Marja Holli; Antiikin murhanäytelmä

Ihan sattumalta otin tällaisen tuntemattoman kirjan mukaan kirjastosta. Sujuvasti luettu, mutta ei  mikään erikoinen. Päähenkilö on Antti Koskelainen eikä hänen mukaan kirjassa esiinny kuin sivuhahmoja ja niitäkin ainoastaan muutamia. Pienessä kuvitteellisessa kunnassa järjestetään antiikki-aiheisia kesäpäiviä, joiden projektipäälliköksi Koskelainen on valittu. Juhlien tiimellyksessä tapahtuu myös murha.

Tämä uppoaa sopivasti Helmet -haasteen kohtaan 37. Pienkustantamon julkaisu.

Robert Galbraith; Silkkiäistoukka

Harry Pottereiden kirjoittaja J. K. Rowling päätti sitten kirjoittaa dekkarisarjan salanimellä, Robert Galbraithina. Ei ollut hyvä päätös. Siis kirjoittaa dekkarisarjaa. En pitänyt tästä paljoakaan, mutta halusin lukea loppuun, jotta sain tietää kuka on murhaaja. Ensimmäiset puoli kirjaa olin ihan sekaisin näistä nimistä ja piti melkein hokea itselleni koko ajan, kuka kukin on. Monimutkaisia kuvioita. Loppukirjassa sitten olin vähän jo oppinut ne. Kirja oli hidas, mutta se ei yleensä minua häiritse. Pidän paljon hitaista dekkareista. Tämä vaan oli jotenkin matalalentoinen sen lisäksi. Ja oli muuten "sarjan" toinen osa. Tajusin sen vasta liian myöhään. Voi olla, etten lue ensimmäistä osaa, enkä varsinkaan kolmatta, jota huomaan netissä hieman haukutun.
Päähenkilö on yksityisetsivä Cormoran Strike, Afganistanissa haavoittunut ja jalka-amputoitu perienglantilainen herrasmies. Striken apulaisena toimii Robin Ellacott. Leonore Quine haluaa Striken etsivän kadonnutta miestään, kirjailijaa, joka on kirjoittanut kohuromaanin. Sellaisen, jossa hän paljastaa tulenarkoja henkilökohtaisia asioita lähes kaikista tuttavistaan ja kollegoistaan. Ei ihme, jos joku on vähän suuttunut.
Kirjalla kuittaa Helmet -haasteen kohdan 46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö.

Markku Ropponen; Kuhala ja hautausmaan risteys

Jos pitäisi ottaa yksi dekkari-päähenkilö mukaan autiolle saarelle, niin kyllä Otto Kuhala olisi minun valintani. Siinä sitä on Mies isolla ämmällä.

Kuhala ja hautausmaan risteys -romaanissa murhaaja räiskii jalkajousella kuoliaaksi ensin yhden pariskunnan, sitten yhden polkupyöräkorjaajan ja yrittää tähdätä vielä Kuhalaan ja muutamaan muuhunkin. 

Tässä romaanissa Kuhalan ja Annukka Maaheimon rakkaussuhde sinetöidään kesän kunniaksi, mutta suruakin on tiedossa: yksi Kuhalan pitkäaikaisista ystävistä menettää henkensä. Jeri-koira räiskii puolestaan kumikirahviaan koiramaisella innolla. Ropposen kirjoittama teksti on oivaltavaa, reipasta ja helppoa.

Kun tästä kohta suorin kirjastoon ja lainaan sieltä seuraavat kymmenisen kirjaa, joista soisin parinkin olevan Kuhala-sarjaa, niin tämä kesä on taas pelastettu!

Harlan Coben; Saalistaja

Saalistaja oli tarina astetta vaarallisemmasta nettideittailu-huijauksesta. Jo usea seurustelukumppani on lähtenyt lomamatkalle uuden netissä tapaamansa kumppanin kanssa. Brandon -poika on huolissaan kadonneesta äidistään ja ottaa siksi yhteyttä poliisiin. Rikosetsivä Kat Donovan toteaa, että huijaavalla deitti-profiililla on hänen entisen poikaystävänsä kuva.
Asiallista ja viihdyttävää dekkaria.

Lars Kepler; Playground

En tiedä mitä ryynejä kirjoittajapariskunta Lars Kepler on vetänyt tai mitä sätkiä pössytellyt kirjoittaessaan Playgroundia, mutta ainakin kama on ollut tehokasta. Siinä on pöhinä-päissään sitten selvästi luettu Nälkäpelit ja Harry Potterit yhteen saumaan.  Kyllä ei tästä kirja kummallisemmaksi muutu.

Kun ihminen kuolee, hän joutuu satamakaupunkiin, jossa punnitaan, annetaanko tälle viisumi paluumatkalle, vain viedäänkö laiturille lastattavaksi lähteviin laivoihin. Paha triadi käy viisumeista kauppaa ja kuoleman esikartanoissa huljuvat ihmispolot ovat jatkuvan uhan alla.

Kirjan päähenkilö on Jasmin, joka haluaa pelastaa poikansa Danten Nälkäpelimäisellä taistelulla. En oikein osaa sanoa, suosittelenko kirjaa vai en. Tämä on ihan erilaista Lars Kepleriä kuin aikaisemmat Joona Linna -dekkarit eikä yllä lähellekään niiden tasoa.

Håkan Nesser; Taivas Lontoon yllä

Taivas Lontoon yllä ei ollut lähellekään edellisen Nesserin Eläviä ja kuolleita Winsfordissa veroinen. Mutta ihan tällainen pikku-näppärä teos. Tai ei pikku-, sillä kirja oli kyllä kunnioitettava tiiliskivi. Teemana kuolevan miehen viimeiset syntymäpäiväkutsut, joille hän kutsuu vaimonsa, tämän kaksi aikuista lasta ja kaksi muille tuntematonta tekijää.

Kirjassa vähän jujutetaan lukijaa ja oman arvoituksensa kokevat kirjan henkilöt. Outoja ratkaisuja, itse tykkään vähän suoraviivaisemmasta toiminnasta ja tapahtumaketjusta. En sellaisesta, jossa yksi kirjan henkilö on kirjailija, joka kirjoittaa muita kirjan henkilöitä mukaan. Eli tällaista kokeellista kirjallisuutta, onhan näitä vuosien varrella ollut vastaavanlaisia kokeiluja muillakin. 

Kirjassa matkustetaan muutaman kerran metrolla, joten tämä istuu Helmet-haasteen kohtaan 31. Kirjassa kuljetaan metrolla.

Harlan Coben; Lupaa ja vaikene

Jos ei paras, niin ainakin yksi ihan parhaita Cobeneita tämä Lupaa ja vaikene. Olin jo juonnosta asti ihan myyty. Mikä mahtava juoni! Jake Fisher ja Natalie ovat seurustelleet vakavasti jo pitkään. Ja ihan yhtäkkiä Natalie jättääkin Jaken ja menee vihille aivan toisen miehen kanssa. Hän vannottaa Jakea, ettei tämä ikinä enää saa ottaa yhteyttä tai etsiä häntä. Jake pitää lupauksen 6 vuotta.
Sitten Jaken silmiin osuu Natalien miehen kuolinilmoitus ja Jake, jota vanha suola janottaa, lähtee kuokkavieraaksi hautajaisiin. Mutta mitä ihmettä: leski ei olekaan Natalie, vaan joku ihan vieras nainen! On tapahtunut jotain todella hämärää...
Tämä oli herkullinen mysteeri ja arvoitus, josta lukija kyllä pikkuhiljaa osaa epäillä... Mutta siis todella kiehtova paketti. Tykkään. Jotkut langan päät jäivät vähän auki. Ihan kaikkea ei selitetty.

Seppo Jokinen; Koskinen ja siimamies

No nyt. Nyt oli niin mielenkiintoinen kirja, että oksat pois. Siis mielenkiintoinen siksi, että tämän kirjan kieli oli jotain aivan toiselta planeetalta! 

Ensin itse tarinaan: se oli tavallinen hyvä dekkari ja Koskis-sarjan aloittaja, tätä aion lukea jatkossa lisää. 

Ja sitten niihin uskomattomiin sana-elämyksiin. 

Rätkä - Tällä sanalla kirjassa tarkoitettiin prätkää, joka on jo itsessään mukavan vanhahtava sana, mutta sellainen, jonka kaikki tunnistaa. Mutta rätkä? Ei ikimaailmassa sellaista sanaa voi olla? Onko kukaan koskaan kuullut kenenkään käyttävän sanaa rätkä? Ei. 

Rapukko - tällä sanalla tarkoitettiin rappua, sellaista kerrostalon rappukäytävää. Rapukko ei voi olla mikään oikea sana, ei ainakaan 70-luvun jälkeen - tiedän sen itse, asuin lapsena kerrostalossa ja b-rapussa. Kuinka vanha Seppo Jokinen oikein on? (Okei, tarkistettu; syntynyt v. 49). Kirja on kirjoitettu vuonna 1996.

Suntis-huulet. Siis mitkä?? Nuori mies oli kehunut tyttöystäväänsä että tällä on oikein suntis-huulet. Mitkäköhän ne on =).
Skinari - tällä tarkoitettiin skinheadia eli skiniä. Mutta että muodossa skinari?
Kartanoauto - Vau! Myös Berliininpoppelit -sarjassa suomentaja on kääntänyt farmarin kartanoautoksi. Mahtavaa, tällainen vanha täysin käytöstä poistettu sana. Onko joskus oikeasti puhuttu kartanoautoista farmariauton sijaan?

Kirja sijoittuu Tampereelle. On mahdollista, että Tampereen murteessa on jotain omituisuuksia verrattuna normaaliin puhuttuun yleiskieleen, mutta mielestäni näitä murresanoja ei silloin voi käyttää, jos kirja on muuten kirjoitettu yleiskielellä. Tämä oli. Poikkeuksena on sitten tarkoituksella kannesta kanteen murteella kirjoitetut romaanit, jolloin murre on tärkeä kirjan kantava voima. Silloin teksti voi vilistä hupaisia ja vaikeita murresanoja, jotka tottumaton lukija todennäköisesti huvittuneena googlesta selvittää sitä  mukaa, kun niitä tulee esiin.

Nyt on aivan hirveä hinku saada äkkiä lisää tätä sarjaa, että voin seurata, kauhtuuko nämä kielen omituisuudet vuosien saatossa ja tulevien kirjojen matkassa! Pidin kovasti kirjan juonesta ja rakenteesta, päähenkilö-Koskisesta. Kivaa, kun löytää uuden kirjailijan, jolla on monia kirjoja. Taas pitkäksi aikaa tiedossa luettavaa, ei tarvitse lähetä kirjastosta tyhjin käsin. Tai siis, eihän sieltä koskaan tarvitse lähteä, päinvastoin...

Lee Child; Tulilanka

Onkohan kaikki Jack Reacher -dekkarit sellaisia, että jokaisessa kirjassa Reacherilla on uusi nainen? Tässä oli ainakin, nyt kolmatta kertaa, kun tämä on kolmas Reacher -aiheinen dekkari. Sotilasuran lopettanut sotilaspoliisimajuri Jack Reacher oli tällä kertaa Key Westin saarella hanttihommissa yökerhon portsarina ja uima-altaiden kaivajana, kun hänen luokseen saapuu ensin yksityisetsivä ja sitten kaksi pahista. Yksityisetsivä pääsee hengestään.
Reacher tarttuu juttuun, joka vie hänet koronkiskuri-pahiksen, Hook Hobien ja Vietnamin sodassa tapahtuneen selvittämättömän tapauksen jäljille. Saattaa olla, että pidin tästä sarjan dekkarista jopa vähän enemmin, kuin kahdesta ensimmäisestä. Täysin miehille suunnattua ja amerikkalaisen hötön leimaamaa "kovaotteista toimintajännäriähän" nämä ovat. Ihan kelpo dekkareita kuitenkin, aion lukea kaikki =). Jos ei muuten, niin ottaakseni selvää konseptista: onko Reacherilla todella joka kirjassa uusi upea nainen ja miten hänen henkilökohtainen elämänsä kehittyy 23 kirjan (ja lisää tulee?) dekkarisarjan kuluessa.
Tässä kirjassa mielenkiintoista: kirja on kirjoitettu vuonna 1999 ja päätapahtumat sijoittuvat World Trade Centeriin, jossa Hook Hobien liikehuoneisto ja moni muu kirjassa kuvattu tila oli. Vain kaksi vuotta myöhemmin pilvenpiirtäjäkompleksi sitten tuhoutuikin...

Eppu Nuotio & Pirkko Soininen; Nainen parvekkeella

Nainen parvekkeella oli aika hauska jännäri. Lähdin lukemaan tätä hyvin epäilevällä mielellä ja ennakkoluuloisena. Mutta sitten juoni ahmaisikin minut mukaansa. Kirja koostuu pitkälti kahden eri henkilön sähköpostivaihdosta - Salomen, joka haluaa tehdä dokumenttia Albert Edelfeltin maalauksesta "Nainen parvekkeella" ja A.S. Joenmaan, joka omistaa kyseisen maalauksen. Oman sanansa saa kuuluviin myös Joenmaan poika. Kirjassa liikutaan maalauksen syntysijoilla Pariisissa. Välillä palataan vuoteen 1883, eli aikaan jossa Naista parvekkeella maalataan. Oikeastaan aika kiehtovaa! Kirjan rakenne on niin ilmava ja sen sisältämät luvut ja sähköpostiviestit niin lyhyitä, että kirja on puolen päivän lukuhetki.

Helmet -haasteen kohtaan 21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja. En tiedä onko Eppu Nuotio nyt niin julkisuuden henkilö. Mutta onhan hän näyttelijänä ainakin vähän tunnettu. Itse pidän kriteerinä tässä nyt kuitenkin sitä, että kirjoittajan täytyy olla julkisuuden henkilö jostain muusta kuin kirjailijan urasta.

Michael Hjorth & Hans Rosenfeldt; Mykkä tyttö

Kokonainen perhe löytyy surmattuna kotitalostaan. Kaksi aikuista ja kaksi lasta. Mutta yksi on ehtinyt paeta talosta. Tyttö, joka sattui olemaan kylässä perheen luona. Alkaa kilpajuoksu siitä, kuka löytää tytön. Armoton murhaaja vai poliisit, joiden apuna psykologi Sebastian Bergman jälleen toimii.
Seksiriippuvaisen Bergmanin oma elämä on edelleen yhtä suttuista kuin tähänkin saakka. Hän ei voi paljastaa Vanjalle olevansa tämän isä. Tämä ja niin moni muu valhe kietoo Sebastianin vaan entistä tiukemmin verkkoonsa.
Vaikka Sebastian Bergman on siviilielämässään inhottava mies, niin tarina oli jälleen mainio. Kirjassa paljastui myös muissa hahmoissa vastenmielisiä piirteitä.

Helmet-haasteen kohtaan 34. Kirjassa on usean eri kirjoittajan kirjoituksia. 

Jussi Adler-Olsen; Poika varjoista

Kyllä nyt pikkuhiljaa taitaa olla minun Adler-Olsen -mittani täynnä. Tai ainakin melkein olisi, mutta olen vähän koukussa aina näihin tarinoihin, joissa päähenkilöidenkin oma elämä etenee omia kiemuraisia teitään.
Osasto Q:n murharyhmä etsivä Carl Mørck on niin omituinen hahmo, ettei kyllä mitään rajaa. En pidä tavasta, millä hänen kuvaillaan ajattelevan kollegoitaan. Carl nimittää näitä tolloiksi ja haukkuu päin naamaa. Kirjailija kirjoittaa ne huumorilla, kuin lukijan pitäisi naurahtaa tollolle ja tohelolle poliisikollegalle. Vaikka oikeasti kyseisen kollegat eivät olisi edes olleet mitenkään tolloja, epäystävällisiä tai toheloineet mitään. Tekstissä on olevinaan muka hullunhauskoja sanailuja. Ensimmäisten kirjojen aikana tämä ei ollut vielä näin selvää, vaan rivien välistä luettavaa vaivihkaista huumoria. Nyt se on mennyt rajan yli.
Poika varjoista on Marco, joka on laiton maahanmuuttaja ja rikollisjärjestön jäsen. Marco ei kuitenkaan halua jatkaa rikollista elämää, vaan haluaa opiskella ja hypätä kaidalle polulle. Pian hänellä on perässään lukuisia tappajia. Jotenkin kaikki liittyy Afrikan pygmi-alueille suunnattuun kehitysapuun, joka ei ole koskaan mennyt perille.
Luin kirjaa mahdottoman hitaasti. Marcon kurja elämä tuntui välillä niin ahdistavaltakin, että piti lukea toista kirjaa samaan aikaan.

Barbara Erskine; Keskiyö on yksinäinen paikka

Taas mentiin kauhukirja-genreen ja ensin olin vähän epäileväinen, saanko tätä luettua, mutta sitten totesin tarinan kelvolliseksi. Olihan se naiivi ja kliseinen kaikissa kauhu-piirteissään, mutta jotain pientä kivaakin oli mukana.
Päähenkilö Kate on kirjailija, joka vuokraa pienen mökin kirjoittaakseen rauhassa, mutta seudulla rellestää menneiden roomalaisten henget. Muinoin koetut petoksen, vääryyden ja intohimorikoksen tunteet eivät ole kuolleet. Vaaraan joutuvat Katen lisäksi vuokraisännän perhe ja Katen ystävät.
Lopussa jäi valitettavasti kertomatta, miten yksi vainaja selitettiin. Tyytyikö poliisivoimat ajatukseen, että kummitushan sen tietenkin tappoi. Ja mitä kirjattiin täten kuolinsyyraporttiin?
Melkein voisin lukea vaikka lisää Erskineä.
Yksi kutkuttava epäkohta löytyi (tai ehkä muutama, mutta tämä yksi eritoten): Kate on hivenen tottumaton lämmittämään kamiinalla mökkiä, joten hän saa vuokraisännältään neuvot, millä tulen saa pidettyä yllä koko yön. Kun tuli palaa kunnolla, sen ilmansaantia vähennetään siten, että pellit laitetaan kiinni. Toivon totisesti, ettei kukaan ota tätä kirjaimellisesti ja todesta. Niin kauan kun tulipesässä kytee vielä yhtään tulta, peltejä ei todellakaan laiteta kiinni, ellei haluta kuolla häkäkaasuihin. En tiedä mitä alkukielisessä tekstissä luki ja mikä on suomennoksen osuus tässä, enkä edes tiedä mikä englanninkielisessä sanastossa on oikea termi uuninluukun ilma-aukoille tai ilmanottoaukoille. Ne voi kyllä laittaa kiinni tai lähes kiinni, jolloin tuli palaa hallitummin. Mutta kyse ei siis ole pelleistä. Toiseksi myös; kamiinaan ei mitenkään saada yön yli pysyvää tulta.

Tällä kirjalla Helmet-haasteen kohtaan 16. Kirjassa liikutaan toden ja epätoden rajamailla.

Tuomas Kyrö; Kerjäläinen ja jänis

Kerjäläinen ja jänis kertoo ihmiskaupan uhriksi joutuneen Vatanescun tarinan. Ihmiskauppaaja on Jegor, joka tuo Vatanescun kumppaneineen Romanian slummeista Suomeen kerjäämään ja ansaitsemaan rahaa. Onnellisen sattumuksen kautta Vatanescu pakenee ja pakomatkallaan kohtaa jäniksen ja muita persoonia.

Kirja oli nopeasti luettava ja vaikka siinä oli yritystä, niin laadultaan vain keskinkertainen.
Ehkä tämän voisi sujauttaa Helmet -haasteen kohtaan 20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria. Sekä Romanian slummit että kerjäläisyys on minulle vieraita kulttuureita.

Alan Bradley; Kolmasti naukui kirjava kissa

Kolmasti naukui kirjava kissa -romaanissa Flavia De Luce on jo 12-vuotias. Lyhyeksi jäänyt seikkailu Kanadan maalla sisäoppilaitoksessa on päättynyt ja Flavia tulee kuin maitojunalla takaisin kotiin ja Buckshaw'n kartanoon. Flavian isä on sairastunut, eikä influenssa ole mikään pikkuinen juttu. Omaisia ei päästetä sairaalaan edes katsomaan sairastunutta. Onneksi Flavia löytää ruumiin ja saa näin muuta ajateltavaa.
Kiva tarina jälleen kemiantaituri-Flaviasta.

Marko Hautala; Leväluhta

Leväluhta olisi varmaan kauhukirjagenrestä tykkäävälle lukijalle ihan kelpo teos, mutta minuun ei uponnut ei sitten millään. En tiedä voinko sanoa, että melkein inhosin tätä kirjaa, mutta hyvin lähellä. Loppuun luin tietenkin, jotta saan tietää mitä henkilöille tapahtuu ja jotta saan tällä kuitattua Helmet -haasteen kategorian 3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota yleensä et lue. En lue kauhukirjoja, jotenkin ne ovat niin... säälittäviä, naiiveja, keinotekoisia ja yrittävät liikaa. Ja epäuskottavia. Ymmärrän tietenkin, että kauhukirjan pitääkin olla epäuskottava, eihän siihen saisi muuten sitä kauhua millään lailla, mutta jostain syystä pidän vain uskottavista kirjoista.
Päähenkilö on Meeri, joka jättää oman perheensä ja palaa lapsuudenkotiin. Lapsuudenkodissa mikään ei ole oikein, ja lähistöllä on Leväluhta, joka tuntuu olevan jonkinlainen suonsilmäke. Siellä on vallalla pahat voimat. Meerin isä on tehnyt itsemurhan, veli Lari on mielisairaalassa ja äiti harhailee sekopäisenä kodissaan. Paitsi ettei harhailekaan muualla kuin Meerin päässä. Siis tämä. Yhhyh. Asiat joko on tai ei. Kaikki kirjan hahmot olivat vastenmielisiä. Oikeasti kukaan ei käyttäydy siten, kuin kirjassa kerrottiin.
Kirjan ainoa mielenkiintoinen anti oli muuten sana leväluhta. Luhta. Mietinkin, että se on jotain suota, mutta nykykielessä sanaa ei taideta käyttää. (Luhta = vataja = tulvavaikutteinen suo!!) Sana on kuitenkin olemassa, esim. luhtakerttunen. Ja Luhta - siis tämä vaatevalmistaja. Jotain ajatuksia ja uutta kirja siis onnistui herättämään! Paikkana Leväluhta on oikeasti olemassa kirjan ilmoittamassa paikassa. Sitä en ollut tiennyt ja se oli jännittävää. Leväluhdasta on  kaivettu esiin ihmisten ja eläinten luita, koruja ja ties mitä uhrilahjoja. Tämän takia kirja kannatti lukea, opin uutta.

Markku Ropponen; Suruaika päättyy, Kuhala

Suruaika päättyy, Kuhala - romaanissa ollaan Lapissa. Tien varsilla juoksentelee poroja ja paikallisen sisäänpäin lämpiävän väestön kanssa on ongelmia. Kuhala joutuu onnettomuuteen ja menettää lähimuistin. Naisystävälle käy vielä huonommin, Jeri-koirakin katoaa. Rikoskomisario Reimi ahdistelee Kuhalaa; hän ei selvästi usko, että tällä olisi puhtaat jauhot pussissa.
Tätä kirjaa ei voinut olla ahmimatta. Kuten ei muitakaan Kuhaloita. Olen lukenut nyt noin puolet Kuhala-dekkareisa. Mitäs sitten kun nämä loppuvat =(.

Veikko Huovinen; Porsaan paperit

Ohut kirja Huovisen eläinnovelleja. Perusteellista ja selvää Huovis-laatua. Oivaltavia sutkauksia eläimistä, eläinten ajatuksista ja muutama kantaaottava nelijalkaisen haastattelu sekä navettapaneeli. Osa novelleista oli hyviä, osa keskinkertaisia. Muutamat herätti oikeasti surullisiakin ajatuksia. Ja kun olin niin varma, että valitsen tästä turvallisen eläinkirjan Helmet - haasteen kohtaan 39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja. Ei ollut täysin turvallinen, mutta varmasti paras valinta siihen kuitenkin. Vältän eläinkirjoja, koska en ole vielä kohdannut yhtään sellaista, joka ei itkettäisi ja josta ei tulisi paha mieli. Onko niitä?

Huovinen on yksi suosikeistani.

Kim Edwards; Unien järvi

Unien järvi -kirjassa päähenkilö Lucy palaa Aasian vuosiensa jälkeen kotiinsa Amerikkaan ja löytää kotitalonsa kätköistä vanhoja kirjeitä ja tavaroita. Suvun vaiettu historia alkaa paljastua. Lucy haluaa selvittää, mitä sata vuotta sitten on tapahtunut henkilöille, joista kukaan ei tunnu kuulleen. Aika kliseinen juoni, sellainen joka yrittää olla kiehtova ja keikkuu sillä rajalla, onko.
Kirja on kirjoitettu runollisen herkästi, melkein liiankin taiteellisesti. Luontoa kuvailtiin kyllä kauniisti ja arvostavasti. Tällainen herttainen tapaus, mutta ehkä vähän turha. Jotenkin tuntuu siltä, kuin kirjalta puuttuisi sanoma.
Kirjan sijoitan Helmet -haasteessa kohtaan 28. Kirjan kannessa on kuu.