torstai 5. toukokuuta 2022

Juha Vuorinen; Buenos Dias kirvesvartta


 Ennen tätä en ollut lukenut vielä yhtään Juha Vuorisen kirjaa, vaikka niitä näkyy olevan aivan hirmuinen määrä.  Tämän sain pojaltani, joka puolestaan sai sen aloittaessaan armeijan - kirja kuuluu hyväntekeväisyyssarjaan ja tämä jaettiin kaikille vuonna 2018 asepalvelukseen astuneille. Kirja koostuu pikkuisista humoristisista novelleista, muistoista ja päiväkirjamaisista sattumuksista. Juuri sellaisista, joista varmaan armeijansa aloittava nuoriso on kiinnostunut. Ihan kivaa nokkelaa kieltä, ihan fiksuja aatoksia, joskin Donald Trump tuli esille kirjan sivuilta ehkä jokusen kerran liikaa. Oli vähän pikkutuhmia juttuja, viittauksia omaan päihdemenneisyyteen ja paljon vitsailua. Oikeastaan siis pelkkää vitsailua. Onko Juha Vuorinen kirjoittanut yhtään vakavampaa romaania, joissa kamppaillaan syvissä vesissä ja tummassa melankoliassa? Uskon, että Vuorisella olisi siihen saumaa.

2 kommenttia:

  1. Vuorisen kirjat ovat jääneet lukematta juuri siksi, että olen kuvitellut hänen kirjojensa olevan hyvin voimakkaasti huumorikirjoja. Jotenkin sitä ajattelee, että tarkoituksellinen huumorikirja ei voisi olla oikeasti hauska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta. Tarkoitukselliset huumorikirjat ovat usein vaivaannuttavia. Tulee mieleen, että aina luvun jälkeen pitää taputtaa, kuten stand up-koomikolle.

      Poista