Marko Kilpi; Kadotetut

Poliisin arkista aherrusta, huikeita takaa-ajoja ja ajattelemaan pistäviä juonenkäänteitä. Hengästyttävää. Tykkäsin Kadotetuista oikein kovasti, ehkä vielä enemmän kuin Kilven ensimmäisestä teoksesta Jäätyneitä ruusuja. 

Ja kyllä palasi jalat ihanasti maan pinnalle edellisen lukemani amerikkalaispoliisikirjan jäkeen. Nyt voin taas uskoa suomalaiseen lahjomattomaan poliisityöskentelyyn =). Olli Repo on suurenmoinen poliisi, joskaan en tiedä miksi hänen täydellisyytensä ei kiusaa minua. On joitain muita etsiväsankareita, joita tuo samanmoinen täydellisyys häiritsee. Mutta Olli Repo on myös epävarma ja tuntee pelkoa ja miettii ratkaisujensa ja tekojensa seurauksia, ehkä se auttaa asiaa.

Hieman erikoinen ote Kilvellä on laittaa poliisinsa pohtimaan rakkauden tarkoitusta tai tarkoituksettomuutta tai syvällisiä elämänkiemuroita. Olisin tullut toimeen ilman niitä pohdintoja vallan mainiosti. Ja toinen pieni, ihan pieni, häiritsevä kieleen liittyvä asia oli preesensin käyttö, "Olli istuu autossa ja odottaa, mutta rakennuksesta ei tule ulos ketään"...

Kadotetut olisi ruokalajina lämppäreitä, eli lämpimiä voileipiä: alla ruispala, päällä savukinkku, tomaatti, valkosipuli ja päällä emmental-juusto. Hyvää.