Kun näin ensimmäisen kerran Punaisen osoitekirjan kannen, siitä tuli mieleeni Wiener Nougat -konvehtirasia. Ja tulee edelleen. Se johtuu fontista, eiköhän kyseisen suklaarasiankin nimi ole kirjoitettu samanlaisella kauniilla fontilla.
Kannessa kirjaa luonnehditaan vuoden koskettavimmaksi. No olihan tämä aika imelä tarina, mutta ei ehkä vuoden koskettavin. Kirja ei saanut minua itkemään, ei lähellekään. Tämä oli sellainen historiallinen elämäntarina nuoren (ja sittemmin vanhan) naisen käänteistä. Aika paljon tuli mieleen Enni Mustonen. Mukava tarina, helppolukuinen, sujuva. Ihan kiva kirja.
Päähenkilö Doris on syntynyt Ruotsissa, maailman melskeet vievät hänet Ranskaan, Yhdysvaltoihin, Englantiin ja takaisin Ruotsiin. Matkalla hän kohtaa ystäviä, pettureita, rakastettuja, työnantajia ja elämänsä rakkauden. Näitä hän muistelee viimeisinä elinpäivinään osoitekirjansa avulla ja kirjoittaa sukulaistyttärelleen muistiinpanoja.
Vanha 2017 Helmet-haaste:
| 42. Esikoisteos |
Luin tämän pari vuotta sitten ja totesin, että olihan siinä sitä koskettavuuttakin, mutta ennen kaikkea se oli ihan mukava ja piristävä lukukokemus.
VastaaPoistaJuuri sellainen tämä oli, mukava piristävä lukukokemus.
PoistaMullakin tämä on lukulistalla, kun olen aika kevyttä nyt lukenut... itse asiassa on äänikirjasovelluksessakin suosikeissa, ajattelin että voisi taipua kuuntelukirjaksikin :)
VastaaPoistaKyllä varmaan menee kuunneltuna. Vaikka tässä on eri luvuilla eri kertoja ja aikahyppyjä, niin ne luvut on nimetty siten, että kuunnellessakin tietää onko kyse "nykyajasta" vai päähenkilön muistelmista. kun joskus tollanen ratkaisu voi olla kuunnellessa ongelmallista, jos ei mitään vihjettä anneta.
Poista