kuinka paljon ihminen oikein kestää ja säilyy silti ihmisenä. Tuli niin paha mieli päähenkilön puolesta. Ja toisaalta kirjassa oli myös mystistä lämmintä taikaa.

En tiedä voiko tällä vastata Helmet-haasteen kohtaan 35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja – hm, Albania ei sano minulle oikein mitään, mutta jokunen muu lukija on myös tämän siihen kohtaan laittanut, joten kai sitten. Wikipedian mukaan Albania kuului höllästi itäblokkiin, mutta erosi siitä varhaisessa vaiheessa. Eli tämä on vähän niin ja näin… Todennäköisesti en ihan hevillä löydä muita itäblokin maista kertovia kirjoja, ellen sitten saa käsiini Statovcin Kissani Jugoslavia -romaania. Haluan lukea senkin joskus.

Pakko kertoa pari kirjassa esiintynyttä vitsiä:

"Mitä ruotsalainen kiroaa? - Sitä kun hän joutuu huomenna menemään kahdeksaksi tunniksi töihin ansaitsemaan rahaa!"

"Mikä suomalaista harmittaa? - Se että hän ehtii nukkua vain seitsemän tuntia ennen kuin on aamulla herättävä töihin!"

Niinpä. Osui ja upposi. Mutta kun.