Maitomies sijoittuu kuvitteelliseen kylään ilmeisesti Pohjois-Irlantiin ja noin 70-luvulle. Päähenkilö on 18-vuotias minä-kertoja, jonka nimeä ei mainita. Nimeä ei mainita myöskään päähenkilön ehkä-poikaystävälle, jonka kanssa hänellä on ehkä-suhde. Eikä päähenkilön siskoille, veljille, tai atomipommipojalle, Tablettitytölle, Tablettitytön siskolle tai irtautujille. Minua valinta risoi koko kirjan ajan. Onhan se toki lukijalle helpompaa, kun ei tarvitse muistaa kuka kukin oli, vaan puhuttiin keskisiskosta, pikkusiskoista, ja kolmannesta siskosta tai kolmannesta langosta.
Maitomies itse on irtautuja. En tiedä vieläkään mitä irtautujat olivat. Jonkinlaisia puolisotilaallisia joukkoja, mutta mistä he irtautuivat ja miksi? Jotenkin se saattoi liittyä katolisessa Pohjois-Irlannissa esiintyvään uhkaan, autopommeihin, vakoiluun, kiellettyihin paikkoihin, nimiin, kauppoihin, ravintoloihin. En ymmärtänyt tästä paljon mitään. Ja valitettavasti asia ei oikein edes kiinnostanut minua.
Kirjan päähenkilö joutuu tämän Maitomiehen ihailun kohteeksi ja tuntee siitä ääretöntä inhoa, pelkoa ja häpeää, mutta ei tee asialle juuri mitään. Hän vain ajelehtii. Päähenkilön äiti ei usko tytärtään ja muutkin tuntuvat tietävän juorut hänestä paljon paremmin. Raivostuttavaa oli päähenkilön mitäänsanomaton uhriutuvuus.
Kyllä oli outo tarina, en pitänyt kirjasta. Pituuttakin tuntui olevan liikaa siihen nähden, että kirjassa ei oikeastaan tapahtunut mitään. En tiedä millä ansioilla tuo brittiläinen Man Booker -palkinto joka vuosi jaetaan, mutta tosiaan; tämä taisi olla ainoa lukemani kyseisen palkinnon saanut kirja. Minun täytyy olla väärää kohderyhmää. Kirjan kansi on kyllä todella kaunis.
Helmet 2017-haasteessa kohtaan:
| 16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti