Enni Mustonen; Sotaleski

Luin viime viikolla Mustosen Taiteilijan vaimon ja kun satuin heti perään saamaan käsiini ellibs-palvelusta tämän seuraavan osan, Sotalesken, niin en voinut pidätellä. Ja tämä oli vielä parempi osa, kuin Taiteilijan vaimo. Nyt elettiin niin jännittäviä aikoja, Suomen sotavuosia, talvisotaa ja jatkosotaa. Mentiin Karjalaan, Petroskoihin, koettiin Helsingin pommituksia ja oltiin pommisuojassa piilossa. Kirjassa elettiin todellista elämää ja koettiin koskettavia kohtaloita. Päähenkilöinä edelleen Kirsti ja Iivo. Ja taas kerran, kuten usein näissä Suomen sodan aikaa käsittelevissä kirjoissa, tuntui niin viiltävältä ajatella - oikeasti ajatella - monien nuorten miesten kohtaloita. Niitä kirkasotsaisia siloposkia, tuskin teini-iästä päässeitä, melkein lapsia vielä, jotka joutuivat sinne sotaan ihan oikeasti puolustamaan isänmaata. Tämä oli vain kirja, mutta yhdelle sukupolvelle se oli oikeaa elämää.

Sotaleskessä Ida totesi hyvästellessään poikiaan Voittoa ja Veikkoa sotaan, ettei hänestä koskaan tule äitiä, joka riemumielin lähettää poikansa sinne jonnekin taistelemaan. Kenestäpä tulisi.

Kirjalla vastaan vanhaan Helmet 2017-haasteeseen kohtaan: 

8. Suomen historiasta kertova kirja ja  Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan:  3. A book with a character with a vision impairment or enhancement (a nod to 20/20 vision)

S. K. Tremayne; Äänet

Voi miten ihanan jännittävä kirja! Suorastaan ahmin tämän dekkarin kannesta kanteen. Näin erilaista ja kiehtovaa jännitystä en ole lukenut aikoihin.
Päähenkilö Jo asuu ystävänsä asunnossa, jonka sähköisiä järjestelmiä ohjaa Elektra -niminen elektroninen avustaja. Se säätää huonelämpötilaa, kertoo pyydettäessä reseptejä, säätilaa, sytyttää ja sammuttaa valoja tai kertoo vaikka aikatauluja. Makuuhuoneessa taas HomeHelp -avustajalta voi pyytää herätyksen haluamaansa aikaan.
Mutta sitten Elektra alkaa puhua ikäviä asioita. Se mainitsee Jon menneisyydessä tekemän tyhmyyden ja alkaa uhkailla. Avustaja sammuttelee ja sytyttelee valoja miten sattuu, soittaa musiikkia keskellä yötä, säätää huonelämpötilan nollaksi. Jo kuvittelee jo tulleensa hulluksi. Vai onko joku it-nikkari murtautunut tietoverkkoon ja haluaa tehdä Jolle pahaa? Mistä syystä?
Tämä on hyytävä trilleri ahdistelluksi tulemisesta ja siitä, miltä tuntuu jos ei tiedä keneen ystävistä voi luottaa. Pidin todella.


Vanhaan Helmet 2017 -haasteeseen laitan tämän kohtaan: 

2. Kirjablogissa kehuttu kirja

Johanna Holmström; Sulje silmäs pienoinen

Ensimmäinen Holmströmini, mutta ei varmasti viimeinen, kun nyt vasta tämän luettuani tajusin, että samalta kirjailijalta on myös romaani Sielujen saari, joka on ihastuttanut lukijoita ympäri sosiaalista mediaa ja blogi-maailmaa. 

Sulje silmäs pienoinen oli tämäkin kiva jännäri. Päähenkilö on lapsipsykologi Robin, joka palaa lapsuudenmaisemiinsa, muistelee lapsuuden ajan epäkohtia ja salaisuuksia ja pahuuksia, joita hän ja veli Lukas joutuivat kokemaan. Mutta kylässä on edelleen paha valloillaan ja asukkaisiin tutustumalla Robin saa hitaasti selville yhtä jos toista. 

Jännitystä riitti viimeisille sivuille saakka. Jotain osasi jo arvata ennalta, mutta ei kaikkea.

Helmet 2017 -haasteessa tämä käy kohtaan: 

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis

Enni Mustonen; Taiteilijan vaimo

Taiteilijan vaimo on Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan 6. osa. Ensimmäisissä kirjoissa päähenkilönä oli Ida, näissä parissa viimeisimmässä taas Kirsti, Idan tytär. Tässä romaanissa Kirsti ja Iivo asuvat aluksi Pariisissa, mutta muuttavat myöhemmin takaisin Suomeen ja perustavat nuorena parina perheen. Taas kerran tavataan Suomen historiaan jälkensä jättäneitä kuuluisuuksia, taiteilijoita, ja eletään  mukana lähihistorian mullistavissa tapahtumissa. Kieltolaki, Lapuan liike, Edelfeltin patsas, Olavi Paavolainen ja Mika Waltari...

Aina lukiessani Mustosta mietin, mikä tämä ihmeellinen sävy näissä on. Nyt tulin ajatelleeksi termiä yksitotisuus. Vaikka päähenkilö kertoo tarinaa minä-muodossa, hän jättää pois kaikki tunteet, kuvailut ja ääripäät. Kirjoissa päähenkilö ei juurikaan kerro tunteistaan, vaan aivan kuin tarkkailisi omaa minäänsä itsensä ulkopuolelta ja kertoo ainoastaan mitä tekee ja reagoi. Kun Kirsti saa vauvan, hän ei ihmettele rakkautta tai kerro miten sydän pakahtuu. Hän vain kertoo ottaneensa lapsen rinnoilleen tai miten lapsi ääntelee kopassaan. Tämä on jotenkin jännää, aivan poikkeuksellinen ote.

Vaikka nämä loppupään osat eivät enää yllä ihan alkupään kirjojen tasolle, niin silti ovat ihania luettavia vielä ja odotan saavani jo seuraavan osan, Sotalesken, käsiini.

Jälkikäteen aloittamassani vuoden 2017 Helmet -haasteessa tämä menee kohtaan: 

45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja

Tuomas Saloranta; Murhamystiikkaa - okkulttisia etsivätarinoita

Tällainen harmiton novellikokoelma kotimaisen fantasiakirjallisuuden nousevilta tähdiltä. Kirja sisältää 12 novellia, joista jotkut ovat herttaisia, toiset vähän monimutkaisempia. Ihan kiva, että kirjoittajat ovat saaneet äänensä kuuluviin. Mieleen tuli lasten kesäleiri ja iltainen leirinuotio. Tai ehkä ripari. Jokainen kertoo vuorollaan oman kauhutarinansa, kaikilla on mukavaa ja hyvä mieli.

Popsugar 2020 -haasteessa: 

11. An anthology ja vanhaan 2017 Helmet-haasteeseen:  31. Fantasiakirja

Sofia Lundberg; Punainen osoitekirja

Kun näin ensimmäisen kerran Punaisen osoitekirjan kannen, siitä tuli mieleeni Wiener Nougat -konvehtirasia. Ja tulee edelleen. Se johtuu fontista, eiköhän kyseisen suklaarasiankin nimi ole kirjoitettu samanlaisella kauniilla fontilla. 

Kannessa kirjaa luonnehditaan vuoden koskettavimmaksi. No olihan tämä aika imelä tarina, mutta ei ehkä vuoden koskettavin. Kirja ei saanut minua itkemään, ei lähellekään. Tämä oli sellainen historiallinen elämäntarina nuoren (ja sittemmin vanhan) naisen käänteistä. Aika paljon tuli mieleen Enni Mustonen. Mukava tarina, helppolukuinen, sujuva. Ihan kiva kirja.

Päähenkilö Doris on syntynyt Ruotsissa, maailman melskeet vievät hänet Ranskaan, Yhdysvaltoihin, Englantiin ja takaisin Ruotsiin. Matkalla hän kohtaa ystäviä, pettureita, rakastettuja, työnantajia ja elämänsä rakkauden. Näitä hän muistelee viimeisinä elinpäivinään osoitekirjansa avulla ja kirjoittaa sukulaistyttärelleen muistiinpanoja.

Vanha 2017 Helmet-haaste: 

42. Esikoisteos

Renee Kight; Kenenkään ei pitänyt tietää

Oi! Tästä pidin! Hyytävän jännittävä psykologinen trilleri kahden perheen elämästä.

Entä jos kirja, jota olet lukemassa, kertookin sinusta?

Näin tapahtuu Catherinelle. Kirja kertoo menneisyyden tapahtumasta, jota kenenkään ei pitänyt tietää. Tuon hirveän salaisuuden tiesi vain yksi ihminen ja hän on kuollut.

Ehdottomasti lukemisen arvoinen trilleri!

Vanha Helmet 2017 -Haaste: 

18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa

Sophie Kinsella; Hääyöaie

Pikkukiva romanttinen tarina tämä Hääyöaie. 

Lottien sulhanen antaa Lottielle rukkaset ja siitä suivaantuneena Lottie menee naimisiin vanhan poikaystävänsä kanssa. Lottien sisko Fliss tekee kaikkensa, ettei hätäisesti solmittu avioliitto toimi eikä hääyö ehdi sinetöidä liittoa. Siis todella kaikkensa. Fliss on varma, että kostomielialassa solmittu avioliitto on suuri virhe. Kirja rakentuu tähän hupsutteluun ja on iloista romanttista komediaa kannesta kanteen. 

Tällä romaanilla sinetöin Helmet 2020 -haasteen suoritetuksi ja tämä viimeinen menee siis kohtaan: 

2. Iloinen kirja Ja nyt voin aloittaa vuoden 2017 Helmet -haastetta, koska en tuolloin vielä ollut tutustunut tähän mukavaan lukuhaasteeseen ja se on jäänyt suorittamatta. Jatkan sitä niin pitkään, kuin vaatii, vaikka menisi monta vuotta. Ohessa suoritan vielä Popsugar 2020-lukuhaastetta, mutta pidän Helmet -haasteita mukavampina.

Adam Kay; Kohta voi vähän kirpaista - Nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat

Kohta voi vähän kirpaista kertoo siitä, mitä kannessa luvataan: nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat. Ajattelin kirjaa hauskemmaksi, vähän niin kuin netissä liikkuvat lääkärien saneluita -meemit, joissa potilas parantuu hoidosta huolimatta, tai varvas teipataan naapurin varpaaseen. Ja kyllä, oli tämä osaltaan hauskakin. Kirja oli koottu päiväkirjamaisesti ja tämän nuoren lääkärin päiviin mahtui monta hullunkurista, uskomatonta ja naurettavaa sattumaa. Mutta sitä enemmin päiväkirjamerkinnät avasivat sitä, miten älytön tilanne Britannian terveydenhuollossa on. Lääkärit ja muu hoitohenkilökunta ajetaan aivan totaalisesti piippuun. Työolosuhteet ovat huonot ja suorastaan joskus mahdottomat. Palkka on huono. Päivät venyvät ylipitkiksi, lepotaukoja ei ole, pitää vaan päivystää ja yhdellä lääkärillä on älytön määrä potilaita... Näin korona-aikana, kun meillä hoitajien lomat on peruttu ja hoitohenkilökunta joutuu hätätöihin tai kärsii työtaakasta, tulee kyllä mieleen yhtä jos toistakin.

Jos joutuisin potilaaksi, tiedän varmuudella haluaisinko lääkärikseni tai hoitajakseni sen levänneen ja hyvällä mielellä viikonloppua kotona viettäneen, lounaansa syöneen ja reippaan tyypin, vai unetta päivystäneen ja alhaisesta verensokerista kärsivän zombin.

Michelle McNamara; Katoan yön pimeyteen

Tästä kirjasta olisin halunnut pitää enemmän, kuin pidin. Sen nimi on ihana, kansikuva kaunis ja netissä ja somessa kirja on kovin kehuttu ja saanut Goodreadsissa yli 4 pinnaa. Mutta tämä oli ensimmäinen koskaan lukemani True Crime -kirja, ehkä en ole vain tottunut genreen. Voihan olla, että tämä oli genrensä parhaimpia.

Katoan yön pimeyteen kertoo siitä, miten rikostoimittaja Michelle McNamara alkoi jäljittää Golden State Killeriksi ristimäänsä sarjamurhaajaa ja -raiskaajaa. Golden State Killer raiskasi yli 50 ja murhasi useita naisia Pohjois-Kaliforniassa vuosikymmenen (1976 - 1986) ajan. Michelle haastatteli tutkintaan osallistuneita poliiseja ja teki muistiinpanoja ja uhrasi pakkomielteelle koko elämänsä. Hän ehti kuolla ennen kuin murhaaja-raiskaaja saatiin kiinni. Se tapahtui lopulta 40 vuotta ensimmäisen raiskauksen jälkeen. Kirja käsitteli tätä Michellen uskomatonta sinnikästä työmäärää.Loppusanat on muiden kirjoittamat ja kirja sisältää liitteen, joka esittelee uhreja sekä joitain todistuskappaleita.

Mutta se, mikä jäi puuttumaan, oli murhaajan profiili. Vähän kuin olisin lukenut Alibi- lehteä tai jotain murhainfo-palstaa, mutta ilman lopun paljastuksia. Odotin koko kirjan, että pääsisin lopulta lukemaan, että miten tästä Golden State Killeristä tuli murhaaja! Kuka hän oikeastaan oli  ja oliko hän ollut edes läsnä tai edes lähellä tai epäiltynä murhien aikoihin. Petyin aivan suunnattomasti. Kirjan lopussa on kyllä murhaajan kuva, sentään vähän apua kihelmöivään jännitykseen. Mutta lopulta piti googlettaa, että löysin lopulta Iltalehden artikkelin, ennen kuin sain uteliaisuuteni tyydytetyksi.

True crime -faneille varmaan ihan tosi kiehtova kirja. Ja sen verran voin sanoa, että kirjassa ei kuvailtu ja mässäilty raaoilla raiskauksilla tai murhilla, ihan oli kesyä luettavaa. Tämän takia ei tarvitse yöuniaan menettää tai järkyttyä. Aiheesta huolimatta sopii herkällekin lukijalle.