Arnaldur Indriðason; Sameissa vesissä

Tyrmäystippoja käyttävä raiskaaja löydetään murhattuna kodistaan. Hän on saanut maistaa omaa lääkettään. Viimeisin raiskauksen uhri vaan ei muista mitään, sillä hänetkin on huumattu tyrmäystipoilla. Hän saattaa olla murhan silminnäkijä, ehkä jopa tekijä.

Arnaldur Indridasonin vakiohahmo Erlendur on lomalla ja siksi tätä uusinta murhaa tutkii kollega Elinborg. Ei huono ratkaisu ollenkaan! Mukava saada välillä naisnäkökulmaa. Elinborgin perhettä ja murrosiässään kiukuttelevia lapsia kuvataan aidosti. Ja onhan Elinborg ruokaharrastaja, mikäs sen paremmin sopii tällaiselle ruokaorientoituneelle ihmiselle =).

Oikeastaan pidin tästä kirjasta jopa enemmin, kuin Erlendurin murhatutkimuksista, Elinborgin hahmo oli jotenkin niin raikas. Vaan kyllä näissä joku kamalan melankolinen pohjavirta on kaikissa, mutta ehkä se juuri tekee näistä rehellisiä ja uskottavia.

Jane Green; Hiekkalinnoja

Hiekkalinnoja oli mukava, täysin ennalta arvattava hömppäromaani. Romantiikkaa ja suhdekiemuroita, oi jos elämä olisikin näin siirappimaista. Täytyy varmaan lukea lisää Greeniltä, en ollut aikaisemmin edes kuullut koko kirjalijasta, kun tämä ihan sattumalta vain tarttui kirjastossa käteen.

Pirkko Arhippa; Salat on aaltoihin saneltu

Nyt ei oikein irtoa tästä kirjasta mitään viisasta, sillä Arhipan viehätys karisi tätä lukiessa kummasti. Se mikä aluksi kiinnosti kiehtovan historian ja ajankuvan takia, tuntuukin yhtäkkiä tympeältä ja naiivilta. Kirja oli vuoden toistaiseksi huonoin dekkari, mutta ei niin huono, että olisin sen jättänyt kesken.
Kirjan murhatapaus on historiaa ja tapahtunut sodan aikana. Nyt muutama vuosikymmen myöhemmin siitä tulee jälleen ajankohtainen. Tarina rakentuu sille, miten ihmiset ovat muuttuneet. Miten silloisista sotamiehistä on tullut toimitusjohtajia ja toimittajia tai autokauppiaita ja alkoholisteja. On tapahtunut avioliittoja ja eroja. Yksi syyttää toista ja kolmas kiristää yhtä. Kaikki on tietävinään jotain, eikä murhaajakaan yhtäkkiä ole varma, onko hän murhannut ketään, onko koko murhaa edes tapahtunut. Mutta kiristäjä saa silti kuulan kalloonsa. Vyyhti on melkoinen.
Kirjan hahmot on nimetty siten, että menen niissä ihan taatusti sekaisin: on Vuolle ja Valanne ja Linko ja Karma. Ja Aalto ja Saalasto. Jotenkin nämä nimetkin jo tökkivät, enkä osaa selittää syytä =). Ne ovat niin tehtyjä.
Nooh... seuraavaksi jotain muuta.

Renate Dorrestein; Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille punahilkkaa

Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille punahilkkaa ei todellakaan tuottanut pettymystä. Mikä ihana kirja!

Heleenin lähes 80-vuotias äiti saa aivoinfarktin ja muuttuu puolivihannekseksi. Sanat ovat kadoksissa, ymmärrys on kadoksissa ja äidin mielestä on asiaankuuluvaa työntää käsi kultakalamaljaan ja syödä sieltä kalat suihinsa. Sairaalan odotushuoneessa. Tällaisia olen aina rakastanut =).

Heleenillä on toki omat kiemuransa omankin perheensä kanssa, avioliitto, murrosikäiset lapset, yrityksen hoitaminen, vaihdevuodet…. mutta lähinnä kirjassa keskitytään Heleenin äidin tarinaan. Tällaista voisin ahnehtia useammankin kirjan! Oikestaan olisin halunnut lukea tätä tarinaa vielä vähän enemmän ja pidemmälle. Melkeinhän tämä oli vasta niin kuin juonto tulevalle tarinalle ja kirja jäi pahasti kesken. Lisää!

Simon Beckett; Multiin kätketyt

Simon Beckett on mielestäni niitä kirjailijoita, jotka eivät ainakaan paranna kirjallisia suorituksiaan vuosien kuluessa. Tämä oli nyt neljäs lukemani Beckett ja paras tästä sarjasta on ollut kirja numero 2 eli Luihin kirjoitettu. Mitään huippua nämä eivät mitkään ole, mutta lukemisen arvoisia kyllä. Näissä mennään aika yli-inhimillisiin suoritteisiin ja epäuskottaviin seikkoihin, enkä oikein tiedä, pitäisikö niihin vaan suhtautua sormien läpi. Kun tarpeeksi hulluksi menee, siihen ei voi vakavasti kiinnittää huomiotakaan. Pitäisikö dekkareiden sitten olla jalat maassa –sarjaa, joissa ei tapahdu mitään epäuskottavaa?

Multiin kätketyt toi mieleeni Pendergast-dekkarin Kuoleman asetelma. Kummassakin on maanalaisia luolia, joissa pahantekijä lymyilee. Ihan oikeasti, haloo: ei tuollaisia ole =). Tai siis on niitä luolia, mutta… Kummassakin on yhteiskunnan ulkopuolelle jäänyt ”hirviö”, murhaaja, jota kohtaan herätetään lukijan myötätuntoa kertomalla surkeasta lapsuudesta ja kiusaamisesta, minkä seurauksena vammainen tai epänormaali lapsi on muuttunut hirviöksi.  Aina niin tämä sama laulu. No mutta hei, pitäisikö minun sitten lopettaa nämä dekkarit, jos en tätä samaa kestä =). Ei, en lopeta vielä, dekkarit ovat niin ihanaa pakoa arjesta.

Inhosin kirjan Sophieta. Että voi olla inhottava akka. Ja tyhmäkin vielä.

Håkan Nesser: Kotiinpaluu

Nessereiden ihmeellinen tunnelma ei häiritse enää niin paljon, kuin alussa. Kotiinpaluu alkaa siitä, kun kaksi murhaa tehnyt murhaaja vapautuu vankilasta ja sitten katoaa. Lähes vuotta myöhemmin hänetkin löydetään murhattuna ja silvottuna. Nesser apureineen alkaa selvittää myös vanhoja murhia: onko joku kostanut murhaajalle vai onko muinoin tuomittu sittenkään oikea syyllinen? 

Tämä oli sellainen kirja, jonka läpi solui aikaa tappaakseen. Selvästi kaurapuuroa.

Pirkko Arhippa: Komisarion kirjelaatikko

Totesin jo edellistä ja ensimmäistä Arhippaani lukiessa, että juoni oli agathachristiemäinen. No tätä christiemäisempää ei kyllä ole olemassakaan, tämä on jopa christiemäisempi kuin Christie itse =). Ihan hupaisa lukuelämys siksi.
Pieni kylällinen ihmisiä saa herjakirjeitä postilaatikkoon ja pian kirjeiden kirjoittaja löytyy surmattuna. Komisario Saarto aloittaa tutkimuksensa ja haastattalee vuoroin kutakin. Ja kyllä se murhaaja sieltä löytyy. Hih, kirja kuin höpsätys. Ja ei kun lisää =).

Arnaldur Indriðason; Mies järvessä

Joko minä vähän totun Arlandurin tyyliin tai sitten nämä oikeasti muuttuvat paremmiksi, mutta ainakin huomaan tykkäävääni Arlandurin dekkareista koko ajan enemmin. Vaikka Mies järvessä ei ollut vasta kuin sarjansa neljäs ja olen jossain vaiheessa harpannut tämän yli ja lukenut myöhäisempiä.

Islantilaisesta järvestä löydetään miehen ruumis, joka on sidottu vanhaan neuvostoliittolaiseen salakuuntelulaitteeseen kiinni. Erlendurin tiimeineen pitää tutkia vuosikymmeniä sitten tapahtuneita asioita eikä se ole helppoa. 

Kirjassa kulkee rinnalla vanha tarina niiltä ajoilta, joilta tapahtumat saivat alkunsa. 

Oikein mukava tarina. Islanti on muuten kiva maa =).