Osasto Q:n murharyhmä etsivä Carl Mørck on niin omituinen hahmo, ettei kyllä mitään rajaa. En pidä tavasta, millä hänen kuvaillaan ajattelevan kollegoitaan. Carl nimittää näitä tolloiksi ja haukkuu päin naamaa. Kirjailija kirjoittaa ne huumorilla, kuin lukijan pitäisi naurahtaa tollolle ja tohelolle poliisikollegalle. Vaikka oikeasti kyseisen kollegat eivät olisi edes olleet mitenkään tolloja, epäystävällisiä tai toheloineet mitään. Tekstissä on olevinaan muka hullunhauskoja sanailuja. Ensimmäisten kirjojen aikana tämä ei ollut vielä näin selvää, vaan rivien välistä luettavaa vaivihkaista huumoria. Nyt se on mennyt rajan yli.
Poika varjoista on Marco, joka on laiton maahanmuuttaja ja rikollisjärjestön jäsen. Marco ei kuitenkaan halua jatkaa rikollista elämää, vaan haluaa opiskella ja hypätä kaidalle polulle. Pian hänellä on perässään lukuisia tappajia. Jotenkin kaikki liittyy Afrikan pygmi-alueille suunnattuun kehitysapuun, joka ei ole koskaan mennyt perille.
Luin kirjaa mahdottoman hitaasti. Marcon kurja elämä tuntui välillä niin ahdistavaltakin, että piti lukea toista kirjaa samaan aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti