Arnaldur Indridason; Talvikaupunki

Talvikaupunki oli raskas lukea aiheensa takia ja osui vielä niin pahaan saumaan nyt, kun iltapäivälehdissä on uutisoitu 8-vuotiaan tytön murhaa. Talvikaupungissa löydetään nuori poika murhattuna. Kun kirja vielä alkoi tuolla ruumiin löytämisellä ja sen kuvailulla, niin siinä otettiin kyllä heti lukijalta luulot pois. Alku oli kamalan ahdistava, mutta sitten alkoi helpottaa, vaikka tarina olikin kovin surullinen loppuun saakka. Tämä oli ehkä toistaiseksi varmaotteisin Arnaldur Indridasonin kirja, ei juoneltaan paras, mutta vakuuttavin. Ja tällä kertaa dialogikaan ei tuntunut niin töksähtelevältä kuin edellisillä kerroilla. 

Minulta on jäänyt välistä edellinen kirja, joten en tiedä alkoiko joku sivujuonista jo sieltä, mutta Talvikaupungissa ainakin kulki rinnalla hyvin irrallinen ja minusta vähän turha kadonneen naisen arvoitus. Tai olihan siitä ympätty vähän juonentynkää käsillä olevaan rikostutkintaan. Harmittaa, kun menin hutiloimaan tämän järjestyksen. 

Komisario Erlendurin omat lapset esiintyivät poikkeuksellisen vähän tässä romaanissa ja se oli minusta hyvä ratkaisu.

Eri kirjailijat kirjoittavat hahmonsa mielenkiintoisesti erilaisiksi. Olen itse miettinyt tätä jakoa: useimmissa kirjoissa poliisin haastattelemat todistajat yms. sivuhenkilöt ovat avuliaita ja ystävällisiä ja haluavat innokkaasti kertoa tutkijoille havainnoistaan. Ja sitten on tämä toinen ääripää, jossa haastateltavat eivät päästäisi poliisia ovesta sisään, käyvät kuumina, kieltäytyvät vastaamasta ja niuhottavat. Arnaldur Indridason ja mm. Håkan Nesser kirjoittavat tällaisista tapauksista. Että tällaisia vivahde-eroja.