En muista, mistä blogista Peter James tarttui
päähäni, olin sen kirjoittanut kirjalistaani viimeksi kirjastossa käydessäni.
Enkä pettynyt kirjaan. Kuoleman kanssa ei kujeilla on selkeää ”kevyttä” dekkaria,
toisin kuin esim. aikaisemmin lukemani Frimansson. Hassua nimittää tätä kevyeksi,
sillä kirjassa tapahtuu sentään elävältä hautaaminen ja murha ja kaikenlaista
petosvyyhtiä. Mutta tällaista selkeää murhajuttua lukee kevyin mielin ja
ahdistumatta. Dekkareissa parasta on se, miten ne todellakin saavat unohtamaan
oman arjen, miten niihin voi uppoutua ja unohtaa kaiken muun. Ilman että
ahdistuu itse liikaa. Murhan selvittely on vain kiva juoni, jota seurata. Sitten asia erikseen on Fossumit ja Frimanssonit, jotka
taas ovat ahdistavia. Ehkä se psykologisuus tekee kirjasta ahdistavan. Ne ovat
omalla tavallaan vielä koukuttavampia, mutta kyllähän ne kuluttavat lukijaa ja
vaativat paljon enemmin.
Peter Jamesista tuli vähän mieleen Karin Slaughter,
joskaan tämä ei ollut läheskään niin raaka, ei yhtä naiivi eikä ihan yhtä
pinnallinen. Tykkään.
Jos jotain huonoa pitäisi kirjasta löytää, niin lopun ajojahti-kohtaus oli kovin kliseinen eikä yhtä herkullisen jännittävä, kuin muu kirja siihen saakka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti