Alkoholisoitunut aikamiespoika Neil saa yhtäkkiä kuulla,
että hän on tulossa isäksi ja olosuhteiden pakosta hän joutuu ottamaan vastuun
syntyvästä vauvasta. Neilin on pakko ryhdistäytyä, mutta helppoa se ei ole. Tämä
kauhistuttaa sosiaalityöntekijää, Moiraa, joka tekee kaikkensa löytääkseen
Neilin elämäntavoissa vikaa, niin että vauva saataisiin huostaanotetuksi ja
turvaan. Mutta Neilillä on vankka tukiverkosto,
joka on valmis vaikka valehtelemaan
Neilin puolesta, oli tämä sitten hyvä tai ei. Ja heillä jokaisella on oma
tarinansa ja omat ihmissuhdekiemuransa.
Kirjassa ei keskitytä (onneksi) Neilin kasvamiseen
isäksi, kuten vaikkapa Hietamiehen Yösyötössä, jossa siinäkin tumpelo-isä sai
vauvan kontolleen. Vauva on oikeastaan ihan vieraaksi jäävä sivuhenkilö tässä
tarinassa, kliimaksit ovat Neilin ja tukiverkoston omissa asioissa. Isä-vauva –huumoria
kirjasta on turha hakea (jälleen onneksi – tuo juoni on niin kliseinen, että
vaikka Yösyöttö on hyvä, niin yksi kirja sitä riittää).
Olen lukenut kaikki aikaisemmat Binchyt ja tykännyt tosi
kovasti näistä lämpimistä, ihastuttavista tarinoista. Koko kadun kasvatti ei ollut ehkä
ihan parasta Binchyä, mutta pidin tästäkin. Henkilöitä oli vähän liikaa, menin
jo ihan sekaisin kuka kukin on. Tästä puuttuivat ehkä ne kaikkein kiperimmät ja
kipeimmät ihmiselämän kipupisteet, eli oli hieman pinnallisempi kuin varsinkin
Binchyn varhaistuotanto.
Irlannissa on varmaan ihan erilaiset huostaanottojuttunsa kuin Suomessa. Kirjan sossutäti-Moira oli kuvailtu aikamoiseksi sooloilijaksi ja työnsi nenäänsä joka paikkaan. Suomessa ei tuollainen toimisi, täällä ollaan paljon avarakatseisempia ja katsotaan enemmin sormien läpi. Oli se sitten hyvä tai ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti