Nyt tein vastoin periaatteitani ja luin dekkarisarjan viimeisimmän romaanin, enkä aloittanut sarjan alusta. Tämä oli täysin hatusta temmattu päännousema, mutta kirjan kansi oli niin kaunis, että kirja oli pakko lainata. Kaipasin "vaivatonta perusdekkaria", koska ilman sellaista yksinkertaisesti ei voi tulla toimeen. Timo Sandberg oli minulle myös täysin vieras nimi ja olin siksi kyllä vähän epäileväinen. Mutta oikeasti, tämähän olikin mukava jännäri! Yllätyin vähän. Sandberg menee luettavien listalle jatkossakin.
Kullanhuuhtojassa miesporukka suuntaa Lapin lakeuksille kultaa huuhtomaan. Oikeasti sinne mennään edesmenneen kullanhuuhtoja-kaverin viimeisiä vaiheita selvittämään ja muistoa kunnioittamaan. Mukana on komisario Heittola, vanhustenkodista mukaan haettu Naavakari ja muutama muu elämän ehtoopuolta kulkeva äijänköriläs. Pelkäsin pahoin, että tässä on väkinäistä vanhojen ukkojen dementia-huumoria. Eipä juurikaan. Napakka tarina, jossa selvitetään kullanhuuhtojan murha ja liikuskellaan Lapin hienoissa maisemissa salametsästäjiäkin väistellen. Erittäin sujuva kirja. Taitaa olla Heittola -sarjan 11. romaani. Onkohan alkuosan kirjat yhtä sujuvia?
Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan:
31. A
book with "gold," "silver," or "bronze" in the
title
ja
Helmet 2017 -haasteessa kohtaan:
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti