Räme on juuri sellainen perusdekkari, joka saa lukijan
haluamaan lisää. Ainakin minut: nyt tahdon tietää mitä tässä
kirjassa tutuksi tulleille poliiseille jatkossa kuuluu.
Itse murhajuttu ei ollut kovin kiihdyttävä ja
herkullinen. Kellarista löytyy tapettu mies ja vaikka ensin kuolema vaikuttaa
ryöstömurhalta, niin jokin herättää poliisin mielenkiinnon.
Päätutkija Erlendurin tyttären huumesekoilut olisivat
voineet jäädä pois kokonaan. Olen näihin huumejuttuihin niin kyllääntynyt ja
kyynistynyt ja usein eri mieltä ja muutenkin kaikin puolin kriittinen, että en
paljon jaksaisi lukea niitä kirjoista. Poliisina Erlendurin pitäisi tajuta,
että narkkarille ei ikinä pidä mennä antamaan rahaa, eikä maksaa tämän
huumevelkoja, koska se suo ei lopu koskaan. Onhan hänen täytynyt nähdä työssään
huumevelkojen perintää ja sitä miten vanhemmat yrittävät ”auttaa” lapsiaan
antamalla rahaa. Kovin kevyeksi ja viattomaksi kuvailtiin tämä diilaus.
Jossain vaiheessa dialogi tässä kirjassa oli merkillistä,
jotenkin monotonista. Varmaan mieskirjailijat kirjoittavat niin tai sitten
islantia vaan puhutaan vähän toisella tapaa ja se pitää kääntää niin kuin
parhaiten sen voi.
Tämä on jo toinen saari-aiheinen kirja, jolla osallistun
Satun luetut –blogissa olevaan saari-haasteeseen. Näitä nyt tulikin kaksi saarikirjaa
peräkkäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti