Håkan Nesser onnistuu toden totta kismittämään minua niin
monin eri tavoin, että minun on pakko lukea hänen tuotantoaan. On pakko
selvittää, mitä tämä kaikki oikein on. Komisario Van Veeterenissä on jotain todella
sietämätöntä, ei itse persoonassa niinkään, vaan siinä tavassa, jolla hänet on
kirjoitettu. Ja muut kirjojen hahmot myös. Nämä ovat ihan ristiriitaisia ja
luonnottomia ja ai miten ne kiusaavat minua =).
Voiko poliisi ihan oikeasti sanoa haastattelemalleen
todistajalle näin:
- Tämä oli kiinnostava juttutuokio. Hyvin kiinnostava.
Jollen olisi virantoimituksessa, minä luultavasti oksentaisin teidän
jäljitelmämatollenne…
Ja voiko, miten voi, poliisin vaimo huumata lapset
unilääkkeellä (ihan vähän vain - siitä
ei ole heille mitään haittaa!), jotta pääsisi sekstailemaan miehensä kanssa
rauhassa. Parin päivän päästä, kun Münsteriä jälleen vähän himottaa, tämä kysyy
vaimoltaan, jäikö sitä unilääkettä yhtään… Suomessa tuollaiset tuomittaisiin
lastensuojelurikoksesta tai pahoinpitelystä välittömästi ja lapset otettaisiin huostaan. Eihän
tuollainen lasten unilääkkeellä huumaaminen voi olla missään hyväksyttävää!
Tosin on huomattavaa, että Nesser kirjoittaa kirjansa ei-kenenkään-maalle, eli
itse keksimäänsä maahan.Mutta olisiko tuollainen lasten huumaaminen hyväksyttävää muka yhtään missään länsimaisessa maailmassa? Ei voi olla.
Olen ihan kiukkuinen itselleni, kun en pääse näihin nyt
syvemmälle enkä ymmärrä…! Ja juuri siksi haluan lukea enemmin ja ottaa selvää, mitä tämä kaikki oikein tarkoittaa. Ja pitääkö Nesser lukijaansa todella tyhmänä vai todella viisaana vai ihan suorastaan pilkkanaan.
Kaalbringenin kurkunleikkaajan (mielessäni ajattelin nimeksi koko ajan Kurkunleikkaajien saari =)) murhamysteeri oli aivan ylilennokas, tai sen ratkaisu ainakin ajatellen syyllisen henkilöllisyyttä. Ei näin ihan oikeasti voi tapahtua, mutta haitanneeko tuo nyt, en tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti