Alan Bradley; Kuolleet linnut eivät laula

Ehkä paras Flavia De Luce -romaani tähän asti. Tarina alkaa juna-asemalta, jossa kirjan murha tapahtuu. Mutta tällä kertaa kirja on paljon muutakin kuin murhatutkinta. Ei pelkkää kemiaa, siskojen sanailua, Gladys-nimisellä pyörällä pyöräilyä tai nenän tunkemista sellaisiin paikkoihin, joihin sitä ei saisi tunkea.
Nyt Flavian hahmo on paljon tummempi-sävyinen, sillä kirjassa käsitellään vakavia asioita.
Ja selvisihän sekin (ainakin osittain), miksei Flavia käy koulua, vaan huitelee vapaana kuin taivaan lintu: hänellä on kotiopettaja. Tai useita. Mahtaako niillekin tapahtua samoin, kuin kiusalliselle episodille partiossa, josta Flavia erotettiin... Mutta edelleen herää kysymys; missä ja milloin nämä kotiopettajat sitten opettavat?